Tropiikkitakki

Missä olet Laura?

 

Tiedän, tiedän: olisi mielenkiintoista lukea ajatuksia maailmasta, ilmiöistä ja yhteiskunnasta jossa elämme. Mutta lähiviikkoina olen imenyt itseeni utuisten tunnelmien sijaan lähinnä nenäsumutetta (poskiontelotulehdus) ja lukenut kirjoja puoleenväliin. Ei siis raportoitavaa sillä saralla.

Mutta malttakaa, kyllä minäkin vielä jotain mieltä olen. Jostain. En vain juuri nyt.

Lähiviikkoina olen löytänyt itsestäni sen parikymppisen kiertelijän, joka karkasi luennoilta aikaisin kadotakseen verkkaisiin aamupäiviin kirpputorien käytäville. Sama tyyppi piti myös verkkaisista aamuista - siinä määrin, että saapui aina myöhässä luennoille. Nopealla laskutoimituksella tämä tarkoittaa sitä, että jokatiistaisesta luennosta leikkautui pois sekä alku että loppu. (Ei liene siis ihme etten muista mitään ensimmäisen vuoden perusopinnoista.)

 

 

 

Lähiviikkojen kiertelyn tuloksena vaatekaappi on saanut sisäänsä yhden jos toisenkin villin kortin. Huomaan tukeutuvani pukeutumisen suhteen nykyään yhä enenevissä määrin yksivärisyyteen ja muutamaan hyväksi todettuun luottomateriaaliin. Kun pohja on kunnossa ja vaatekaapin sisältö sopusoinnussa keskenään, ei asiaan tarvitse käyttää aikaa tai ajatuksia. Elän laiskan pukeutujan unelmaa.

Niistä villeistä korteista. Henkareille on muuttanut muuan hapsumekko, silkkinen kermakakkutakki (älkää kysykö, en pysty itsekään ymmärtämään tätä) ja sitten tämä tropiikkitakki.

Takista joku saattoikin jo lukea Instagramin puolella. Tarina lyhykäisyydessään: menin hakemaan tori.fi:stä ostamiani mattoja pyörällä muutaman kilometrin päästä. Vanhan puutalon puutarhassa oli saapuessani vielä päiväisen pihakirppiksen jämät, ja jo portilta bongasin kreisin viidakkotakin kauempaa rekiltä omenapuun alta. Kokeilin, rakastuin ja tajusin että mukanani oli tarvittava määrä käteistä ainoastaan mattoihin. Myyjätär heilautti kättään ja sanoi että vie pois, kaupanpäällisiksi.

Pyöräilin onnesta soikeana kotiin matot tarakalla ja takki repussa, kuuntelin Aquan Doctor Jonesia ja mietin kuinka hienoa elämä onkaan. Heittelee tielle ihmeellisiä ihmisiä ja asioita, välillä koettelee ja sitten taas ampuu sarjatulella onnenkantamoisia.

Saavuin kotiin, rullailin matot paikoilleen, keimailin uudessa takissani ympäri asuntoa. Ja tajusin unohtaneeni maksaa ostokseni kokonaan.

Pyöräilin seuravana päivänä paikan päälle uudestaan.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

ReettaM
Harharetkiä

Joskus kohdalle osuu niitä täydellisiä sattumia. Tuo takki on kyllä sellainen: IHANA! Jospa omallekin kohdalle sattuis :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Niinpä! Kiitos, tämä on kyllä ihan nappilöytö. Lähetän rutkasti onnea kirppiskierroksillesi!

ReettaM
Harharetkiä

Onnentoivotus selvästi toimi: pyöräillessäni kirppikselle ajattelin tarvitsevani shortsit. Ja sieltähän ne täydelliset löytyi.

Laura T.
Missä olet Laura?

Vetovoima!

Laura T.
Missä olet Laura?

Eikä? Jes! Jos asuisimme samassa kaupungissa, voisimme ottaa yhteiskuvan, ja jos kävisin kirkossa, voisin hyvin tehdä sen tässä takissa.

Mia K.
Voi taivas

... missä kuva kermakakkutakista? Puhuttelee :)

Ps. Ihanat nilkkurit, mistä? 

Laura T.
Missä olet Laura?

Ehkä myöhemmin, katsotaan katsotaan!

Nilkkurit ovat Clarksit, viime syksyn mallistoa. Nappasin omani viime hetkellä kevään aleista, ja ovat kyllä ihan ykköspopot.

Taru Mari
Stuff About

Hieno takki.:) Kirpparit on kyllä parhaita, sieltä löydän aina vähintään säkillisen vaatteita.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Taru!

Naislaif
Naislaif

Pidän takistasi. Itse kuljen silmät avoinna ja annan vaatteiden löytää minut. En etsimällä pääse hyviin tuloksiin, mutta kun olen etsimättä, niin teen löytöjä. 

Hämmästyn, kerta toisensa perään, siitä mitä ostoskassiini ilmaantuu. Vaatteet valitsevat minut.

Laura T.
Missä olet Laura?

Jep, sama pätee täälläkin: löydän etsimättä, vaan en etsien. Se on ihanaa!

vvjp (Ei varmistettu)

Ihana tarina ja ihana takki. Niin ja ihana sinä!

Olen tänä kesänä rakastunut tamperelaiseen ja sen väistämättömänä seurauksena käynyt Tampereella useammin kuin koskaan aiemmin tähänastisen elämäni aikana. Joka kerta siellä ollessani toivon salaa, että törmäisin kaupungilla sinuun, niin voisin sanoa moi ja kiittää siitä että kirjoitat. Silleen kivasti vain, ei mitenkään creepyllä tai stalkkerilla tavalla. Ehkä vielä joku kerta, sitä odotellessa kirjallisena:

Moi ja kiitos, että kirjoitat. <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi vvjp, et tiedäkään kuinka ihanalta tuntui lukea tämä.

On joka kerta ihanaa ja hämmentävää, kun joku tuntematon tulee ja pysäyttää. Jos ikinä törmäämme (mitä nyt myös itse toivon), tule ihmeessä. Kävelen ripeästi ja kulmani ovat usein rytyssä koska ajattelen, mutta aina on aikaa jutella.

Kiitos kun luet, kiitos kun kerroit tämän.

Hanna Maria
Hanna Maria

Upee takki!!

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos, eikö vaan ookki! Määkin tykkään siitä!

Kommentoi