Taukotanssi (ei sisällä videota)

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

Kotoa käsin työskentelemisessä on puolensa. Työpistettään ei joudu siistimään ''yleisen ilmeen'' vuoksi, tai miettimään missä vaatteissa töihin saapuu - sen kun vetää aamutakin päälle ja alkaa hommiin. Kun kirjoitus luistaa, on helpottavaa tietää ettei kukaan tule seuraavaan seitsemään tuntiin keskeyttämään kysymyksillä tai houkuttele lounaalle lähimpään ravintolaan. (Mikään ei ole turhauttavampaa kuin nousta kesken kaiken ja lähteä tunniksi unohtamaan se mitä oli tekemässä.)

Mutta kuten sanoin, kaikessa on puolensa. Kun juttu ei luista, sitä kuuntelee vuorotellen seinillä sykkivää hiljaisuutta ja naapurin haukkuvaa koiraa. Pommittaa lähipiiriä painostavilla viesteillä, jos kuka tahansa lähtisi mihin tahansa syömään. Lopulta löytää itsensä lattialta syömästä riisinuudeleita ja päättää etsiä siistin kokopäivätyön. Tai ainakin kivat kevätkengät. Ja tarkoituksen olemiselleen. Jotain sellaista.

Useimmiten kaikkeen auttaa tanssiminen. Kun teksti jumahtaa ja mieli palaa kiinni, tallennan liisterisen tekeleen työpöydälle ja laitan Spotifysta soimaan kappaleen, jossa sanoilla ei ole lähtökohtaisesti yritetty sanoa juuri mitään. Viimeiset kaksi viikkoa olen tanssinut Antti Tuiskun Sataa salamaa; keikun kappaleen alusta loppuun raivokkaasti olohuoneen tanssilattiaksi nimetyllä alueella, istun takaisin tuoliin, hörppään vettä ja jatkan. Toimii.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Video!!! Video!!! Video!!!

Laura T.
Missä olet Laura?

Taukotansseistani saisi kokonaisen vlogin.

Pax
Liikehdintää

Kyllä, video. Varsinkin kun luin "tankotanssi." :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Sen verran voin paljastaa, että olen kerran ollut tankotanssitunnilla...

Ei raportoitavaa.

Mia K.

:)) ps. Ootko kokeillut Evelinan Honey!! Uuhh.. eilen jammailin, ja mietin taas muuttoa takasi tanpereelle :D

Laura T.
Missä olet Laura?

Olen! Täysin tahdottomasti tosin; kappale on soinut MTV:llä niin moneen otteeseen että se on soinut päässäni viimeiset neljä päivää. Enkä edes tykkää siitä, haha!

Anjuska
Ripaus elämäämme

Voi tuota, olisi varmaan melkoinen näky kun tämä konttorihiiri hyppäisi tuolistaan tanssimaan Suomipopilla soivan musiikin tahtiin, kun hommat ei luista :D Voisi olla, että toimistoon pyrkivät asiakkaat katsoivat kerran sun toisenkin ja kääntyisivät kannoiltaan. Puhekuplassa saattaisi tällöin lukea tyylillä "mitä hemmettiä tuolla tapahtuu, toi nainen on nyt varmaan ihan seonnu!" 

Mutta hyvä, että tanssi purkaa tuon pienen paineen siltä pieneltä hetkeltä. Jatka samalla linjalla, mutta juu, se video tästä tanssihetkestä olisi mielenkiintoista nähdä! :D

Laura T.
Missä olet Laura?

Kokeile! Parasta!

tanjatanja
Ei Beigeä

Meillä soi Lumiperhosessa levyjä joissa on esim. tunnettuja hittejä instrumentaaliversioina. Hienoa huomata että on tahattomasti jammannut tiskin takana Bee Geesin panhuiliversion tahtiin kun tupa on täynnä asiakkaita ja on hetkeksi vajonnut omiin ajatuksiinsa. Mutta onneksi asiakkaatkin usein alkavat viheltämään tai hyräilemään tuttuja kipaleita kuullessaan eivätkä ehkä huomaa minun hytkymistä. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Mää haluan teille töihin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei Laura!

Pahoittelen heti alkuun jo sitä, ettei taaskaan tämä kommenttini liity tekstiisi, mutta aion silti kysyä (:

Muistelen sinun kertoneesi, että olet matkustellut yksinkin ulkomailla? Kertoisit siitä pian! Kuinka nainen pärjää yksin? Mihin suosittelet lähtemään, missä tuntisi olonsa turvalliseksi? On niin ristiriitaista, kun tiedän olevani todella loman tarpeessa ja minulla lomafiiliksen ja parhaan stressinpoiston toisi maisemanvaihto, mutta matkaseuraa ei ole. Tahtoisin sekä Lappiin, että aurinkorannalle, kun aikaakin on reilu kaksi viikkoa. Mitä tehdä?

(salaa toivon jotain tosi kannustavia sanoja, että saisin vihdoin toteutettua tämän yksinmatkustusuhkaukseni ;)

-seglen

Laura T.
Missä olet Laura?

Ihana seglen, kiitos ideasta! Pistetäänpä toteutukseen!

Pau
P.S C'est moi!

Näihin aivotaukohetkiin kannattaa myös kokeilla Bieberin Sorrya ja aika monet Outkastin biisit toimivat myös hyvin päättömään jammailuun ;)

Laura T.
Missä olet Laura?

Sorry on hyvä! Olkoon se tämän viikon biisi.

Kommentoi

Ladataan...