Tarkenna silmiin

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

Kun maailma myllääntyy, istun yleensä kahviloihin sitä katsomaan. Jokin murroksissa kiehtoo - saa katsomaan ihmisiä tarkemmin silmiin. Tietääkö joku jotain? Esimerkiksi sen, mihin olemme menossa. Kaikki tämä, maailma. Joillakin ihmisillä on silmissään sellainen katse.

Näinä hetkinä keskityn pieniin asioihin - juuri niihin asioihin mihin onnellisuusvalmentajat käskevät näissä hetkissä keskittymään. Syön aamupuuroni ajatuksella, puhelen viherkasveille ja seuraan ikkunasta kahden oravan uhkarohkeaa littaa. Iltaisin kysyn kotiin tulijalta mitä kuuluu ja kuuntelen vastauksen astetta tarkkaavaisemmin.

Menneen viikonlopun aikana sain kuulla kahdesti saman lauseen: sää tulet kyllä pienestä onnelliseksi.

Se on täysin totta. Lähiaikojen tapahtumien keskellä olen kokenut ennennäkemätöntä riemua mm. persimoneista, lakritsintuoksuisesta suihkushampoosta (kiitos Minna), viikonloppuvieraasta (kiitos Minna) ja Chanelin klassisen punaisesta kynsilakasta, jonka löysin muutamalla eurolla kantakirpputorin pöydästä.

Maailmassa on äärimmäisen paljon hahmottoman suuria asiakokonaisuuksia joista olisi hyvä olla jotain mieltä. Media tuo sen kaiken ihan lähelle, kättemme ulottuville niin, että maailmantuskan taakka lisääntyy hiljalleen mutta varmasti. Nykyihmisen on oltava perheen, työn, parisuhteen, seksuaalisuutensa ja perinnöllisten sairauksiensa lisäksi kartalla myös eurokriisistä, öljykriisistä, asuntomarkkinoista ja Saksan liittokanslerin politiikasta. Vihreistä arvoista, harmaasta taloudesta ja mustista laatikoista.

 

Ei ihme että välillä vähän väsyttää.

 

 

 

Maailma myrskyää, eikä nopeaa helpotusta näy mailla halmeilla. Lintukotoihin en ole uskonut sitten lukioaikojen, mutta rakkauteen olen senkin edestä. (Tosin, 16-vuotiaan monokromaattinen käsitys rakkaudesta eroaa jokseenkin siitä, mitä asiasta tänä päivänä ajattelen...)

Ihmisellä on primitiivinen tarve tulla kohdatuksi ja nähdyksi. Kaiken sekasorron ja epävarmuuden, sekä äärimmäisen harmaan marraskuun keskellä kannattaakin nostaa katse märästä asfaltista ja katsoa tuntemattomia silmiin. Tätä olen harjoitellut lähiaikoina. Enkä puhu nyt nopeasta vilkaisusta, vaan katsomisesta. Kuulostaa helpolta, mutta kokemusteni perusteella perisuomalaiseen alaviistoon ehdollistuneet pupillit tarkentavat mieluiten minne tahansa muualle kuin vastaantulijan silmiin.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan - reaktiot ovat hauskaa seurattavaa, puolin ja toisin.

Naapuriin avattu vastaanottokeskus on tehnyt kotikadustani oivan harjoittelukentän. Pyöräilen kaupunkiin ja takaisin, keskuksen asukkaat heilauttavat kättä tervehdykseksi kun ajan ohi. Meillä ei ehkä ole yhteistä kieltä - mutta näissä asioissa sillä ei ole mitään merkitystä.

Toisilleen tuntemattomien ihmisten jakamassa hymyssä on jotain mystistä; siihen ei tarvita sanoja tai ääntä, ei juuri aikaakaan. Ja silti siinä piilee koko päivää koskettava muutosvoima. Kuin jakaisi salaisuuden sanomatta mitään. Ja näistä päivistä koostuu viikkoja, joista hiljalleen kerrostuu vuosia. Kokonaisia lapsuuksia. Ja niitä rakennamme me.

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

mää tulen susta onnelliseksi

Laura T.
Missä olet Laura?

Ja mää susta.

Eep. (Ei varmistettu)

Tekstisi on terapiaa. Kiitos. <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos kun luet.

Brain Art

Ja kun tietoa tulee joka tuutista inhimillinen reaktio on sulketua. Ei kuulu mulle, en jaksa, ei voi käsittää. Ihmisellä on rajattu kapasiteetti sympatiaan ja tuntuu että kun nykyajan uutiset koko ajan tuo maailman kurjuuden ja hädän lähelle siihen turtuu.

' Now I've cried so terribly for one dead bird. I really can't grive for a hundred more'

       - Niiskuneiti

Hyvää perjantai-iltaa kuitenkin! :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Hyvin kiteytetty. Ihanaa viikonloppua!

Mia K.

kyllä.

monet katsovat, mutta eivät n ä e. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Juuri näin.

Kommentoi

Ladataan...