Tunnin tekstit: eri reittiä

Missä olet Laura?

 

 

 

Ennen ajoimme Renaultilla kylille; ukki laittoi Fredriksonin huopahatun päähänsä ja me ajoimme marketin pihan etukulmaan. Ihmiset kysyivät mitä järven rantaan kuuluu, vieläkö torvi soi. Se soi, hyvää kuului, tämäkin kesä oli kaunis ja ukin ääni tasaisen lempeä.

Me ostimme lohikukkoa, voita, meetvurstia, maitoa, ruisleipää, rönttösiä, hedelmiä, saunaolutta ja lihaa. Ja aina karkkia. Mummuni on siitä erityislaatuinen isoäiti, että karkit sai aina syödä jo autossa matkalla kotiin. Jätetään vähän iltapäivällekin - tai jos ei jätetä niin se on sitten sen ajan murhe ja oma vika.

Kaikella on paikkansa täällä. Asioilla ja ihmisillä, muukalaisilla ja muukalaiseksi itsensä tuntevilla. Joskus pöydässä istuu naapurin leski tai kyläkoulun lapset, kerran sen ääreen lysähti rinnetalosta huoppunut isäntä - asiansa huonoon jamaan juonut, selkänsä kyyryyn hävennyt perheenisä. Tulkoon.

Hiljaisuus on kevytrakenteista ja maisemaan kuuluvaa. Mitään ei puutu; sekuntien välillä asioiden luonne pysyy muuttumattomana. Voi nukahtaa tunniksi tai kuukaudeksi, ja herätä samasta asennosta ikkunan alta. Asioilla on vahva ja eleetön ennallaanpysymisen perinne.

Suuri talo on hiljainen, muut ovat lähteneet kyläläisen hautajaisiin. Haluaisin kirjoittaa että se huokaa, mutta se olisi liioittelua. Eihän talolla ole tahtoa. Se vain ottaa vastaan jokaisen tapettiseinään nikottelevan viisarin iskun, eikä tee itsestään mitään numeroa. Imee sisäänsä kaiken ja tekee laajaa tilan kaarta tuleville ja tulevalle.

Nykyäänkin ajamme kylille. Aina ensin vanhalle hautausmaalle - paikkaan jonka olemassaolosta en tiennyt ennen toissakesää. Viemme kukat ja kynttilät, putsaamme siitepölyt, lehdet, lumet, ja ajamme sitten suorinta reittiä marketin parkkipaikan takakulmaan. Ostamme lohikukkoa, voita, meetvurstia, maitoa, ruisleipää, rönttösiä, hedelmiä, saunaolutta ja lihaa. Ja aina karkkia. Ja kynttilöitä.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

KatjaV (Ei varmistettu)

Kaunista <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Suuri kiitos KatjaV!

hannavee- (Ei varmistettu)

Se on ehkä uskomattominta, että nämä ovat harjoitustekstejä. Pelottaa ajatellakin mitä tulee varsinaisista.

Laura T.
Missä olet Laura?

Hehee, kiitos.

H.Holiday
H.Holiday

Heräsi sellainen ihana lämmin ja jo unohdettu tunne näistä sanoista :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Ihanaa että heräsi. Kiitos kun kerroit, pus.

Todella kaunis teksti!

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos!

Mia K.
Voi taivas

Sun sanat mahdollistaa mulle uusia rakosia uusien lauseiden tulla ♡

Laura T.
Missä olet Laura?

Oh. Tämä on suuri kunnia kuulla, kiitos Mia.

Pumpuli
Pumpulielämää

Sun tekstit inspiroi joka kerta kirjoittamaan. :*

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Parasta. Te olette ihania. Kiitos Pumpulisein.

Kommentoi