Tositapahtumiin perustuva reality-dekkari, eli päivät kanssani

Missä olet Laura?

 

 

 

Tiedättekö ne päivät, kun tunnista toiseen sitä tuntee elävänsä elokuvassa? Enkä tarkoita nyt mitään pienen budjetin romcomia - enemmänkin Roy Anderssonmaista, toisistaan irrallisten kohtausten muodostamaa trilogiapläjäystä. Tiedättekö? Sellaista elämää, kun rautatietunnellissa vastaan kävelee kirahvilla ratsastava pormestari, ja seuraavassa kadunkulmassa sitä joutuu tahtomattaan väkivaltaisen kunniamurhan todistajaksi?

 

Olen elänyt viimeiset kaksi viikkoa sellaisessa elokuvassa. Ohessa muistiinpanoja päiviltä, joina olen mm.:

 

Soittanut paloauton naapuritaloon, kun vartin pirinän jälkeen kukaan itse talon asukkaista ei näyttänyt reagoivan asiaan.

Löytänyt työmatkan varrelta varastetun auton, soittanut poliisit.

Seissyt bussipysäkillä ja havahtunut siihen, että edestäni kävelee jättiläisburritoksi pukeutunut ihminen.

Astunut sisään kauppaan vain kuullakseni, että kassa on ryöstetty vain hetkeä aiemmin. Ottanut epäillyn tuntomerkit muistiin ja lakaissut katuja katseellani.

Saanut take away -ruoan mukana laatikkoon sujautetun salaviestin.

Soittanut poliisit, kun Hämeenkadulla edessäni kävelleen miehen farkkujen takataskusta törrötti valtava talousveitsi. (Tässä vaiheessa oli pakko tarkistaa vieressä kävelleeltä näkikö hän saman kuin minä.)

Tullut pysäytetyksi keskellä katua. Vanhempi mieshenkilö aloitti kysymällä mahdanko tietää Naisten kymppi-lenkkeilytapahtuman. Kun kerroin tietäväni, mies tokaisi, että taitaa olla musliminaisilla vaikea juosta burkissaan, kun kompastuvat helmoihin joka kolmannella metrillä. Kehotin miestä spekuloimisen sijaan kysymään asiasta suoraan naisilta itseltään. Mies hiljeni, tiemme erosivat.

Löytänyt ravintolan vessasta lavuaarin päälle jätetyn käsinkirjoitetun elämänohjeen, joka muutti siltä seisomalta suhtautumiseni noin suunnilleen kaikkeen.

Haahuillut hajamielisesti alusvaateosastolla, törmännyt rintaliiveihin joissa on älyvaahtoa.

 

 

Joten, mikäli sopii, pidän nyt vapaapäivän. Ehkä parikin. Leppoisaa sunnuntaita!

 

 

 

Laura (Hervantalaisen salapoliisikerho SPK:n perustajajäsen)

 

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Minä haluaisin kuulla tämän elämänohjeen. Tai no, myös älyvaahdosta, jos nyt rehellisiä ollaan..

Ihana sinä! <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitti! Ehkäpä siis laitan sen jakoon. Älyvaahdosta taasen en osaa sanoa; hämmennyin niin että otin kuvan ja kävelin pois.

Mia K.
Voi taivas

:) salapoliisin ainesta! 

...törmäsin myös noihin älyvaahtoihin, ja olin hieman kyllä hämmentynyt. Nostaako ne ehkä älykkyyttä rintoihin, vai älykkäästi rinnat esille? En jäänyt myyjiltä asiaa utelemaan, kun kuitenkin tääkin on jonkin miehen keksintöä :D

Sen elämänohjelappusen mäkin haluisin kuulla! 

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Jep. En tiedä. Tuntuu oudolta säilyttää vaatekaapissaan asiaa, joka muistaa minkämuotoiset tissit kelläkin on.

Elämänohjeen lisäksi tietoa salaviestistä pikaruokapakkauksessa, kiitos!

Laura T.
Missä olet Laura?

Hahah! No itse viestissä ei ollut mitään kovin salamyhkäistä. Myyjä oli piirtänyt post it-lapulle hymiön, ja kun hain ruokani, hän tokaisi: ''Kato, piirsin sulle hymynaaman!'' ja sujautti sen mukaan.

Toinen haudutus

Pelkään jos nyt en päivittäin niin ainakin kuukausittain joutuvani soittamaan poliisit tai palokunnan tai ambulanssin jonnekin ja meneväni täysin kipsiin kun en hädässä tiedäkään, mihin numeroon soittaa. Mikä maa, mikä valuutta, mikä numero täällä toimii nykyään? (Ja mikä pakko niitä on vaihdella niin että lapsena opittu ei päde ja aikuisena opittua ei muista?) Pelkään myös, että hätätilanteessa kielitaito haihtuisi taivaan tuuliin.

Yhdyn edellisiin kommentoijiin: kyllä se elämänohje tarttis nyt panna jakoon. Tässä olis muillakin tarvetta mullistaviin kokemuksiin.

Laura T.
Missä olet Laura?

Ymmärrän. Mä olen soittanut hätänumeroon elämäni aikana valehtelematta varmaan viisikymmentä kertaa. Tiukoissa tilanteissa mulle iskee päälle organisoijan rooli; selitän kylmän viileästi kuka, missä, mitä. Vasta myöhemmin tulee tunne.

Ohje tulee jahka sen käsiini saan!

Em. (Ei varmistettu)

darjeeling: Ei siitä oikeasta numerosta niin väliä. Soitin kerran hätänumeroon, toimitin asiani, odotin ambulanssin paikalle ja vasta kotona tajusin soittaneeni 911:een. Vastasi, toimi. Puolustuksena sanon, että olin ihan vasta paluumuuttanut Suomeen (tosin maasta, jossa sielläkin oikea hätänumero oli 112).

Elämänohjetta odotellessa!

ikkiam
LUOMA

SALAVIESTI!

ELÄMÄNOHJE!

HIRVEE CLIFFHANGER!!! KOSKA TÄN LEFFAN JATKO-OSA TULEE?!!?!?!?!

<3 <3 <3

Laura T.
Missä olet Laura?

EN HALUA ELÄÄ TRILLERISSÄ!

Nyt kaikki universumin jumalat, kuulkaa: olen lomalla.

ikkiam
LUOMA

Voi muru <3

Joku luonto-dokumentti seuravaksi! Laiskiaisista ^_____^

tiia_

Elämänohjetta kehiin nyt, ja salaviesti kanssa. 

Ja pakko se on kai mainita, että minäkin olen ollut 90-luvun alkupuolella SPK:n jäsen. Meidän päämajamme oli Paltamossa. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Ooh, kollega! Oliko Paltamossa paljon keikkaa? Meillä oli monta itse keksittyä, ja yksi oikea toimeksianto.

Helmi K
sivulauseita

Käveltiin tänään kotikadulla ja kulman takaa vastaan käveli kaksimetrinen valkoinen hammas. Tyttö sanoi: moi hammas.

Ajattelin sua.

Kommentoi