Tavaraprojektin puoliväli + kirppisvinkki

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

Uskomatonta mutta totta: 365-projektini on pian puolivälissä.

Alussa olin varma että systemaattinen tavaroista luopuminen kirvoittaisi paljon ajatuksia teksteiksi asti: löytäisin itseni iltamyöhään punnitsemasta tavaroiden tunnearvoa, käyttötarvetta ja paikkaa. Siirtelisin niitä laatikkoon ja takaisin, epäröisin ja fuskaisin latomalla laatikkoon vain vanhoja aikakauslehtiä ja cd-levyjä.

Vaan ei.

Olen äimistynyt siitä kuinka paljon ihmisellä voi olla tavaraa jolla ei ole omaa paikkaa. Tavaraa joka makaa vaatehuonen hyllyillä, sängynaluslaatikoissa ja eteisen katonrajassa odottaen milloin mitäkin; nämä kulhot sopivat täy-del-li-ses-ti kuuden hengen illalliskutsuille (en ole eläessäni järjestänyt illalliskutsuja), nämä nilkkurit taas vedän jalkaani kun tarvitsen asennetta. (Väärin. Päivinä joina tarvitsen asennetta, laitan kuulokkeisiin soimaan Scooterin How much is the fishin, enkä todellakaan ajattele mitään kenkiä.)

Olen puolen vuoden aikana karsinut astiakaappia, vaatehuonetta, liinavaatelaatikkoa ja kenkähyllyä. Heittänyt hyvästit vaatteille joita joskus käytin harva se päivä, mutta jotka ovat viimeiset vuodet roikkuneet henkareissa lähinnä nostalgian voimalla.

 

 

Virallisten laskujen mukaan olen luopunut nyt 162 tavarasta - todellinen luku lähentelee varmasti paria sataa. Määrä kuulostaa valtavalta - mitä se toki onkin - mutta olen yllättynyt siitä kuinka vähän puolivuotinen tavarasavotta on tähän asti näkynyt asunnossani. Tällä hetkellä projektin ainoa näkyvä seuraus on tiskialtaassa vähentynyt ruuhka; kun astioita on rajallisesti, tiskin määrä pysyy siedettävänä. (Miksen keksinyt tätä aiemmin?)

Voihan toki olla, että ensimmäinen puolikas on helpompi. Ei ole homma eikä mikään luopua hyllyillä vuosia uinuneista tavaroista, käyttämättömistä juomalasipareista tai vääränkokoisista vaatteista. Mutta kun karsiva käsi alkaa hamuta harmaan alueen tavaroita, tarvitaan tuju annos päättäväisyyttä ja kylmää järkeä.

Aion myydä vaatteita joita edelleen rakastan. Myytävien kasassa on monta puseroa ja housuparia jotka varmasti vielä jonain päivänä vetäisin päälleni, mutta se päivä on tällä hetkellä auttamattomasti liian kaukana. Olen elänyt tarpeeksi monta vuotta tulevassa, ja nyt kun viimein olen saamassa kiinni nykyhetkestä, en aio roikuttaa vaatetangollani yhtäkään vaatetta jota ehkä mahdollisesti pidän vaihtoehtoisessa todellisuudessa tuolla joskus.

Uusin hokemani onkin: anna mennä. Parempiin koteihin, rakastavampiin suhteisiin. Mitä tavaraan tulee, en enää usko keräilemiseen - uskon käyttämiseen.

 

 

 

Villasukat, vuodevaatteet, käyttötekstiilit ja suurin osa astioista kulkeutuvat lahjoituksina pakolaiskeskuksiin, loput myyn. Vielä pari vuotta sitten säännöllisessä käytössä olleet vintage-aarteet, laukut ja kengät vien myyntiin ja toivon niiden elinkaaren jatkuvan vielä monen monta vuotta jonkun toisen vaatekaapissa päällä.

(Viime myyntikerralla lukija huikkasi Instagramin puolella ostaneensa pöydästäni kengät, ja mieleni täyttyi lämmöllä: kuinka kutkuttavaa onkaan tietää kenen jaloissa kengät tästä lähin kulkevat. Parasta.)

Myyn omaisuuttani seuraavat pari viikkoa Kirpputori Tarinassa, pöydässä F10. Siellä ovat sovussa silkkishortsit, syystrenssit ja nahkanilkkurit. Nyt menen tekemään vielä yhden karsintakierroksen kaapeilleni - nyt sitä päättäväisyyttä ja kylmää järkeä kiitos. (Ja lasi viiniä.)

 

Laura

 

 

Share

Kommentoi

Ladataan...