Suoristusvuosi

Missä olet Laura?

 

 

Pyysin aikoinaan ystäviäni kuvailemaan minua kolmella sanalla. Jokaisessa listassa toistui sama sana: suora. (Herkkä tuli vahvana kakkosena, mutta ei puhuta siitä nyt.) Tätä adjektiivia kannan suurella ylpeydellä, sillä matka kiertelijästä luotisuoraksi on ollut  p i t k ä.

En halua valehdella: ei toden totta ole ollut helppoa opetella sanomaan sanottavansa ilman hiljaisia signaaleja ja vaivihkaisia toiveita siitä, että vastapuoli ymmärtää mitä sitä sanomisillaan oikeasti tarkoittaa. Sitä mitä hakee. Että ehkä on ei, ei se mitään on kyllä se jotain ja niin edelleen ja niin edelleen.

Minulla oli ennen paha tapa puhua epäsuoraan, viistosti. Pehmentää eit ehkiksi, sanoa päinvastaisuuksia ja toivoa parasta. Sitten ihmettelin kun sanattomiin toiveisiini ei vastattukaan odottamallani tavalla. Aika paljon asioita jäi sanomatta ja ymmärtämättä. Miellyttämisen tarve eli niin voimakkaana, että sitä ennemmin laiminlöi itseään kun petti muiden mahdolliset odotukset.

 

***

Aikaleikkaus kirkkoon. Keskikäytävällä kannetaan valkoista arkkua. En kuule musiikkia, sitä ehkä on mutten kuule sitä. Katson vierestä lipuvaa hiekkaristiä, sitten saattokulkuetta. Katson kuutta surun yhdistämää miestä ja mietin, kuinka raskasta on kantaa liinoilla omaa lasta, lastenlasta. Katson kumaria hartioita; äkkijyrkkä keskeneräisyys pureutuu niskojen taakse.

Palaan kotiin ja tajuan että minulla ei ole varaa tällaiseen. Sanomatta jättämiseen. Pesen kasvot ja ripsivärin jota ei enää ole, taputtelen turvonneet posket kuiviksi ja tuijotan surun kalvostamaa tytön naamaa. Se, kenelle haluaisin eniten soittaa, lepää kukkien keskellä jossain viileässä.

***

 

Minä opin puhumaan suoraan. Kirjoitin hyväntuuliset heippakirjeet ihmisille, jotka olivat jo vuosia vieneet enemmän kuin koskaan pystyisivät antamaan. Opin sanomaan eitä ja huutamaan kyllää ilman perusteluita. Uskaltauduin tunnustamaan rakkauteni pahimpana mahdollisena hetkenä, ja kieltäytymään naurettavista tarjouksista niin ihmissuhde- kuin työmarkkinoillakin.

Aloin kertoa muille ihmisille mitä heissä näen. Jos huolestun, kerron. Jos ärsyynnyn, kerron. Jos ja kun rakastan, kerron. Usein, enkä silti yhtään liikaa. Noina vuosina lähes koko ystäväpiirini vaihtui - sain ympärilleni ihmisiä joiden kanssa asiaan mennään suoraan, ilman kiertoilmauksia. Ajansäästösyistä, nääs.

En liiottele kun sanon, että elämäni muuttui täysin. Ajatuksia vapautuu valtava määrä, kun kaikki aika ei mene omien ja muiden sanomisten analysoimiseen. Jälkipuintia siitä mitä kukakin milläkin tarkoitti ei tarvitse käydä, kun kysyy suoraan.

Ja jos joskus vielä jonkun tarina loppuu pahasti kesken, ja lasken kukkia haluamattani, haluan olla varma että olen sanonut sanottavani.

 

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

ikkiam
LUOMA

Kyänäino.

Laura T.
Missä olet Laura?

Sydän.

Karuselli

Hyvä sinä!

Mä olen kanssa suoruuden ystävä. Siinä säästyy paljon aikaa ja energiaa. Moni sekoittaa suoran epäystävällisyyteen, töksähteleväisyyteen tai sosiaaliseen tilannetajuttomuuteen. Ei siitä tarvitse olla kyse. Haluan olla ystävällinen, nyansseja ymmärtävä, empaattinen suora.

Arvostan suoruutta (sitä, ettei ihmisen kanssa tarvitse kierrellä, kaarrella, kehystää ja arvailla) vuosi vuodelta enemmän. Joskus olen kuullut joidenkin tuskailevan, että on niin vaikea sanoa suoraan ja pehmustelematta, koristelematta, välttelemättä ja väistelemättä. Mä luulen, että kaikki kiertely ja kiemurtelu ja etukäteis- ja jälkianalysointi on oikeasti paljon vaikeampaa. En tiedä. En muista. Siitä on niin kauan kun olen viimeksi tehnyt sellaista. Ollut sellainen.

En enää jaksa mennä miljoonalle mutkalle kenenkään enkä minkään takia. On huojentavaa valita suoruus.

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo! Huomasin jo vuosia ihailleeni tietynlaisia ihmisiä, ja syvempi pohdinta osoitti että näiden ihmisten yhdistävä tekijä oli juuri tämä: he olivat lämpimiä, avoimia ja sanoissaan suoria.

Helmi K
sivulauseita

sinä ihmeellinen loistava sinä.

just noin. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Sinä kans. Kiitos.

Hukassa (Ei varmistettu)

Tämä oli erityisen hyvä, ja tuli aivan erityisen hyvään aikaan.
Minä olen juuri sellainen kuin sinä olit, ja yritän tulla sellaiseksi kuin olet nyt.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos. Luota vain, itseesi ja maailmaan - lupaan että elämäsi muuttuu. Se saattaa heittää hetkellisesti häränpyllyä, mutta lopputulos on hyvä ja rutkasti omannäköisempi. Tsemppiä.

Katriiina (Ei varmistettu)

Tämä teksti kolahti ja kovaa, kovempaa kuin mikään pitkiin aikoihin. Mitä ikinä Laura teetkin ja missä ikinä oletkin niin kirjoita. Itsellesi, minulle, meille, maailmalle, ihan kenelle vaan, mutta kirjoita. Sen sinä nimittäin osaat. Kerta toisensa jälkeen niin koskettavasti, että löydän itseni kyyneleet silmissä tuijottamassa hiljalleen pyörivää näytönsäästäjää tekstiesi päällä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi Katriina. Tämä kommentti porautui todella syvälle, et tiedäkään. Koskettavaa kuulla tällaista, kiitos.

Emmi Taramaa (Ei varmistettu)

Kaunista ja kiinnostavaa.

Kirjoititko oikeasti heippakirjeet energiasyöpöille? Niitä riittää omassakin elämässä ja oon tähän asti käyttänyt fade away -taktiikkaa ja toivonut sen toimivan. Toimii vaihtelevasti :D Mitä kirjoitit kirjeisiin? Miten vastaanottajat reagoivat?

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo! Sähköiset versiot siis. Helppoa se ei ollut, mutta pakollista. Selitin asiallisesti, ystävällisesti mutten anteeksipyytelevästi sen, mikä epätasapaino välillämme vallitsi, ja kuinka joskus on vain parempi jatkaa eri suuntiin. Ilman katkeruutta tai sen suurempaa draamaa. Sitten toivotin pelkkää hyvää.

Vastaukset olivat hämmentyneitä mutta hyväksyviä. On vaikeaa loukkaantua jos syyt ovat hyvin perusteltuja. Suosittelen lämpimästi - ihmiset muuttuvat, eikä kerran solmittu ystävyys ole pakote loppuelämälle. Ei sen ainakaan pitäisi olla.

Tiiaanna
cake & copper

Sanomatta jättäminen on niin paljon helpompaa, mutta lopulta se ei johda mihinkään. Paitsi sellaisten asioiden pitkäaikaiseen pyörittelyyn, jotka olisivat selvinneet kysymällä ja sanomalla.

Tätä tarvitsin jotenkin juuri nyt. Kiitos.

Laura T.
Missä olet Laura?

Sepä se! Se on hetkessä helppoa niellä sanottavansa, mutta tuottaa pahan henkisen närästyksen. Ei hyvä.

Kiitos, kiva kuulla Tiiaanna!

Anu Johanna

Tämä oli upea. Niin upea, että tekisi mieli tyhmästi tavuttaa tuo sana, että siihen saisi lisää painotusta. Kiitos <3 

 Elämä ja ihminen, joka sitä elämää elää, voivat muuttua, vaikka kaikki eivät sitä tunnu ymmärtävän. Se on lopulta itsestä kiinni. Ja niin usein tekisi hyvää muistaa, että kannattaa puhua nyt, sillä se voi koska tahansa olla liian myöhäistä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Suuret kiitokset Anu Johanna, olipa kauniisti sanottu.

Rehellisyys itselle johtaa usein rehellisyyteen muille. Helppoahan se ei ole - itseasiassa vaikeinta kaikista - mutta kun oppii, huomaa että kannatti. (Ja usein myös huomaa muuttaneensa elämänsä.)

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Ihana teksti. Ja mie vaan tuijotan noita koivuja.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos. Miekin tuijottaisin niitä jos mie oisin sie.

tiia_

Mä olen niitä tyyppejä, joille suoraan sanominen on työlästä ja välillä tuntuu siltä, etten koskaan opi kiertelystä ja kaartelusta ulos. Kiitos tästä tekstistä - tää toimi hyvänä muistutuksena sille, että toivoa on ja että pitää vain tehdä asioita toisella tavalla, jos muutosta mielii. Pus!

Laura T.
Missä olet Laura?

Toivoa todella on. Olen ennen ollut varsinainen serpentiini - kaukana suorasta. Vaan vähitellen, lähinnä suurten onnistumisen tunteiden kautta sitä suoristuu. Huomaa ettei kuole, ei edes loukkaannu. Ja tärkeintä kaikista: huomaa ettei loukkaa myöskään muita, suoruudesta huolimatta. Elämää helpottavaa, voi pojat.

Ja universumi nauraa

Hieno juttu, että opit puhumaan suoraa. Toivottavasti kaikki oppisivat. On paljon helpompaa toimia ihmisten kanssa, jotka ei kiertele ja kaartele. Minä ainakin kärsimättömänä ihmisenä ärsyynnyn väistelyyn ja välttelyyn, koukeroiseen tapaan ilmaista itseään ja halujaan. Vedän helposti mutkat suoraksi ja teen päätelmät, jotka osoittautuvat usein vääriksi. Turhauttavaa.

Heh, ja samalla tuli mieleeni, että mulla itse asiassa on aika koukeroinen tapa ilmaista itseäni, koska järjestelen asioita päässäni puhumalla. Mutta sehän on Ihan Eri Asia :D

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo! Siis ei pelkästään se että oma olo helpottuu, vaan ympärillä olevat alkavat myös puhua suorempaan. Se on jonkinlainen taianomainen ketjureaktio.

SMM (Ei varmistettu)

Hieno kirjoitus, herätti paljon ajatuksia. Napakkuus ja jämäkkyys (sekä suoruus) ovat mielestäni hienoja taitoja - ja juuri niitä, joiden kanssa minulla saattaa hyvinkin vierähtää koko ihmisikä oppiessa.

Luotan liikaa siihen, että muut ihmiset tekevät kuten minä: poimivat ja ennen kaikkea YMMÄRTÄVÄT puheista ne ehkät, jotka todella tarkoittavat ei; ne emmäänytiedät, jotka tarkoittavat että tiedänpäs, ja asia on jetsulleen näin. Mutta harmikseni olen huomannut, että kaarteluani tulkitaan tilanteesta riippuen niin, että usein siitä hyötyy vastapuoli, jolle tulkinnanvaran jätän. Kukapa pitäisi puoliani jos en itsekään sitä tee?

Minulle suoruus on haaste ei niinkään siksi, ettenkö saisi ajatuksiani selkeästi ulos tai jäsenneltyä vaan siksi, että koen aina jotenkin tarvetta olla vähän anteeksipyytelevä; heti valmis ottamaan askelta taaksepäin, jos huomaan, että toimintani johtaa epätoivottuun reaktioon (tähän liittynee juuri se miellyttämisenhalu, josta puhuit). Sen takia en alun alkaenkaan ilmaise asiaani liian selkeästi ja jämäkästi - jotta aina jäisi auki se takaportti, jolla loiventaa sanomaani, jos tarve tulee. Aika surullista kyllä nyt kun näin itse sen tästä lukee.

Mielenkiintoisesti aihetta mielestäni sivuaa myös tämä Lena Dunhamin teksti, joka käsittelee jatkuvaa anteeksipyytämistä (suurimmaksi osaksi niissä tilanteissa, kun itsellä ei todella olisi anteeksipyydeltävää), kannattaa lukaista:
https://www.linkedin.com/pulse/sorry-my-apology-addiction-lena-dunham

Laura T.
Missä olet Laura?

Jep, juurikin oma herkkyys muiden tunnelmille, tunteille, ilmeille ja eleille saa helposti ajattelemaan, että myös kaikki muut lukevat omia sanattomia merkkejä samoilla taajuuksilla. Ja näinhän se ei ole.

Harjoittelua, harjoittelua. Vieläkin silloin tällöin huomaan laveeraavaani omia sanomisiani, ja pissin ihan omille nilkoilleni silloin.

Dunhamin teksti oli täyttä timanttia - lähti ilmeiseen lentoon somessa tänään. Hyvä niin, siinä on paljon opittavaa itse kullekin. Kiitos kun linkkasit!

Naislaif
Naislaif

Minua ei enää voi lukea rivienvälistä eikä löytää sivulauseista, joita ei sanota ääneen.

Tahdon olla minä ja tulla kohdatuksi minuna ja siihen vaaditaan sanoja. Teot ovat osa asiaa, mutta sanat ja niiden sisältö ovat niinmerkityksellisiä, että kuinka voisin vaientaa ne. 

Sanon mitä ajattelen. Sanon sen mitä tunnen ja sekin hämmentää, mutta se ei ole minun ongelma.

En kykene vihjailuun, onneksi, koska se oli raskasta ja en koskaan saanut sitä mitä tarvitsin. Olin surullinen ja tyydyttymätön ja ihmettelin miksi. Siksi, koska kukaan ei tiennyt kuka olin ja mitä tahdoin. Ja minä syyttelin ja pohdin syita. Minussa itsessäni.

Kiitos tästä <3

Laura T.
Missä olet Laura?

''Olin surullinen ja tyydyttymätön ja ihmettelin miksi. Siksi, koska kukaan ei tiennyt kuka olin ja mitä tahdoin. Ja minä syyttelin ja pohdin syita. Minussa itsessäni.''

Tunnistan itseni jokaisessa sanassa.

Kiitos jälleen kerran kauniista sanoistasi Naislaif.

Naislaif
Naislaif

Kiitos itsellesi!

iidis
Varpain jaloin

Minun pitäisi oppia olemaan suora, oppia pitämään puoleni, oppia vaatimaan antamaani rakkautta, aikaa, ystävyyttä (mitä näitä nyt on) myös takaisin päin. Olen miellyttäjä ja inhoan tietynlaisia ristiriitoja niin paljon, että annan toisten viedä tilaa itseltäni. Sitten kärvistelen liian pienessä karsinassa, ja itken sitä mihin minä katosin.. Mitä läheisempi ihmissuhde sitä vaikeampi minun on vaatia omaa tilaani. Kiertelen ja kaartelen kunnes en itsekään enää tiedä mitä haluan. Minä annan, annan kaiken. Pyydän loputtomasti anteeksi, kun pieni pala todellisia tarpeitani pulpahtaa pintaan, kun "läikkyy yli".

Kiitos, kun annoit minulle uskoa ja toivoa, että on olemassa myös toinen mahdollisuus <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Tuttua, niin kovin tuttua. Sitä ajaa itsensä puolihuolimattomasti näkymättömään tilaan, jonka ahtauden tunnistaa vai itse. Muille ei näy mitään.

Lue ihmeessä tuo Dunhamin teksti mikä yläpuolella olevaan kommenttiin on linkattu. Uskon että saat siitä paljon ajateltavaa. Juurikin turhasta anteeksipyytelystä.

Toivoa todella on ystävä hyvä. Kiitos kun kommentoit.

Elina U.
Lentoaskeleita

Tämä teksti osui minuun syvälle. Mä olen ollut aina sellainen negatiivisten tunteiden itselläni pitäjä (positiiviset osaan päästää ulos paljon helpommin) ja hitto miten solmussa sitä voikaan olla lopulta niiden kanssa. Olen oikein vatvojien vatvoja ja analysoija, vihaan sitä. Nyt olen yrittänyt tehdä käännöksen toiseen suuntaan tai oikeastaan luopua kaiken maailman käännöksistä, mutkista ja töyssyistä ja sanoa suoraan. Nytkin meinasin laittaa että suorempaan, mutta kun suora olisi tavoite (hus konditionaali, on!). Kirjoituksesi rohkaisi, itkettikin. 

<3

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo! Positiiviset on helpompaa päästää ulos - niihin kun ei useimmiten liity suurempia seuraamuksia. Negatiiviset hautoo itsellään ja käyttää turhaa aikaa yksinselvittelyyn. Huohs.

Muu ei auta kun kokeilla. Ja kokeilemalla huomaa että kas, kukaan ei kuole - ei edes loukkaannu - kun sanoo suoraan.

Taru Mari
Stuff About

Ihmettelin että mikä ihmeen suoristusvuosi ja klikkasin tekstiä. Olen niin samaa mieltä. Jos kaikki puhuisi suoraan, elämä olisi helpompaa.

On hämmentävää miten harva oikeasti puhuu mitä ajattelee. Selän takana paskaa jauhetaa senkin edestä.

Itse en ole vielä ihan näin pitkällä suoraan puhumisessa, mutta siihen pyrin koko ajan entistä enemmän. :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Suoraa kohti, kohti suoraa!

Kommentoi