Totuus kirjoittamisesta

Missä olet Laura?

 

 

Koko viikonlopun yritin kirjoittaa runoja.

Oli pakko. Ei sellainen maailmantuskaan nojaava, taiteilijan sisältä nouseva pakotus - vaan ihan tuiki tavallinen deadline. (Joka oikeastaan oli jo perjantaina, mutta venytin sitä omin luvin kaksi päivää.)

Lyriikan kurssi on ollut juuri niin antoisa kuin odotinkin. Olen askarrellut omien tottumusteni ulkopuolella, löytänyt lapsuudesta tutun runoilijan itsessäni ja antanut palaa. Lopputyötä varten olin kaavaillut terävähuomioisia läpileikkauksia maailmasta ja sen tilasta; ehkä kirjoittaisin lakonisen laahustavan pätkän epätoivosta, tai mahdollisesti viiltävän piilohumoristisen karkkianalyysin.

Paskan marjat.

Päivät kuluivat, mitään ei kuulunut. Odotin viikon, odotin kaksi. Keskiviikkona kurkkua alkoi kuristaa. Sanoja vilisi, mutta mikään niistä ei asettunut tolkullisesti. Ei edes runnollisen tolkuttoman-tolkullisesti, sillä tavalla että järjettömistä lauseista olisi saanut jotain runotaiteen näkökulmasta järkevää.

Aloin tajuta ettei se tulisi. Ei ilman pakottamista.

Niinpä istuin kolme iltaa koneella ja yritin keksiä asioita.

Yritin tarttua ääniin, väreihin ja ihmisten silmien muotoihin. Veistellä sanoja muotteihin ja soittaa niitä. Pää oli täynnä sonnan väristä sumua, ja jokainen lause oli äärimmäinen itsestäänselvyys. Juuri sellainen väsyttävän kulunut, kuin perjantaitervehdys.

Miten tämä nyt yhtäkkiä on näin helvetin vaikeaa, maailman luonnollisin asia? Tähän hommaanhan minut on luotu.

Katselin maisemia, vartaloiden painaumia ja kuvittelin ihmisten väliin jännitteitä. Pakkohan tästä nyt on jotain tulla. Ehkä aivoissani on koko tämän ajan muotoutunut helmi, joka on matkalla päivänvaloon ja vasta paineen käydessä tarpeeksi kovaksi, se tipahtaa kyynelkanavaa pitkin alas ja eteeni. Ehkä tämä on sitä.

Ei se ollut. Ei tullut helmiä. Ei tullut mitään. Tai tuli: muutama keskinkertainen värssy. Pilkut päin persettä ja ontuva rakenne. Saatesanoiksi teki mieli kirjoittaa kiitos ja anteeksi että olen opetuksesta huolimatta aivan paska, mutta kirjoitin vain anteeksi että olen myöhässä.

Välillä tekee hyvää katsoa reippaasti peiliin ja todeta että ihan hyvä yritys mutta.

Lähetin runot ja menin nukkumaan.

Aamulla paine oli poissa, ja sanat palasivat hyökyaallon lailla. Mikä ajoitus. Kävelin kaupungissa ja näin ihmisissä taas sen, mihin kaikki tekstini pohjaavat. Vastaan käveli tontun näköisiä ihmisiä, erottelin kasvojen uurteita, ihmiset tulivat juttelemaan. Monen tasaharmaan viikon jälkeen tuntui, kuin kaupungin kadut olisivat vuorautuneet lauseilla ja kiinnostavilla ajatuksilla. Ja näin taas kaiken. Kuin olisi pessyt silmälasinsa.

Mieleeni on jäänyt opettajani sanat, Picassolta lainatut: löydä, älä keksi. Siitä tässä on kyse.

Kirjoittaminen on totuuden, lainatun ja keksityn vuoropuhelua. Kuin rakentelisi päivien kokoisia reseptejä. Aihio on jo olemassa - tämä maailma tässä nimittäin. Se tarjoilee materiaalia kun vain avaa silmät ja antaa katseen harhailla; antautuu keskusteluihin tuntemattomien kanssa, katsoo silmiin vaikkei tunne. Ihmiset opettavat äärimmäisen paljon toisilleen.

Sinne menivät, huonot runot. Mutta uusia tulee. Tai oikeastaan ne ovat tässä jo, ihan käsillä. Ja ne kyynelkanavan helmet joista aiemmin puhuin - ne olivat vain pakkasen aiheuttamaa kirvelyä silmissä. Eivät mitään runollista.

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

Ilana

Voi Laura. Saat minut hymyilemään. Kiitos :) Ja jos vielä kirjoitat viiltävän karkkianalyysin, haluan ehdottomasti lukea sen!

Laura T.
Missä olet Laura?

Ilana! Ihana kuulla susta. Kiitos ihanista sanoistasi.

Ja kyllä, jos ikinä kirjoitan namianalyysin, lupaan sen julkaista.

Raato
Whine ei lopu

Sie oot niin ihana. Kirjoitit sitten mitä rakastettavimman ja samaistuttavimman tekstin. Tui.

Laura T.
Missä olet Laura?

Sieki oot! Tui tui. (Kiitos.)

Morjens (Ei varmistettu)

Saman huomasin itsekin, väkisin ei synny mitään muuta kuin turhautumista. Tekstille pitää näemmä antaa aikaa, se pulpahtaa kyllä pintaan aikanaan. Ite sain tekstit lähetettyä kyllä aikataulussa, tosin jälkeenpäin iski kirjoituskrapula. No perjantaina se selviää mitä tulikaan tehtyä. Morjens!;)

Laura T.
Missä olet Laura?

MORJENS! Oma kirjoituskrapulani osoitti elonmerkkejä myös viljelemällä tajuntaani olisit pystynyt parempaan -tyylisiä ajatuksia. Onneksi, onneksi tähän ei kuole.

Nähdään perjantaina!

Pau
P.S C'est moi!

Tuli ihan omat fiilikset mieleen kun suorittelin luovan kirjoittamisen perus -ja aineopintoja. Deadlinea vaan pukkaa, mutta aina ei pukkaa tekstiä. Tai ainakaan sellaisessa muodossa, jossa aina haluaisi. Lopputyön kohdalla (tein runokokoelman) en saanut aluksi aikaan oikeen mitään, kun muilla oli jo aiheet selvillä ja tekstiäkin vähän valmiina. Itse mietin vielä aihetta. Mutta sieltä se jostain alkoi pulppuamaan, välillä löytämällä ja välillä piti pakottaakin. Kun oli viimeinen rutistusvaihe, olin yksin kotona, join punaviiniä (ei kuulu yleensä tapoihini mutta hätä keinot keksii ja kaikkea pitää kokeilla kun ei runosuoni pulppua) ja tanssin musiikin tahtiin maailman omituisin liikkein. Ehkä naapurit näki, ehkä ei. Mutta tekstiä tuli, ei valmista, mutta punaviinihöyryistä materiaalimassaa, jota sitten työstin myöhemmin ilman punaviiniä :D Parhain keinoni kirjoitusblokkiin on se, että vain kirjoittaa ilman sensuuria vaikka pötköön tekstiä eikä nosta kynää paperista, oli se sitten ihan kuraa aluksi, mutta aina löytyy joukosta jotain hyvää jota voi käyttää ja muokata. Tai kirjoittaa teeman alueelta mitä tahansa sanoja, lauseita, toteumuksia, joita mieleen juolahtaa. Jos antaa myös itselleen ajan, esim. 5min, jonka puitteissa saa kirjoittaa niin paljon kuin ehtii, sekin voi toimia. Mutta näitä juttuja te olettekin varmaan jo kursseilla käyneet läpi :) Yksi hyvä neuvo on myös William Faulknerin "Kill your darlings". Itse ainakin huomasin taas tämän neuvon arvon, kun parhaillani käyn laululyriikan kurssia. Se onkin jo sitten ihan oma lajinsa :D

Helmi K
sivulauseita

Tähän päivään asti olen luullut että Kill your darlings on alunperin Hemingwayn ohje, mutta nyt oli pakko tarkistaa.

The earliest known example of the phrase is not from any of these writers, but rather Arthur Quiller-Couch, who spread it in his widely reprinted 1913-1914 Cambridge lectures “On the Art of Writing.” In his 1914 lecture “On Style,” he said, while railing against “extraneous Ornament”: "If you here require a practical rule of me, I will present you with this: ‘Whenever you feel an impulse to perpetrate a piece of exceptionally fine writing, obey it—whole-heartedly—and delete it before sending your manuscript to press. Murder your darlings." Ja tosiaan Faulknerilta on sitten levinnyt tuo Kill-versio. Joka päivä oppii jotain uutta, kiitos!

Pau
P.S C'est moi!

Kappas!

Itse en taas tiennyt tuosta Quiller-Couchin ohjeesta. Eli tässähän oppii kokoajan uutta! :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Kirjoittamisesta kirjoittaminen on juuri tästä syystä parasta: aina joku kertoo jotain uutta johon tarttua ja josta tehdä omansa.

Kill your darlings on ollut koko yliopistouran mukana kulkenut manra, joka omalla kohdalla kääntyy todella helposti liian kovaksi itsekritiikiksi (eli katkoo lupaaviltakin teksteiltä siivet). 

Kiva kuulla että sinäkin olet käynyt läpi opinnot, en tiennyt!

Pau
P.S C'est moi!

Itsekin olen monesti pohtinut, että kirjoittaisin kirjoittamisesta, mutta se tuntuu ehkä paradoksisesti hiukan vaikealta :D haluaisi kirjoittaa kirjoittamisesta, mutta ei osaa kirjoittaa kirjoittamisesta! Ei tiedä oikein, miten rakasta aihetta lähestyisi. Laululyriikasta olen jossain kohtaa ajatellut kirjoittaa, se kun yllätti erilaisuudellaan ja vaikeudellaan tämän runoihin tykästyneen tyypin.

Mulla on taas karsiminen ongelma, joten kill your darlings on mulle hyvä neuvo. Jännä, että sulla on taas noin päin! Itsekritiikkiä ei täältäkään puutu kyllä...

Mielelläni luen sun kokemuksia enemmänkin luovan kirjoittamisen opinnoista. Itse olen käynyt ne täällä Turun päässä, joten kiva olisi kuulla miten erilaista siellä (Tampereella?) on :)

Alhip (Ei varmistettu)

Uskaltaudun nyt kysymään että tatkoittaako tuo kill/murder your darlings sitä että karsii tekstistä korulauseita, vai sitä että poistaa koko hökötyksen? Vai jotakin muuta? Kiinnostaa! Tuntuu siltä kuin keskeyttäisi isojen tyttöjen keskustelun :D

Pau
P.S C'est moi!

Itse ymmärrän kill your darlingsin siten, että joskus kirjoittamisessa on se vaara, että kirjoittaja tykkää henkilökohtaisesti jostain (esim. lause, sanonta, yms. joku kikkaileva juttu) omassa tekstissään niin, että ehkä vähän sokeutuu sille itse eikä ymmärrä että muiden lukijoiden mielestä juttu ei ehkä ihan toimikaan niin hienosti kuin kirjoittajan omassa päässä. Eli joskus on hyvä murhata sellaiset omat hienoudet, koska joskus ne voivat olla juuri niitä juttuja jotka eivät toimikaan sitten kokonaisuuden kannalta. Kirjoittaja on vaan niin kiintynyt niihin itse, että ei näe selkeästi. 

En tiedä, miten muut kokevat tämän, mutta itse olen ainakin sen näin ymmärtänyt :) Ja kiva kun keskeytit!

Laura T.
Missä olet Laura?

Ei kun hyvä että kysyt jos mietityttää Alhip! Ei ole keskustelua johon ei voisi tulla, sana on vapaa!

Pau tuossa hyvin selittikin mistä on kyse, ei lisättävää! Kiva kun kommentoit!

Laura T.
Missä olet Laura?

Ja Pau: ehdottomasti haluan kuulla lisää laululyriikasta. Kiinnostaa kovin. Itsekin kirjoittelen jahka olen saanut muodostettua opinnoista muodostettua jonkinlaisen kokonaiskuvan.

 

Pau
P.S C'est moi!

No katsotaan, jospa saisin aikaiseksi jonkun kirjoituksen laululyriikasta jossain kohtaa! Kurssi tässä loppuukin joulukuun alussa, joten eiköhän sitten olisi hyvä siitä jotain rustailla :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Sitä odottaen!

Pax
Liikehdintää

Meinasin tulla kommentoimaan jo otsikon perusteella, että nyt on suuret lupaukset. Mutta ei hätää, hyvin ne taas lunastit. Myöhemmin mietin ettei kai kirjoittamisesta voikaan olla vain yhtä totuutta. Tai siis että sen voisi tiiviistää johonkin yhteen teesiin. (Onneksi ei voi.)

Ja helposti käy kai niin, että kun yrittää kirjoittaa runollista, kantaaottavaa, kevyttä, ei pystykään siihen, koska ei anna tilaa sille, mitä olisi tulossa. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Pax, olet asian ytimessä.

Juuri tämä tunne: tyrkyttää päälleliimattua kun on kiire, eikä aikaa jää sille mikä olisi tulossa itsestäänkin. Ehkä lopetan päivätyöni ja perustelen kaiken sillä että tarvitsen tilaa ja aikaa...

IlonaSV
Saattaen vaihdettava

Minä löysin alkuviikosta. Se oli niin tyhmä löydös niin tyhmässä mielentilassa, että oli pakko jakaa se blogissakin. Mutta se toimi siinä mielessä, että kun mietin löytämääni en miettinyt enää aiemmin miettimääni, mikä oli miellyttävää.

Laura T.
Missä olet Laura?

Ihan paras! Kiitos että jaoit. Aitoa tunnetta ja väriä; kymmenen pistettä.

kaista (Ei varmistettu)

Rupesin ajattelemaan tiehyttukosta rinnassa. Sitten ummetusta.

Tää johtunee siitä että en ikinä ole synnyttänyt taidetta. Lapsia olen ja laskemattoman määrän kehnoa, keskinkertaista ja toimivaa käyttötekstiä. Jälkimmäisiä ei olisi syntynyt ilman deadlineja.

Laura T.
Missä olet Laura?

Joskus se vaan on pakotettava ulos - vaikka lopputulos olisi mitä.

Kommentoi