Tunnin tekstit: riidan anatomia

Missä olet Laura?

 

 

 

Alakerroksiin on muuttanut uusi naapuri. Joihinkin niistä. En ole nähnyt heitä, mutta kuulen kyllä. Tunnistan äänten rytmin, lausepituuden ja kroonisesti ontuvan argumentoinnin kahdeksannen kaljan jälkeen.

Ensimmäisinä viikkoina pattereiden kautta kuuluu rakkauden ääniä. Öisin, päivisin. Pistän kaiken viileän kesän piikkiin.

Tänään alakerrassa riidellään keskipäivästä iltaviiteen. Samoista asioista, soittamatta jättämisistä. Ensimmäisen tunnin ajan he jaksavat puhua huutamalla, toisen tunnin kääntyessä loppuun vain mies huutaa. Silloin tällöin huutamalla alkanut lause loppuu karjuttuun pisteeseen. Kysymysten retoriikka on pääteltävissä äänenvoimakkuudesta - se ei kysy, ei halua edes kuulla. Tämä rakkaus ei ole kärsivällinen, ei ainakaan tänään.

Hiljenee. Pian nainenkin virkistyy, ja yksinpuhelu vaihtuu jälleen kaksinhuutoksi.

Tunnista toiseen samanlaisina syljetyt lauseet, asiat ja identtiset syytökset. Tarina kiertää kehää jo kolmatta tuntia - molempien äänessä heijastuu väsymys. Vaan yhä kumpikin karjuu, muistuttaen pyytäneensä jo anteeksi.

Tulee tunnin tauko. Hetken jo mietin ovatko tappaneet toisensa vai mököttävätkö. Kunnes sanat kaikuvat pattereista jälleen, nyt jo hieman rauhoittuneina. Punnitsevat onko tässä enää mitään järkeä. Onko missään mitään järkeä.

Haluaisin huutaa että ei, ei ole. Elämässä, rakkaudessa tai ihmisten kutomissa suhdeseiteissä ei ole olemassa mitään autuaaksi tekevää järkisyytä. Ne vain ovat ja ovat olematta. Samaan aikaan, vastavuoroisesti tai irralleen kelluneina. Sillä selvä.

 

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Tunnin teksti -harjoitukset ovat saaneet paljon palautetta. Se on hauskaa. Kommenttien perusteella tiedän, että lukijoiden joukossa on kirjoittajia, kirjailijoita ja lauluntekijöitä.

Harjoitus on hyvää treeniä niihin päiviin kun sanoja ja lauseita olisi, mutta niiden välillä ei ole tarvittavia liitoksia. Sen kun kirjoittaa kaiken ylös ja katsoo mitä tapahtuu. Joskus raakileista syntyy kelpo alku, joskus susipaska minuuttinovelli.

Aikaisemmat tunnin tekstit löydät täältä, täältä ja täältä.

Mitä te kirjoitatte? Kirjoitatteko? Saa mainostaa - sanoille on aina tilausta.

 

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Raato
Whine ei lopu

Pidin ihan valtavasti tästä tunnin tekstistäsi. Kaunis, raaka kirjoitus.

Minulla ja ystävälläni on pienimuotoinen tarinaprojekti, jolla on raakatekstiä jo viitisensataa sivua. Se alkoi tylsistyneenä syksynä ja on jäänyt niiden juttujen jalkoihin, joiden puutetta korvaamaan me aloimmekin kirjoittaa, mutta ei ole hyllyllä. Se ei tule koskaan hyllytetyksi.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Raato.

Viisisataa sivua? Wau. Se on kyllä kaikkea muuta kuin pienimuotoista. Kuulostaa todella hienolta.

Pax
Liikehdintää

Kirjoitan. Etsin itseäni kirjoittajana. Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa ymmärsin, että minun täytyy kirjoittaa uudelleen tekstini vuodelta 2006. En tiedä, onko se huono, se teksti. Mutta tiedän, että sen aihe ja maailma on hyvä, ja että vuosia sitten en osannut kirjoittaa asioita auki niin, että ne näkyisivät rivien välistä, mutta niitä ei olisi selitetty puhki. Luin tuon tekstin keväällä ja ihmettelin, olenko todella itse kirjoittanut sen. Kaipaisin siitä palautetta, mutta samalla en uskalla antaa sitä luettavaksi, koska tiedostan kuinka kesken se on.

Ja olen kauhuissani, koska en yhtään tiedä, minkälainen prosessi siitä tulee. Mutta aion olla rohkea ja yrittää! Toivottavasti pystyn avaamaan sitä myös blogissani. Samaan aikaan työn alla on monia projekteja. Ihanaa, aivot pysyvät kiireisinä, kun on ajatuksia joissa askarrella.

Laura T.
Missä olet Laura?

Pax, wau.

Onnea uudelleenluontiin - se on varmasti mielenkiintoinen matka. Mulla ei ole säilössä juuri mitään tekstejä joista näkisin kehityksen. Tästä voisinkin joskus kirjoittaa.

 

Ocla

Kirjoitan,

ehkä vain puolikkaita lauseita, ajatusten kaikua.

Joskus tai ehkä se onkin usein, sanani muodostavat kuvia,

kuvia varjomaailmasta, kätköistä. 

Joskus kirjoitan salamatotuuksia, yllättäviä yksityiskohtia, tietoa itsestäni, jotain minkä en tiennyt olevan. Jotain jonka vasta sanat tuovat esiin ympäristön kautta, rivien varjoista. 

Linkki on varmaan jossain tuolla profiilini kätköissä. Tämä tekstisi on hyvä, ajattelen kun pioni tiputtaa ensimmäisen terälehtensä. Hymy. 

 

-Oona Julia

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Ocla, Oona Julia.

Tykkään blogistasi!

 

Mia K.
Voi taivas

Voi noita turhia riitoja. Väsyttävää ja kuluttavaa. 

Ps. Asiasta viidenteen, löysin kuule talon jossa olikin kaksi 4 päällekkäin hesassa käydessäni, ja tulit mieleen noista numeroista :))! Laitan kuvan siittä talosta vielä instaan.. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Haha! Nelosbongari!

Alhip (Ei varmistettu)

Kirjoitan päiväkirjaa, tosin en nettiin (en ole valmis paljastamaan internetin ihmisille inhimillisyyttäni. Ei netti toimi niin, olen joutunut toteamaan). Useammin kuin harvoin mielessä käy, että pitäisi itsekin tehdä tällaisia tunnin tekstejä. Nautin kirjoittamisesta, mutta laiminlyön sitä, enkä ole vielä siirtynyt ajatuksesta tekoihin. Tyhjän paperin syndrooma? En tiedä. Sen tiedän, että nää sun tekstit innostaa kirjoittamaan, kiitos siis näistä. Ehkä tänä iltana saan aikaan...

Laura T.
Missä olet Laura?

Minäkin laiminlöin vuosia. En kirjoittanut mitään.

Onnea uudelle sivulle. Kirjoittaminen kannattaa aina.

Kommentoi