Tyttö portailla istui olevaista pohtien

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

 

Sunnuntaina puhkeamaisillaan ollut helle ripotteli ihmiset kaupungin kaduille, joen varrelle ja kirkon portaille. Siellä minäkin istuin, Turun tuomiokirkon kiviportailla kahvi kourassa. Katselin sisään ja ulos käyviä italialaisturisteja, hillittyihin väreihin pukeutunutta juhlaväkeä ja käytännöllisissä korkokengissä portaita kiipeävää naispappia. 

Tampereella kasvaneiden elinkaareen - akselille energiajuomat ja liian aikaiset paljaat nilkat - kuuluu kiinteästi keskustorin vanhan kirkon portaat. Niiden reunalla kasvetaan, riidellään ja taas sovitaan. Esitetään ettei kiinnosta, vaikka todellisuudessa ei muuta teekään kuin kiinnosta. Tekstaillaan. Juodaan salassa sokerisiideri, jonka vaikutus on vahvimmillaan porukassa, ja heikoimmillaan silloin kun päivystävä poliisiauto kaartaa torin kulmalle iltakierrokselleen.

 

 

 

Istuessani iltapäivän auringon lämmittämällä askelmalla, muistin yhtäkkiä kuinka Kreikassa istuskelimme iltaisin keskustan keskeisimmän kirkon portailla ja katsoimme kadun vilinää.

Kerran kirkon viereen rakennetun Starbucksin terasilla syntyi yllättäen kahakka. Nuori mies haastoi vanhuksen sanaharkkaan, ja kävi lopulta päälle. Kuin katkaisijasta, koko kahvilan terassin miesväki nousi samanaikaisesti ylös ja juoksi apuun. Jokainen omista pöydistään, omien keskusteluidensa keskeltä, samalla sekunnilla. Lopputulemana vanhuksen ympärille oli kerääntyneenä kymmenen toisilleen tuntematonta, jokainen yhtä huolissaan. 

Näinä päivinä olen miettinyt paljon noita ihmisiä tuossa kaupungissa. Maassa joka on konkurssissa ja kaikki on päin helvettiä. Oli jo tuolloin, kun minä vielä istuin portailla ja satamassa iltaisin. Katsoin äkkipimeää, lämmintä iltaa ja mietin mihin kaikki tämä johtaa. Avasin kotioven kolme lukkoa, kävin kuihtuvissa kaupoissa ja kävelin keskustaan koska bussit eivät sinäkään päivänä kulkeneet. Roskikset mätänivät, eikä kukaan tiennyt koska toimistot ovat seuraavan kerran auki.

Kyynelkaasunkatkuisen sekasorron keskellä muistan ihmetelleeni kaiken kaaoksen arkipäiväisyyttä. Maan yli hyökyi epävarmuuden ja pelon aaltoja jatkuvalla syötöllä, ja silti ihmiset joivat kahvia, toivottivat hyviä juhlapyhiä ja jaksoivat välittää. 

Tai eivät ihan kaikki; viimeisenä iltana kulkiessani keskustan läpi, joku oli juuri tuntia aikaisemmin hypännyt hotellin parvekkeelta. 

Siitä on nyt neljä vuotta. Mietin kotikatuni leipomoita, pientä kioskia bussipysäkin kupeessa. Onko siellä enään ketään. Mitä mahtaa kuulua lähikaupan myyjälle, joka aina punnitsi hedelmäni koska en osannut käyttää vaakaa. Tai kreikanopettajalleni jonka kuukausipalkasta leikattiin 600 euroa, ja joka päätösjuhlien iltana viinipäissään tuskaili miten tulee selviämään tulevista vuosista. Mitä kuuluu tytölle, jonka poikaystävä muutti perheineen kuukauden varoitusajalla Australiaan ennalta määrittämättömäksi ajaksi. 

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

kao kao
Kao Kao

Voi, mitähän niille on käynyt? Lehdestä lukien ei ikinä pääse yhtä syvälle kuin tällaisista tunnelmapaloista. Sitä alkaakin pohtia jotain nurkkaa, mihin ei ole aiemmin osannutkaan kiinnittää huomiota. Tai on osannut, hetken, kunnes jokin muu huoli ajelehtii edellisen yli.

Laura T.
Missä olet Laura?

Sen kun tietäisi. Kriisi on niin erinäköinen sanomalehtipaperilla kuin ihmisten silmissä.

Aino Salminen (Ei varmistettu) http://ainosalminen.com

Hei Laura, löysin blogisi muutama päivä sitten ja olen ihan koukussa. Osaat käyttää sanaa ja sinulla on sanottavaa. Itselläni on kreikkalaisia työtovereita ja toiveissani on päästä syksyllä kreikan alkeiskurssille. Senkin vuoksi tämä kirjoituksesi oli erityisesti mieleeni.

Laura T.
Missä olet Laura?

Moi Aino, ihan mahtavaa kuulla että viihdyt! Mene ihmeessä kreikankurssille - kieli on kimurantti mutta kiehtova. Olen itse asiassa ollut alkeiskurssin opettajanakin!

Mia K.

Näitä ajatellessa tulee niin jotenkin toivotonkin olo.... ja, sekavat ajatukset. Enkä toivoisi kenellekkään sitä sekasortoista elämää mitä nyt saa lukea joka tuutista siellä, ja muuallakin. Sitten taas kokoan ajatukseni ja keskityn tähän hetkeen ja lähetän toiveen ilmaan tuulen matkaan joka kuljettaa mukanaan lempeyttä. 

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Jep, sekavaa todellakin. Aika näyttää.

Lähiöleidi

Itseänikin koskettaa eri lailla, olen huomannut, uutiset sellaisista paikoista, joissa on itse vieraillut, vaikka vain lomaillut, ja tavannut ihmisiä siellä.

Tämäkin kosketti: kuvailemasi terassikahakka ei varmasti menisi noin Suomessa. Kukaan ei nousisi paikaltaan, vaan katseltaisiin vain, josko se tilanne hoituisi itsestään   :(

Laura T.
Missä olet Laura?

Kun kriisin pystyy sijoittamaan mielessään tutuille kujille, kaduille ja koteihin, se saa paljon kiinteämmän otteen.

Mietin itsekin kuinka olisi käynyt jos sama olisi tapahtunut Suomessa.

Kommentoi

Ladataan...