Vähemmälläkin pärjään.

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

Kesäni virallinen verbi on luopua.

Niin ihmisistä, tavaroista, kuin vanhoista päähänpinttymistä.

Kaikki on tapahtunut varsin hitaasti, puolihuomaamatta. On kuin valmistautuisin johonkin, mutta en tarkalleen tiedä mihin. Olen katsellut tunteja kaappeja ja hyllyjä, tyhjentänyt ja raivannut. Olen raivannut tehdäkseni tilaa.

Näissä asioissa ei kannata vetää liian nopeita johtopäätöksiä. On annettava aikaa, taas kerran. Myönnettävä, että vuosia kuvioissa (ja vaatekaapissa) roikkuneet asiat eivät tule koskaan täyttämään sitä paikkaa elämässäni, mihin ne alunperin olin suunnitellut.

Päästän irti siitä mikä on jo vuosia vienyt salakavalasti tilaa elämässäni. Turhista luuloista, epävarmuuksista ja helvetin kalliista vaatteista, jotka vievät aivan liikaa tilaa ja energiaa ansaitsematta sitä.

Tyhjentäessäni kaappeja ja hyllyjä hiljalleen, olen ymmärtänyt mitä tarvitsen. Tarvitsen yksinkertaisesti vähemmän.

Kaipaan tilan tuntua, en uusia syysvaatteita.

Siispä luovun. Luovun niistäkin, joista en ennen olisi millään luopunut. Filippa K:n klassikkotrenssistä, tulenpunaisesta nahkalaukusta, ja vintage-rotsista. Kaikki nämä olen säilönyt visusti kaapeissani, ajatuksenani sitten kun. Tänä kesänä ymmärsin odottaneeni tarpeeksi. Iskin tavaroihin hintalaput ja vein eilen myyntiin. Ensimmäisen tunnin aikana taisin tienata jo puolet pöytävuokrasta.

Mikäli tamperelaisia kiinnostaa, kerron tämän: Bonus-kirppiksellä pöytä numero 62 tarjoilee antimiaan ensi keskiviikkoon saakka.

Eilen tavaroita viedessäni ympärille kerääntyi kiinnostuneita. Pöydän luokse tullut nainen otti rekiltä käteensä tummansinisen villakangasjakun ja kysyi: ''Mikä vika tässä on?''  Ihmetteli pientä hintaa laadukkaasta vaatteesta. Vastasin että ei siinä mitään vikaa olekaan, minulla vaan on jo tarpeeksi jakkuja. On tarpeeksi kaikkea. Että ole hyvä vaan.

 

 

Laura

 

Share

Kommentoi

Ladataan...