Sisustusfilosofiani: aika halpaa ja tosi hyvää

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Olen tainnut tehdä melkoisen selväksi, etten ole tarkka siitä, minkä sävyinen lattiani on, tai mistä kulmasta valo siivilöityy seinilleni. Tärkeintä on, että minulla on lattia ja valoa ylipäätään.

Ei sillä ettenkö huokailisi ihastuksesta selaillessani sisustuslehtiä. Ehei, kyllä minulle kelpaisi natiseva puulattia ja betoninen olkkarin pöytä. Olisi ihanaa olla arvostettu arkkitehti, jonka korkeakiiltoisilla pinnoilla majailisi vain Toikan mittatilaustiikereitä ja klassikkokirjoja. Ollapa nainen joka syö aamiaisensa Mademoiselle-tuolissa ja nappaa ruususuolaa puuroonsa String-hyllystä.

Mutta.

Olen aivan liian suurpiirteinen ja kärsimätön valkkailemaan sadan eri lattiavaihtoehdon väliltä, tai keräilemään systemaattisesti tietyn värisiä astioita. Kun edes kuvittelen itseni valikoimassa värikarttoja, tulee tykyttävä tunne siitä että valitsen väärin ja herään jonain aamuna vihaten lattiaani. Siksi välttelen tekemästä liian pysyviä tai kalliita ratkaisuja sisustukseen liittyen.

 

Ostin eilen maton. Käyskentelin kirpputorilla ja törmäsin siihen sattumalta: liikkeen pimeimmässä kulmauksessa takkien ja muiden tavaroiden seassa pilkotti lattialistan viereen rytätty rulla. Värimaailmaltaan tiilenpunainen ja kuvioinniltaan jännä, hinnaltaan kaksitoista euroa ja viittä minuuttia myöhemmin minun.

Eihän se ole kelim eikä hamadan, mutta jotain samoja viboja siinä on. Vaikka aito persialainen näyttää hyvältä, epäilen että sille käy samalla tavalla kuin siksakille ja parin vuoden takaiselle inka-ilmiölle: kohta jo kyllästyttää. Mielenkiintoista nähdä minkälaisiksi basaareiksi kierrätyskeskukset muuttuvat, kun itämaisen maton aika on ohi. Aika halpaa haaveet.

Ostan tavarani mieluiten laadukkaina ja käytettyinä, enkä ole valmis maksamaan satoja euroja yksittäisestä sisustustavarasta. Edullinen hinta ja hyvä laatu ovat pari johon törmää harvoin, ja kun törmää, on toimittava. Sille ajatukselle perustuu lähes kaikki mitä kaappeihini hankin: kotini ja vaatekaappini ovat täynnä onnenkantamoisia. Ja se jos jokin on filosofiana paljon toimivampi kuin mitä ökykallis bulkkidesign voi tarjota.

Totuus on tämä: en asu vanhassa arvokiinteistössä, enkä kantele ruskeita ruokakasseja jykevän jugend-korttelin sisäpihoilla. Asun 70-luvulla rakennetussa sinapinkeltaisessa kerrostalossa jolla on purkutuomio. Tätä taloa ei enää parin vuoden päästä ole. (Luoja paratkoon, mihin minä sitten menen?) Pesen pyykkini viereisen talon pohjakerroksessa ja kuljen hissillä joka pitää maailmanlopun ääntä.

En edes tiedä tuleeko minusta koskaan talonomistajaa. Jos tulee, talo on todennäköisesti vanha ja liikuttavalla tavalla kämäinen. Sellaisissa paikoissa viihdyn parhaiten. Paikoissa joissa näkyy muutakin kuin ihmisen alunperin suunnittelema jälki ja äärimilleen viritetyt tilaratkaisut. Piha, seinät ja tavarat joihin aika on piirtänyt omia, epäsopivia ääriviivojaan. Sellaisesta minä pidän.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Mä olen huomannut, että usein juuri sopivat sisustusratkaisut löytyvät itsestään. Kaikki meidän huonekalut, sisustustavarat ja kodinkoneet, jotka ovat ostamalla ostettuja, ovat olleet huonoja. Kun taas harkitsemalla, kiertelemällä ja pohtimalla eri vaihtoehtoja on löytynyt mm. juuri sopiva päiväpeitto, toivomamme kissan kiipeilypuu käytettynä pilkkahintaan, hinta-laatusuhteeltaan täydellinen pyykinpesukone jne. Ja asunto. Kerrostalokolmiomme ei eroa mitenkään oleellisesti alueen tuhansista muista 70-luvun kerrostalokolmioista, mutta rakastuin siihen heti ensinäytössä. Kahdeksan vuoden jälkeenkin se on rakkain asunto, jossa olen elänyt.

Mä en vielä tiedä mihin laitan tulevan lapsemme vaatteet (tai tiedän, mutten tiedä mihin laitan siellä nyt olevat tavarat), mutta luotan että se ratkaisu löytyy kyllä. Ajan kanssa.

Laura T.
Missä olet Laura?

Hei mulla ihan sama! Kaikki ostamalla ostettu on osoittautunut lopulta vähän sellaiseksi nääh-kamaksi. Siihen perustunee myös kammoni lattiavalintoja ja astiastoja kohtaan.

Ajan kanssa ja tuurilla - siinäpä se. Sitä tulee ihan eri tavalla iloiseksi kun löytää haluamansa halvalla. Parasta.

Ihana talotarina. Ehkä minullekin käy juuri noin, ainakin toivon niin.

Blue Peony (Ei varmistettu)

Viisaita sanoja kirjoitit taas! Minäkin asun betonikuutiossa, sohva on 20 vuotta vanha ja kirjahylly toivoton klesa. Mutta en osaa sisustamalla sisustaa, vaan odotan, että juuri se oikea, puhutteleva esine tulee vastaan. Jokin aika sitten löysin vihdoin maton. Se tuntuu joka päivä hyvin erityiseltä matolta - onneksi maltoin odottaa! Nyt olisi tarve ostaa uusi kaappi, mutta sopivaa ei ole näkynyt. Luulen, että ostan matkaliput ja olen onnellinen, että voin valita näin.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos taas Blue Peony! Juuri noin minäkin teen, tuurilla ja impulsiivisesti. Hitaasti mutta nopeasti. Kun löytää sellaisen tietynlaisen, sen hankkii ajattelematta sitä, sopiiko se sävyltään seinään tai kooltaan täydellisesti tilaan. Mitä enemmän yritän suunnitella, sitä enemmän huomioon otettavia asioita ilmaantuu. Enkä minä pysty sellaiseen!

Oh, matkaliput. Niistä haaveilen minäkin. Ehkä jonain päivänä vielä.

Eiksjoo
(pikkuseikkoja)

Tykkään samasta filosofiasta: edullista ja hyvää. Tavoitteenani on ostaa suurin osa kalustuksista ja astioista vanhoina, koska tarjontaa riittää myös vintage- ja second hand -liikkeissä. Mutta itämaalaiset matot pysyvät mulla aina, pidän niitä sisustusklassikoina, koska niitä on ollut aina myös lapsuudenkodissani :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Jep, vintage- ja second hand-liikkeet on aarreaittoja. Ajattelen niin, että kaikki tarpeellinen on jo olemassa ja valmistettu. Vaatii vain aikaa löytää se.

Waau, oliko teillä jo kotikotona itämaisia mattoja? Aidot ja vanhat on kaikista upeimpia.

Eiksjoo
(pikkuseikkoja)

Heh, oli ja on, nimenomaan hyvin vanhoja eli ei välttämättä kaikkein parhaassa kunnossa :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Just hyvä!

Kommentoi

Ladataan...