Teekalenteri

Missä olet Laura?

 

 

Syntymäajankohdastani johtuen olen saanut elämäni aikana lukuisia jouluaiheisia syntymäpäivälahjoja.

En ole katkeroitunut.

Joka lapsen painajaiselta, eli yhdistetyltä syntymäpäivä- ja joululahjalta minut ovat pelastaneet ne kaksikymmentä armollista päivää, jotka erottavat ajallisesti syntymäpäiväni jouluaatosta, sijoittaen juhlapäivät kuukauden eri päätyihin. On siis todellakin perusteltua, että juhlin niin alkukuusta kuin lopustakin.

(Tähän väliin haluan pitää hiljaisen hetken kaikille aaton lapsille. Tarja Halonen, Timo Jutila, Ricky Martin, olette ajatuksissani.)

 

 

 

Asiaan.

Tällä viikolla syntymäpäiviään viettäneelle ystävälleni löysin oivan lahjan - joulukalenterin teemuodossa. Niin kuin monissa asioissa, myös tässä tapauksessa yksinkertainen on nerokasta: jokaiselle aattoa edeltävälle päivälle on oma numeroitu teepussinsa ja makunsa. Ja mikä parasta, jokaiselle päivälle on myös oma juttunsa: energiapussi, rakkaustee, rohkeusjuoma. Pilkottipa pussukoiden lomasta myös magical potion - makua en uskaltanut katsoa.

Lahja sopii niin teeharrastajalle kuin tapahörppijälle, synttärilahjaksi tai sokkolahjojen vaihdokiksi pikkujouluihin. Päivittäin vaihtuvat maut ovat myös oiva tapa tutustuttaa paatuneinkin kahvi-ihminen teemaailman ihanan monimutkaisiin kiemuroihin.

Hankin heti kaksi: lahjaksi itselle ja lahjaksi ystävälle. Ystävä saatu blogin kautta, kalenteri ei - niitä saa ainakin Ruohonjuuresta.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Anumaaria78
Mis(s)Fit

Ostin pari päivää sitten samanlaisen itselle ja siskolleni. Vaihtelua ainaiselle suklaakalenterille. Nyt tosin mietin, pitäisikö hommata se suklaakalenterikin. Sopisi tee ja suklaa ne yhteen soppii. ;) 

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo, tämä on freesi vaihtoehto suklaiselle perusversiolle.

Itse ajattelin että mikäli ostan suklaakalenterin, ostan överikalliin Lindt-kalenterin. Aikuisuus, täältä tullaan.

Anumaaria78
Mis(s)Fit

Lindt mullakin mielessä! :D Ostin sellaisen jo viime vuonna. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Ooh! Menin Stockalla aivan sekaisin kun siellä oli viidentoistatuhannen kalenterin seassa myös noin tusina erilaista Lindt-kalenteria.

Suvi55

Bongasin tän teekalenterin Sokoksen mainoksesta instagramissa (jotain hyötyä niistäkin siis), mutta sen jälkeen en olekaan bongannut näitä enää mistään, bwää. :( Hankin sitten lohdutukseksi salmiakkijoulukalenterin.

Ollaan muuten nähtävästi suurinpiirtein synttärikaimoja. Miut erottaa jouluaatosta 19 päivää ja sekin onneksi riittää.

Laura T.
Missä olet Laura?

Salmiakkikalenteri kuulostaa erittäin hyvältä varavaihtoehdolta. Luulen, että ensi vuonna näitä saa jo vaikka mistä.

Kippis melkein-synttärikaima!

nelliluovakaaos (Ei varmistettu) http://www.luovakaaos.fi

Oo teekalenteri! Tää kuulostaa hyvältä, täytyypä suunnata kaupungille!

Saanko samalla vähän mainostaa omassa blogissani alkavaa hyvinvointijoulukalenteria? Oon itse ainakin hyvin innoissani, käykää kurkkaamassa!

Laura T.
Missä olet Laura?

Tämä on mainio! Hyvinvointijoulukalenteri vaikutti hyvältä idealta, mahtavaa!

Torey
Näissä neliöissä

Ihana! Tahdon!

Laura T.
Missä olet Laura?

Toivon että saat!

Torey
Näissä neliöissä

Ostan ehkä itse. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Heei!

Minullakin on teekalenteri, English Tea Shopin versio (: Jännällä odotan. Sain sen ystävältä lahjaksi, vastalahjaksi ostin lahjakortin, jolla saa hankkia italialaista jäätelöä :D

-seglen

Laura T.
Missä olet Laura?

Reilu diili! Tänään aukeaa ensimmäinen luukku. Juuri laitoin ensimmäisen pussin kuppiin hautumaan!

Pau
P.S C'est moi!

Ooh! Loistava idis. Tänään avattiin Star Wars-suklaakalenterin eka luukku, mutta voishan sitä tuollaisen teekalenterin ostaa vaikka lisäksi. Tai työkavereiden iloksi :)

Kommentoi