Tänä päivänä

Ladataan...
Missä olet Laura?

Herätyskello soi. Asunnon neliöt tulvivat valoa.

Puin päälleni haaleanvaalean puuvillapaidan ja keitin kaksi kuppia kahvia. Join puolikkaan.

Itkeskelin.

Kaadoin lasin omenamehua ja join sen. Huutoitkin.

Keräilin sukat pyykkitelineeltä, ja tiskasin parit astiat. Aterimet saivat jäädä altaan pohjalle odottelemaan.

Pyöräilin tuttua reittiä yliopistolle. Parhaimman alamäen kohdalla annoin itkun tulla. Ohikulkijat saivat todistaa vaaleassa trenssissä pyöräilevää, itkevää naista.

Unohdin taas kypärän kotiin.

Irtonainen lamppu makasi tienvarressa. Jonkun polkijan pyörämatkat tulevat olemaan pimeitä syksyn saapuessa.

Kirpputorin pöydässä keräilypurkki maksoi saman verran kuin viime viikolla. Kokeilin kahta keltaista rannerengasta. En ostanut.

Työpaikan pihaan parkeeratusta pakettiautosta luukutettiin huuliharppumusiikkia.

Kivirappusilla istui pipopäinen poika, joka hieroi puhelimessa jääkaappikauppoja.

Kadulla tuoksui ketsuppi.

Tyttö valitti ystävälleen, kuinka ihastuu aina vääriin ihmisiin.

Ruokakaupan radiosta soi Cotton Eye Joe. Tanssin salaa vihanneshyllyllä.

Ostin vessapaperia ja ulkomaisia mansikoita. En koskaan osta ulkomaan mansikoita. Jossain vaiheessa elämää tulee kuitenkin päivä,  joka on eri tavalla toisenlainen kuin edeltäjänsä. Välipäivä, jolloin pienen hetken aika on pysähtynyt. Leikkauspiste, joka jakaa menneen ja tulevan aivan uudella tavalla, siirtää historiaan jotain, mikä on aiemmin ollut läsnä joka hetkessä. Hetki, kun jokin tärkeä on saanut päätöksensä, ja silti tuleva näyttää ihan yhtä hyvältä kuin eilenkin. Sellaisena päivänä voi ostaa ulkomaisia mansikoita.

Tänään oli juuri sellainen päivä.

 

 

Laura

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...