Uskomattomia tekoja

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Sain alkuvuodesta, ehkä tammikuussa, tekstiviestin. Ystäväni, alle vuotiaan lapsen äiti, ilmoitti päättäneensä kirjoittaa gradunsa ja valmistua kevään aikana. Hymyilin viestille ja ajatukselle: halusin vastata että älä hyvä ihminen nyt ota paineita. Että se on ihan ok jos hetken roikkuu. Minullakin roikkuu, kuudetta vuotta ilman yhtäkään synnytettyä lasta tai vuoristoretriittiä. Että kyllä se siitä, rauhassa vaan.

Törmäsin samaiseen ystävään viime viikolla jumppatunnin jälkeen. Hän asetti juomapullon salin seinustalle ja ilmoitti työn olevan viimeistelyä vaille valmis.

Ilmeessäni oli sekoitus iloa ja kauhunsekaista kunnioitusta. Miten? Miten ihmiset tekevät sen? Paketoivat ikuisuusprojektit muutamassa kuukaudessa ja jatkavat kuin ei mitään. Synnyttävät monikiloisia ihmistaimia ja luovat uraa siinä sivussa. Hengästyttää.

 

Mutta onhan minullakin tekoja. Elämän tapahtumaketjuja jotka ovat saaneet kuulijat ensin sanattomiksi, ja sen jälkeen synnyttäneet monta leijuvaa kysymysmerkkiä.

 

1. Olen saanut lingottua epähuomiossa silmääni lusikallisen kuivia kahvinpuruja.

 

2. Olen viskannut vahingossa silmääni vahvan hyppysellisen Missä X-pussin kirpeää tomua. (Kotikadullani viime maanantaina.)

 

3. Olen viiltänyt itseäni vahingossa nänniin sheiverillä.

 

 

 

Niin. Minulla on kiperiä tilanteita joista olen kuin ihmeen kaupalla selvinnyt. Kummastuneille voin näin jälkikäteen vastata vain kepeällä olankohautuksella että se on varmaan tämä periksiantamaton taistelijaluonteeni jonka avulla olen selvinnyt tästä kaikesta.

Tosin esitettyihin kysymyksiin ei taida sekoittua kateutta tai kunnioitusta, luulen.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Kyllä toi ensimmäinen herättää mussa ihan puhdasta kunnioitusta.

Laura T.
Missä olet Laura?

Ehkä myös kauhua?

Helmi K
sivulauseita

Eieiei. Kunnioitusta vain. Ettei ne purut menneet ohi vaan just.

Laura T.
Missä olet Laura?

Ne meni just. Auts.

taimi (Ei varmistettu)

Hämmentää, ettei kukaan kommentoi näitä ihania ajatuksiasi. Tiedoksesi vain, että täällä on lukijoita. Minäkin luen blogistasi kaiken, mitä siitä irti lähtee. Tuli sanomaan myös, että Kiitos. Kirjoituksesi oli gradun kanssa itkua vääntävälle katastrofialttiille henkilölle todellinen pelastus tähän iltaan. Uskon taas hetken lisää, että mahdun tähän supersuoriutujien maailmaan. Kiitos vielä Laura kun olet niin aito.

Laura T.
Missä olet Laura?

Heh, voi taimi! Ihan parasta että sinä päätin niin tehdä, kiitos siis sanoistasi. On aina suuri ilo kuulla piilolukijoista!

Kerronpa salaisuuden: olen tehnyt kandiani nyt kolme, neljä vuotta. Ideapaperi on puolessa välissä. Ei hätää, elämä kantaa silti! Syksyllä alkaa seitsemäs vuosi ja ehkä silloin repäisen. Ehkä. Tsemppiä siis graduiluun - erästä proffaa lainaten: muista että se on vain opinnäytetyö, ei elämäntyö. Pus!

taimi (Ei varmistettu)

No nyt tuli vielä helpottuneempi olo, kiitos :) Olen parhaillaan graduretriitissä (voi kyllä semmoisiakin on) ja luulin saavani täältä vertaistukea, mutta kellään muulla ei tunnu mitään hätää ja tulenkin täällä vain ahdistuneemmaksi. So whats the point here ?!?

Ehkä voitan nyt blogiujouteni ja alan kommentoimaan jatkossa. ;)

Laura T.
Missä olet Laura?

Graduretriitti? Wau, nyt on kovaa settiä. Eikö niiden pitäisi olla justiinsa sellaisia kollektiivisen kriiseilyn tukikeskuksia, kaikki tuollaiset gradu-etuliitteiset tilaisuudet? Tai sitten olen ymmärtänyt jotain oleellista hyvin väärin...

Ihanaa jos voitat pelkosi, kiva kun kommentoit!

WandaP (Ei varmistettu)

Laura, olet niin paras. :) Nauroin ensin niin, että vatsaan sattui. Sitten mietin, kuinka helpottavaa on saada tietää, että on muitakin, jotka... eivät pidä turhaa kiirettä. Ottavat vastaan elämän kiperät tilanteet, selviävät niistä ja jatkavat eteenpäin omaan tahtiinsa. Itse tein kandin kahdeksantena opiskeluvuotenani. Ja nyt yhdennentoista vuoden kilahtaessa täyteen mittarissa olen graduni kanssa loppusuoralla. Hätiköiden ei synny lasta eikä silleen...

Laura T.
Missä olet Laura?

WandaP, kiva kuulla susta! Meitä maltillisia on paljon, ja on aina yhtä helpottavaa kuulla muistakin. Elämässä on niin hitokseen kaikkea ihmeellistä, etten mitenkään kykene keskittämään kaikkea huomiotani tiiviiseen opiskeluun. Aivoni tarvitsevat lepoa! Onnea gradu-vauvasta, ja ennen kaikkea siitä että olet ottanut oman aikasi. Arvostan.

Kommentoi

Ladataan...