Sormuksia viskelevät ihmiset

Missä olet Laura?

 

 

Jos sormuksen tai jalokiven tiputtaa järvenpohjaan ja soutaa sitten takaisin rantaan taakseen katsomatta, kutsutaanko sitä aluksi vai lopuksi?

Olen aina vältellyt elokuvamaisuuksia. Rintalastaa raapivia jäähyväisiä, kauan kaivattuja syleilyitä - merkityksellisten hetkien valmiita tekstityksiä ja sitä kuinka kaikki tietävät kuinka tässäkin tulee käymään.

Totuushan on, ettei kukaan todella tiedä miten tässä tulee käymään. Elämässä.

Jos kirjoittaisin kirjan, se voisi olla tarina kaiken keskiarvoisuudesta. Sellainen kasipilkkukakkosen elämä; ei rakastumisia vuoristohotellissa, ei vieraan naisen tuoksua kauluspaidassa kymmenen avioliittovuoden jälkeen. Ei tapaturmaisia kuolemia, ei kaarnaan kaiverrettuja ensirakkauksia tai saapumatta jääneitä kirjeitä.

Se olisi yksi pelkistetty tarina keskinkertaisesta kinkkukiusaus-elämästä. Vaivihkaa vaihdettuja katseita laivan karaokessa.

Opettajani - arvovaltainen kirjailija, sanottakoon - sanoi näin: älä hetkeäkään luule etteikö draama olisi sinun alaasi. Sillä se on.

Anteeksi kun sanon näin, mutta: uskallan epäillä. Kun muut kirjoittavat tarinoita pitkiksi venyneistä riidoista, jäkiruokamurhista ja ylimielisyyteensä hukkuvista tirehtööreistä, minä haluaisin aina vain laimentaa kaiken ihmismäisemmäksi. Lähemmäksi tätä elämää jossa tarvomme ja jonka herättämiä tunteita voi harvemmin kuvailla sanoilla tuli ja jää. Sillä todellisuudessa jokainen meistä on marmorikuula marginaalien välissä.

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

Aniaa
no delays

Ihmisyyshän on juuri parasta draamaa. Tämän tekstin perusteella väittäisin, että opettajasi on oikeassa.

Laura T.
Missä olet Laura?

Näinhän se taitaa olla. Kiitos Aniaa.

Pax
Liikehdintää

Draamaa on niin monenlaista. Ja minä lukisin mielelläni keskinkertaisesta kinkkukiusauselämästä. Siihen minä samaistuisin. (Toki myös niihin hahmoihin, jotka jo heittäessään sen sormuksen sinne jorpakkoon ymmärtäisivät samalla sisäisesti tapahtuman sisältämän draaman ironian ja elokuvallisuuden, ja jotka sitten airojen katketessa rakentavat siitä jo irrallaan olevaa tarinaa - niin kaiketi itse tekisin. Nimim. ajattelin tänään juuri aamupalapöydässä, että olen ollut yli kuukauden naimisissa, konsepti, jota en oikein osaa ymmärtää, ja salaa luulen etteivät muut mieti tuollaisia. Vaikka miettivät ne, ainakin oma mies.)

Mutta 8,2 on aika hyvin! 

Laura T.
Missä olet Laura?

Niin on. Olet oikeassa. Ihmisten päänsisäinen maailma on kovin mielenkiintoinen - ne haja-ajatukset joiden kanssa sitä luulee olevansa ypöyksin, mutta joita kaikki kuitenkin sijoillaan ajattelevat.

Kasipilkkukaksi on hyvä! Ei erinomainen (numeraalisesti mitattuna) mutta just hyvä.

Travojago
Travojago

"Keskinkertainen kinkkukiusaus-elämä" 

Kolmella sanalla onnistuit luomaan mielikuvan kokonaisestä elämäntilanteesta. 

Mahtavaa!

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi kiitos!

maitokahvi
Päivän ajatus

Oon sanonut tän ennenkin, mutta sanon taas: sun tapasi kirjoittaa on aivan i-ha-na. Ihan sama mistä kirjoitat, mutta joka kerta sun tekstejäsi lukiessa huomaan hymähteleväni ääneen / pyyhkiväni silmäkulmia tai ihan vain pysähtyväni oleellisen äärelle. Kiitos. <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Makaan sängyssä mahakivun kourissa, ja tämä kommentti kevensi juuri oloani rutkasti. Kiitos kauniista sanoistasi maitokahvi - ne merkkaavat tosi paljon.

CougarWoman
CougarWoman

Mä tykkäsin myös tuosta kinkkukiusaus-vertauksesta. Ja huomasin pysähtyväni miettimään, olenkohan sittenkin tyyppi, joka ei oikein osaa siihen tyytyä? Pitäisikö? Mä haluan tulta ja jäätä. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos. Mielestäni ihmisen pitää pystyä tunnistamaan se mikä itsen tekee onnelliseksi. Ei ole liioittelua vaatia enemmän, miksi olisi? Elämmehän (tosin vain oman näkemykseni mukaan) vain kerran. Anna palaa!

kaljafilosofi puistosta (Ei varmistettu)

Ironisesti kinkkukiusauselämää ei joskus voi vain valita - se draama tulee toisille kysymättä ja pyytämättä, usein toivomattakin. Pitkään elämään kun mahtuu monenlaista käännettä.

Siksi en jaksa juuri yllättyä monestakaan asiasta. Kun on tullut nähtyä kaikenlaista. Sellaista se elämä on.

Laura T.
Missä olet Laura?

Täysin totta. Elämään mahtuu, hyvin sanottu. Otetaan vastaan.

tiia_

Joskus pohdin, alkavatko leffakliseet toteutua ihmisten niille ehdollistuessa. Dramatisoituuko oikeakin elämä, koska meitä ympäröi vaihtoehtoinen todellisuus, jossa Ridge menee naimisiin 12. kerran, kemianopettaja kokkaa crystal methiä rahoittaakseen syöpähoitonsa ja kolumnistina työskentely mahdollistaa Manolojen ostelun NYC:issä. Sormusten viskelyt, lentokentälle rakkaan perässä juoksemiset tai se huulipuna kauluksessa ujuttautuvat hiljalleen tavalliseen elämään, vähän samalla tavalla kuin pornoleffoista tutut maneerit nuorten miesten petikäyttäytymiseen. Mikä on sitten enää todellista ja mikä ei, ja mitä se kertoo ihmisyydestä, sitäpä en tiedä. Riittääkö meille mikään, miksi toisille annetaan enemmän kuin kantokyky sallii, miksi toiset saavat elää autuaassa hiljaisuudessa.

Laura T.
Missä olet Laura?

Tiedätkö, olen miettinyt ihan samaa.

Mulla ei ole mitään lisättävää tähän, naulan kantaan.

box (Ei varmistettu)

"Riittääkö meille mikään, miksi toisille annetaan enemmän kuin kantokyky sallii, miksi toiset saavat elää autuaassa hiljaisuudessa."

Parhaat sanat pitkään aikaan.
Mikä ilo, saada lukea tätä blogia ja sen kommenttiboksia.

Kiitos Laura ja kiitos Tiia.

Laura T.
Missä olet Laura?

Totta tosiaan, sinä sen sanoit. Kiitos box.

(Ps. Jos et ole vielä tsekannut, kurkkaa Tiian blogi. Ihana.)

Larppis (Ei varmistettu)

Olen vasta hiljakkoin löytänyt blogisi ja täytyy sanoa, että olen koukussa. Sinulla on ihana tapa kirjoittaa! Kiitos kun kirjoitat!

Laura T.
Missä olet Laura?

Lämpimästi tervetuloa Larppis. Ihanaa että löysit tänne, mukavaa jos jäät. Kiitos kivoista sanoista!

Olen jättänyt romaaneja ja elokuvia kesken sen takia, että niiden päähenkilöt ovat olleet liian erityislaatuisia. Joskus riittää pelkkä alleviivatun erikoinen nimi tavallisten Niinojen, Samien, Janien ja Sannojen joukossa. Niin kuin vaikka Liila. Tai Aalle. Tai Inni. Tai Aura. Se on tylsää, koska silloin se hahmo tulee määriteltyä yhden piirteen kautta: tää on nyt se erikoinen ja erityislaatuinen tyyppi, joka on vähän spesiaalimpi kuin kukaan muu. Hauskaa on, jos kaikkein kiinnostavimman hahmon nimi on Pertti. Tai Pertsa. Tarja. Johanna. Ja että se näyttää aika tavalliselta, mutta siinä on jokin juttu. Eikä niin, että se koko hahmo on se juttu. 

Silloin minua kiinnostaa, mitä sille tapahtuu.

Laura T.
Missä olet Laura?

Liilan, Aallen ja Innin ymmärrän. Mutta Aura? Yllättävä veto, kerrassaan.

Henkilöhahmojen nimillä on suuri merkitys. Olen monta kertaa miettinyt, että jos kirjoittaisin kirjan, mitkä olisivat henkilöiden nimet. Ne pitäisi ehdottomasti olla ennen kuin aloittaa, niitä ei vaan voi liimata jälkeenpäin. Itkosen kirjoissa on hyviä.

Sait minut miettimään Auraa. Mutta en ole vielä vakuuttunut, että se olisi neutraali fiktionimi. Minulle.

Itkosesta on pakko myöntää, etten ole lukenut. Hirveästi tekosyitä. Oli en-luo-suomalaisia -vaihe. Oli opinnot, jolloin luin vain kurssivaatimuksissa olleet romaanit. Oli jokin haastattelu lehdessä tai radiossa, josta jäi plääh-olo. Onhan näitä. Mutta ehkä jo tänä kesänä. Jostakin on ilmestynyt kirjahyllyyni pokkarina Anna minun rakastaa enemmän. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Hahhah!

Minä olen lukenut Itkosta myös vain muutaman - nyt menossa Hetken hohtava valo. Siinä on Eeroa ja Reijoa (muistaakseni), eli varsin lupaavaa jos tästä näkökulmasta punnitsee.

 

Kommentoi