Samaan aikaan Hämeenkadulla

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Kävelinpä tiistaina omissa ajatuksissani Hämeenkadulla, kun näkökenttääni alkoi tipahdella ihmisiä erilaisten pahvikylttien kanssa. Commercen talon kulmalla pari jäppistä etsivät ilmoituksensa mukaan rumpalia. Kiviportaikolla istuva poika ilmoitti pahvilapulla tarvitsevansa kaljaa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun olin törmätä kadulla tönöttävään ständiin Kauppahallin kohdalla, olin varma että kyseessä on jonkinlainen kaljankeruu-flashmob.

 

 

 

 

Päätin palata paikalle jahka olin ensiksi käynyt postissa. Niinpä kävin pikaisesti tiputtamassa kirjeen luukkuun ja palasin puolijuoksua paikalle kameroineni. Kyseessä ei ollut flashmob, ei edes hiljainen mielenosoitus. Ilmeisesti Hämeenkatu 17-19 oli vain osoittautunut parhaaksi paikaksi markkinoida - kyseisessä kohdassa kun länsi- ja itä-Tampereelta tulevien virrat kohtaavat.

Päätin kysellä josko saisin kuvata ja vähän jututtaa Hämeenkadun suoramarkkinoijia - ja sainhan minä.

 

 

 

 

Esittäydyin Raduxin pojille kertomalla heti kättelyyn etten ole kummoinen rumpali (olin ala-asteella kaikkien esitysten kiintiötriangelisti) - mutta juttu kiinnostaa.

Jätkät lähtivät heti mukaan, ja niin laitoin kameran laulamaan keskellä neljän ruuhkaa, samalla kun pojat kertoilivat vähän tilanteestaan.

Niin kuin lapusta näkee, keikkaa tulossa. ''Itse asiassa keikka on jo tämän kuun lopussa, joten olis vähän kiire.''

Vakkarirumpalia on etsitty jo keväästä saakka, ja thrash metalia soittavan bändin keikat onkin hoidettu väliaikaiskokoonpanon voimin. ''Laitettiin kolme kuukautta sitten ilmoitus nettiin. Ei mitään. Tässä kulmalla me ollaan seisty nyt kaksi päivää, ja moni on tullut vinkkaamaan ja juttelemaan.''

Nerokasta.

Mainitsen muut saman kadun varrelle parkkeeranneet, ja pojat naurahtavat ''Joo, tää on Tampereen uusi kulttuurifoorumi.''

 

 

 

 

 

Ständin kanssa istunut mies on pakannut tavaransa ja noussut paikaltaan - hän on kävellyt puhumaan vähän matkan päässä istuvalle pojalle. Rappusilla käydyn neuvottelun jälkeen mies pystyttää pienen ständinsä pojan eteen ja lähtee kävelemään. ''Sää voit lainata tätä hetken, mää käyn tuolla.''

Solidaarista suoramarkkinointia. Mun palstatila on sun palstatila.

Tarina ei kerro löytyykö rumpali lopulta kadun vilinästä (tai voidaanko varsinaisesti puhua kaljan tarpeesta) - mutta ainakaan yrittämisen puutteesta ei ole syyttäminen.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Mia K.

Tuota, niin rispektii tampereen nuorille ja hulluille ideoille! :D Mää törmäsin noihin kyltti-ihmisiin kanssa, mut niissä haettiin "viinarahaa" hämeensillalla, oiskoha ollu 15 pv tai 16 pv, ja sitte sokkarin eessä oli ihan uus puolue muotoutumassa! Siinä oli jo 2 jösentä, ja kolmas oli istutettu asvaltille rinksumuki kourassa kuunteleen palopuhetta :D hitto, kun e ny muista sen puolueen nimee? Oisko ollu joku "doku"puolue..? :D

Laura T.
Missä olet Laura?

Yrittänyttä ei laiteta! Tosin, en ehkä laskisi maamme tulevaisuutta dokupuolueen käsiin.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Välitön mielleyhtymä Raduxin pojista: Saku ja Speedy. <3

Laura T.
Missä olet Laura?

No nyt kun sanoit niin...

Pojat oli aivan ihania.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Kuten myös Saku ja Speedy. 

Asikaine
Asikaine

Kappas, siellähän on tuttuja :D

Laura T.
Missä olet Laura?

Miksi tämä ei yllätä mua? Hahah!

Asikaine
Asikaine

Hahah! Ja vielä ihan loistotyyppi :)

kaislakko (Ei varmistettu)

Tänä samaisena päivänä milloin kyseiset kylttijätkät heiluivat kaupungilla, kuljin hämeenkatua pitkin ja näin naisen toisella puolella katua ottamassa kuvaa yhdestä kaljakyltti kädessä. Taisit olla sinä. Hauska yhteensattuma kun aivan satunnaisesti päädyin selailemaan blogiasi.

Laura T.
Missä olet Laura?

Eikä! Hah, hauska sattuma. Kiva kun päädyit tänne kaislakko.

Suvi55

Kylläpäs tämä nyt laittoi jotenkin hymyilyttämään. Kiitos.

Laura T.
Missä olet Laura?

Hyvä niin. Kiitos sulle Suvi55.

Kommentoi

Ladataan...