Vaikea pääkaupunkisuhde

Missä olet Laura?

 

Lähiviikkoina olen viettänyt paljon aikaa Helsingissä. Kuukauden sisällä olen juonut useammin kahvia Lasipalatsissa kuin omassa kantakahvilassani Tampereella.

En ole koskaan saanut Helsingistä kiinni. En sen suoraviivaisuudesta ja suunnitelmallisuudesta, asiakaspalvelusta joka on liikkeestä riippuen joko nauhalta puhuttua tai kylmäkiskoisen välinpitämätöntä. Tuntuu kuin tulijoiden virta olisi lakkaamaton, vaikka kaikki varsin hyvin tietävät että tila on käytetty. Kaupunki jossa herätään joka aamu uuteen tuolileikkiin.

On ranskalaisia parvekkeita ja paikkoihin päätyjiä. Harkitusti levinneet villiviinit talojen seinissä, hillityn sävyiset city-rattaat. Korkeissa taloissa riveittäin pieniä pinnan halkovia ikkunoita - jokaisen ruudun takana injektioruiskulla sinne asennettu elämä.

Pääkaupungeissa ihmiset ja asiat ovat kauniita ja käytännöllisiä. Harvemmin vain toista niistä.

Ratkaisut on punnittu moneen otteeseen jo ennen niiden varsinaista syntymistä. Kaupungin läpi kuultaa käytännöllisyys: etäisyydet, lomamatkat ja työhaastattelut. Juhlavaatteet, junavuorot ja uskoontulot. Tässä kaupungissa kukaan ei ole näkyvästi hukassa, mutta silti kaikki etsivät vielä jotain: ihmistä tai jumalaa, tilavampaa asuntoa tai edullista joogasalia.

Kaikki liikkuu mutta mikään ei yllätä.

 

 

 

 

En tiedä mistä tämä kaikki johtuu. En minä Helsinkiä halveksu, en edes inhoa. Mutta jotain hiertävää näissä tiloja halkovissa portaissa ja pahvikasseissa on. Jokin tässä take away -arjessa ja paikkansa uudelleenlunastamisen kulttuurissa saa sisälläni aikaan hylkimisreaktion. Se ei ole sisuskaluja raastavaa sorttia - lähinnä jalkapohjissa tuntuva pakotus, joka helpottaa heti kun bussi ohittaa Keimolanportin.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

kao kao
Kao Kao

Voi Laura, Helsingistä pitää ottaa ote, ottaa se omakseen. Jos jättää sen muille niin siitä jääkin vieras ja pinnallinen kuva. Mutta sitten, kun valtaa alue alueelta tän itelleen, niin se onkin äkkiä mun helsinki. 

Aloitin ratikka-ajeluilla. Ihan vain ajelin ympäriinsä, kattelin mihin ratikat menee ja millaisia paikkoja täällä on. Sitten aloitin loputtoman tuonne haluan päästä listan. On eri asia katsoa kuvia Skifferistä instasta, kuin itse hypätä vuosien jälkeen minikokoiseen yhteysveneeseen, juoda skumppaa odotellessaan omaa liuskaa ja höpötellessä kavereiden kanssa. 

Töölön kadut tulivat tutuksi pahimman masennuksen aikaan. Muut kipittelivät kotiin baarista, mä juoksin öisin ulos tuskaani.

Ja se Lasipalatsin kahvila, sen edessä olen monena sunnuntaina aloittanut treffit. Pojat vaihtuivat mutta kohtaamispaikka pysyi samana.

Terkuin hyvin käytännöllinen mutta harvoin huolilteltu kao

Laura T.
Missä olet Laura?

Onko näin? Ehkä se on sitten sitä, että sitä ottaa kerrallaan vain yhden tai kaksi paikkaa, ja ehtii raapimaan vain pintaa.

Myönnän: en ole kalunnut Helsinkiä koskaan järjestelmällisesti. Lähinnä pyörinyt paikoissa joissa ystäväni asustavat. Nekin ovat kauniita, mutta kadut tuntuvat jotenkin liukkailta, sellaisilta ettei niihin voi pysähtyä. Kaikki on liikkeessä, matkalla määränpäähän. Ja meikäläinen haluaisi vain pysähtyä, hengähtää ja ottaa selvää.

Olipa ihanan avaava kommenttisi, kiitos murunen.

kao kao
Kao Kao

Totta, kiire on huono asia. Mut mä otan välillä omia hengailupäiviä, en soita kellekään ja istuskelen eri kahviloissa, luen, kattelen ihmisiä ja vain oleilen. Se on ihanaa. Yksin jotenkin näkee enemmän.

mssaramilena (Ei varmistettu) http://www.twnca.com

Hassua, en tunnistaisi Helsinkiä tästä kirjoituksesta ollenkaan, niin erilainen tunnelma siitä minulle välittyy.
Olen aina ajatellut, että Helsinki on Suomen ainoa oikea kaupunki. Vain siellä on aistittavissa sellaista aitoa kaupunkilaiselämää, jonka yksi ilmenemismuoto saattaa hyvinkin olla tuo kuvaamasi tuolileikki.
Mutta se on paljon muutakin, ja yllättävän moniulotteinen. Minun Helsinkini on niemi meren rannalla, ratikoita ja lisää merta, kauniita kallioita, Succèsin puolen kilon korvapuusteja, etelähelsinkiläistä jugendarkkitehtuuria, kivijalkakauppoja, mukavia ihmisiä, jotka eivät jahkaa.
Ja niinhän se on, että kaikesta ei tarvitse tykätä. Koita kuitenkin vielä niitä Succèsin korvapuusteja...

mirvaannamaria

Oon tästä aivan samaa mieltä mssarimilena! :) 

Jaksan aina hämmästellä Helsingin kaupunginosien erilaisuutta, minä en viihtyisi esimerkiksi Kalliossa tai Töölöössä, mutta Etelä-Helsinkiä rakastan ja se on se minun Helsinkini. Ullanlinnan ja Eiran kadut tunnen kuin omat taskuni ja olen todella onnellinen, että saan asua ja kasvattaa lapseni täällä. Alueen kivijalkakauppojen palvelu on jotain ainutlaatuisen ystävällistä :) Ja Succès - suosikkikahvilani! 

Hieno kirjoitus Lauralta, hauska kuulla näinkin erilainen ajatus tästä kaupungista!

Laura T.
Missä olet Laura?

PUOLEN KILON KORVAPUUSTI? Miksi, miksi olen keliaakikko?!! Okei, suhteeni Helsinkiin saattoi pehmentyä juuri hiukan. Mutta en lähde sitten yhtään sellaiseen hommaan, jossa isot puustit laitetaan puoliksi kaloreiden takia. Puusti per henkilö.

 

Kääk! Nyt asiakaspalautetta Succèsille, että gluteenitonta valikoimaa kehitettävä! Ja joo, siis tietenkin puusti per henkilö ja evääks Tampereen junaan vielä toinen. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Ja koska keliaakikkoja AINA SYRJITÄÄN, vaadin kilon erikoispuustin.

Kanelibasilika

Täältä katsottuna Helsinki tuntuu tosi samalta kuin tekstissä. Voisi tosiaan 'parantaa' asiaa jos tarjolla olisi gluteenittomia kilon korvapuusteja! ;)

Ilana

En minäkään tunnista tätä puolta Helsingistä, mutta kai paikat näyttäytyvät aina vähän eri valossa eri ihmisille. Minäkin rakastan merta ja rantoja: Kaivarissa, Arabiassa, Munkkiniemessä, Marjaniemessä, Kallahdessa... Ja semmoisia paikkoja kuin Uutelaa ja Viikin peltoja. Pyöräilyä Vantaanjoen vartta tai Kuusisaaren ja Lehtisaaren kautta Espooseen. Moni näistä ei toki ole lähelläkään keskustaa. Sinne en aina Suomen-reissuillani päädy ollenkaan (tai pikemminkin, kierrän usein sen laitamia pitkin, koska pyörä ja meri).

Laura T.
Missä olet Laura?

Niin ne taitavat näyttäytyä. Viikin peltoja minäkin rakastan, hyvä pointti. Mutta ydinkeskustassa varsinkin tulee sellainen olo että siellä ei pitäisi olla. Ettei ole tilaa, saatika aikaa. Että on oltava jokin kohde mihin on menossa, tietää paikkansa kartalla.

 

Pax
Liikehdintää

Oi, ja ennen Keimolanporttia alkaa jo Vantaa, ihan oma maailmansa.

Mutta ymmärrän Lauraa, mun mielestä pienemmät kaupungit, kuten Turku tai Tampere on paljon sympaattisempia. Helsinki ei ole vielä riittävän iso, siinä ei ole oikean kaupungin tuntua riittävästi. Siinä on liikaa kuvitelmaa anonyymiydestä, joka tulee helposti esiin kylmyytenä ja välinpitämättömyytenä.

Mutta kaikkien kaupunkien sisällä on "kyliä", jotka ovat hyvin erilaisia. Esim. tuo Etelä-Helsinki on todella jotain muuta kuin vaikkapa päärautatieaseman seutu.

Olen rakastanut Helsinkiä ehdoitta erityisesti silloin 18-vuotiaana, kun sinne vihdoin muutin. Nykyään en ole niin ehdoton. Hienoja juttuja on Helsingissä, mutta myös muualla. Vantaalaistuminen sen sijaan tuntuu henkisesti paljon haastavammalta...

Laura T.
Missä olet Laura?

''Helsinki ei ole vielä riittävän iso, siinä ei ole oikean kaupungin tuntua riittävästi. Siinä on liikaa kuvitelmaa anonyymiydestä, joka tulee helposti esiin kylmyytenä ja välinpitämättömyytenä.''

Tiedätkö, välillä tulee sellaisia virkkeitä ja lauseita jotka olisi toivonut itse kirjoittaneensa. Nämä olivat juuri niitä. Tiivistit hyvin sen mitä haen; kyse on jonkinlaisesta jaetusta kasvottomuuden illuusiosta, joka ei toimi tämän kokoisessa paikassa. Ei mahdu päähäni.

Miksi myyjät ovat niin erilaisia kuin missä tahansa muussa Suomen kaupungissa? Sitä en ole koskaan tajunnut, ja luulin pitkään että se on vain omaa kuvitelmaani, kunnes muutkin sanoivat huomanneensa saman ilmiön.

 

Pax
Liikehdintää

Kiitos. 

Helsingin myyjät ovat ehkä vähän niin kuin Los Angelesin tarjoilijat, kaikki ovat tai kuvittelevat olevansa jotain muuta tai vähintään matkalla johonkin, suuruuteen ja mahtavuuteen, jonka Helsinki tekee mahdolliseksi sen Ylä-Pöytyän jälkeen, jossa aiemmin on eletty. Ehkä tästä on syntynyt tyyli, joka on jo juurtunut Helsingin palvelukulttuuriin. 

Siihen voi liittyä myös ajatus siitä suuresta ihmismassasta, että esimerkiksi asiakkaita riittää joka tapauksessa, ei ole pakko olla ystävällinen tai tehdä parastansa, koska on itse ohikulkumatkalla (kunnes huomaa jumittuneensa) ja jonossa on jo seuraava, jolta voi viedä rahat. Tämä on käsittääkseni ongelma työnantajapuolellakin. 

Kyllähän Helsinki alkuun tuntuu isolta, mutta kun maailmakin on välillä niin hämmästyttävän pieni. Koen, että täällä pääkaupunkiseudulla on enemmän välinpitämättömyyttä, erityisesti niissä paikoissa, joissa kulkee päivittäin paljon ihmisiä, kuten rautatie- ja metroasemat. (Muistelen sitä joku muu -postaustasi. Se on kovin totta täällä.)

Ja sitten se, että miksi ylipäänsä pitäisi olla epäkohtelias tai ylimielinen muita ihmisiä kohtaan? Siis vaikkei se edes kalahtaisi takaisin omaan nilkkaan, ettei joutuisi kohtaamaan tuota ihmistä toiste enää ikinä. Tietynlainen inhimillisyys välillä uupuu. Onneksi sitä voi tehokkaasti paikata omalla toiminnallaan. :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Tuo viimeinen: aaa, voisin kirjoittaa aiheesta vaikka tuhat liuskaa! Vaikka asiakkaita olisi kassajonossa miljoona, ja toinen moinen oven takana odottamassa, se ei ole syy jättää välittäminen vähemmälle. Aina yhtä outoa.

 

Kaima (Ei varmistettu)

Vielä vuosi sitten olisin tunnistanut Helsingin tästä tekstistä täysin. Olen 35 vuotta ollut vain vierailija Helsingissä ja vierailut ovat tuntuneet lähinnä urheilusuorituksilta - hyvä että lähdin, mutta onneksi se on ohi. Tampere taas on aina tuntunut lomalta ja lyhyetkin vierailut mielen tuuletukselta.

Alkuvuodesta kuitenkin muutin Helsinkiin, lähinnä löytääkseni henkireiän merestä. Nyt voin jo sanoa, että olen ollut väärässä. Kuten Kao aikaisemmin sanoi, Helsinki pitää ottaa omakseen. En pidä kaikesta siinä, joten tiedän mitä välttää. Ja tiedän mihin hakeutua. Ratikat on parhaita - tyhjä vaunu itselleen aamuauringossa. MUN Helsinki. Inspiraatiota tästä kukkakaupan ikkunasta, mutta ostokset seuraavasta, koska tässä on tympeä myyjä. MUN Helsinki. Kahvi mukaan tästä vaikka naapurissa on parempaa, koska parhaat myyjät! Kolmosen ratikalla pääsis kätevimmin asemalle, mutta kävelen kympille ja kierrän ruuhkat Kiasman takaa - siellä on skeittarit ja taivas heijastuu joka puolelta. Ton pesulan mummolla on varmasti taikasauva ja paljon kummilapsia - bibidibabidiboo! Spotify arpoo korvanappeihin ricky-tickin ja vastaan kävelee hymyilevä Redrama - Helsinkilovee!
Oot oikeassa, oon tehokas. Tehokas välttämään ruuhkat ja vilinän. Otan Helsinkiä haltuun pikkuhiljaa ja alan uskomaan siihen joka päivä enemmän.

En kyllä tiedä sanoisinko näin ilman tuota merta.

Laura T.
Missä olet Laura?

Ooh, olipa ihana kommentti - siinä oli jotain Katherine Pancolmaista. Tuohon Helsinkiin minäkin voisin tutustua.

Ihana Kaima, kiitos!

Booris (Ei varmistettu)

Paljasjalkaisena stadilaisena olen aina kiinnostunut kuulemaan, miten muualta kotimaasta kotoisin olevat näkevät rakkaan kotikaupunkini.

Minulle Helsinki on rauhallinen, mutta eloisa; kansainvälinen, mutta kotoisa; ja viime aikoina jotenkin tavanomaista taianomaisempi. Mutta toisaalta, olen kartuttanut suosikkipaikkojani kohta jo vuosikymmeniä. Olen kotoisin koillisesta, lähijunan varrelta, sittemmin kantakaupungissa monessa eri osoitteessa asunut.

Helsingin kantakaupungin jokainen katu kantaa muiston, ja joka vuodenaikaa odotan aina jännityksellä. Rakastan oranssia metroa, spårien kolinaa, stadin slangia, nopeita kävelijöitä, meren läheisyyttä, kivijalkakauppoja, kaikkea. Kunpa saisin saman tarttumaan sinuunkin!

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos kommentista Booris! Onneksi kirjoitin tästä, sillä jotenkin pelkästään omiin kokemuksiin tuudittautuminen on pahasta. Minä nimittäin todella haluaisin tutustua Helsinkiin, oppia mitä on missäkin.
En tiedä opinko koskaan täysillä rakastamaan, mutta haluan tulla toimeen. Olen ihmetellyt sitä, kuinka niin moni (alkuperäinen tai Helsinkiin muuttanut) hehkuttaa kaupunkia ja sen fiilistä - ja meikäläinen vain katselee ulkopuolelta tajuamatta hehkun alkulähdettä.

On ihan parasta lukea näitä kommentteja. Pidän siitä kun ihmiset puhuvat kotikaupungeistaan. Siinä on jotain niin henkilökohtaista mutta kuitenkin jollain tasolla jaettua. Olla jostain.

 

Booris (Ei varmistettu)

Ytimeen.

On parasta tuntea kokevansa olevansa jostain. Stadilaisuus on osa mun identiteettiä, ja tulee aina olemaan. Malmin juna-asemalla hytisten vietetyt pakkasaamut, penkkariajelu Espalla, lapsuuden kesien uinnit Vantaanjoessa, Ruttopuisto ja lukiopuistot, Stokkan naistenhuone (pelastaa joka kerta!), Kampin keskuksen täydellinen muodonmuutos, Lasipalatsi ja Jyrki (90-luvun parhaus!), taiteiden yöt ja ilotulitukset, Linnanmäen jännitysnäytelmät, kaikki!

Tästä tulikin sitten trip down memory lane. Mutta alkoi kummasti hymyilyttää, taas.

Laura T.
Missä olet Laura?

Tämä oli ihana memory lane! Oikeasti, aivan ihastuttava. Kiitti vielä Booris, pus!

Turkulainen (Ei varmistettu)

Puit hienosti sanoiksi fiiliksen, joka minullekin aina tulee Helsingissä ja oikeastaan koko pääkaupunkiseudulla. Kuten täällä on kommenteissa sanottu, niin tunne ehkä muuttuisi, jos todella muuttaisin Helsinkiin asumaan ja saisin otettua kaupungin haltuun. Onneksi tähän mennessä ei vielä ole tarvinnut :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Totta puhut turkulainen. Olen miettinyt, että voisin joskus tehdä muutaman kuukauden työputken Helsingissä ja katsoa olisiko meillä mahiksia.

tiia_

Tunnistan tekstistäsi Helsingin ydinkeskustan, joka on kamalan persoonaton nykyisin. Mutta kun matkaa ihan vähän kauemmas. Töölöläismummot, joiden silmistä kuultaa eletty elämä. Kallion kirjaston käyvä ovi, Karhupuistossa sulassa sovussa istuskelevat hipsterit ja laitapuolenkulkijat. Vieraiden kielten solina Hakaniemessä. Divarit, joissa puhutaan kirjoista suurella sydämellä, eikä ollenkaan teeskennellen. Kaikki ihmiset matkalla jonnekin, kaikilla elämää takana ja elämää edessä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Noihin paikkoihin minä haluaisin: kirjastoon ja Karhupuistoon (missä se on?). Jotain otetta, ei vain ohi liukkasti lipuvia ihmisiä ja tunteja.

tiia_

Karhupuisto on tosi pieni kolmionmuotoinen puisto Kalliossa. Kallion kirjastokin on ihan Karhupuiston liepeillä, kuten myös yksi Helsingin ihanimmista vintagekaupoista, Hoochie Mama Jane, ja yksi vanhanaikainen lippakioski. Karhupuistoon pääsee ratikoista ainakin kolmosella ja ysillä. (Jos piipahdat joskus niille huudeille, niin pistäydy myös mun siskon vintageputiikissa, Frida marinassa, joka on Kaarlenkadulla ihan kivenheiton päässä Karhupuistosta.) :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Ooh! Onko Frida Marina sun siskon putiikki? Wau! En ole käynyt mutta olen kuullut siitä. Todellakin menen.

mystery
Vision One

Mullekaan ei ole koskaan tullut kaupungista sellaista oloa että olisin sinne tervetullut. Ja kuulen myös aina ohjeen "matkusta ulos ydinkeskustasta". Niin olen tehnytkin, silti missään ei ole ollut kotoisaa ja turvallista oloa, ei edes hyvien ystävien luona. Kuitenkin esimerkiksi Tukholmassa tunnen oloni ihan kodiksi. 

Viime aikoina kaupunki on silti alkanut kiinnostaa kulttuurielämänsä takia, ja juuri nyt tekee mieli koittaa miltä jossain osoitteessa asuminen oikeasti tuntuisi, olisiko oikeasti ihan urpo ja ontto olo loputtomiin vai löytäisikö sen paikkansa nopeastikin :)

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Ontto olo. Juuri se! Voisiko se täyttyä ja kuihtua olemattomaksi, ja millä se sitten täyttyisi? Sitäkin mietin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Oon asunut Helsingissä reilut kaksi vuotta. Outoa että olen tänne päätynyt koska muistan useasti teini-ikäisestä lähtien päivitelleeni että Helsinkiin en sitten ainakaan muuta, vaikka tiesin että työllistymisnahdollisuudet alallani ovat täällä ihan eri sfääreissä kuin muualla Suomessa.

Mieli taisi muuttua (tai ainakin mielipide hmm.. Laimentua) vuoden ulkomailla olon jälkeen. Kun muutin takaisin, yhtäkkiä kaikki Helsigissä kokemani vieraus olikin niin tuttua ja suomalaista. Palasin ilolla Suomeen ja omaksi yllätyksekseni juuri Helsinkiin. Edelleen monet asiat täällä ovat mulle vieraita.. Mutta samaa vauhtia löydän itselleni tärkeitä asioita.

Välillä tuntuu että täällä vallitsevat tavat ja arvot ovat vähän vinksallaan. Mutta hassua sanoa että siihen tottuu.. Kaikilla on puolensa, niin ihmisillä kuin kaupungeillakin. Koitan vain parhaani mukaan olla lähtemättä mukaan niihin juttuihin joita en koe sopiviksi. Esimerkiksi siihen kiireen ilmapiiriin ja näennäiseen kilpailuun, tai iänikuiseen pintaliitoon, joka mun mielestä tuntuu täysin puuttuvan (ainakaan samassa mittakaavassa) kaikkialta muualta suomessa..

Laura T.
Missä olet Laura?

Tunnistan itsessäni paljon samaa. Kaupungissa vallitsevat tavat ja arvot ovat niin vieraita, mutta en silti osaa pukea niitä sanoiksi. Sinä osasit, kiitos.

Ehkä pelkään tarttuvani niihin huomaamattani; kiireen ilmapiiriin kasvaa helposti kiinni. Kilpailee ei-kenenkään kanssa.

nm (Ei varmistettu)

Oih ja voih miten hienosti osasit pukea sanoiksi nuo tuntemukset. Samaistun meinaan täydellisesti tekstiin!

Asuin Helsingissä pari vuotta nuorempana, mutta en koskaan kokenut sitä kaupunkia omakseni. Olen tuon jälkeen pitänyt majaa millon missäkin Suomen kaupungissa, ja ulkomaistakin on tullut koettua asuinmaana Irlanti sekä Brasilia. Siitä huolimatta juuri Helsinki on jäänyt minulle kauhean... noh, sieluttomaksi. En usko että olen missään muualla tuntenut olevani niin yksinäinen kuin siellä, siitäkin huolimatta että asuin yhdessä tuolloisen parhaan ystäväni kanssa.

Ehkä se on vaan tämä maalaistytön sielu joka halajaa pienemmille paikkakunnille. Niistä ei ehkä löydy niin paljon aktiviteetteja tai työllistymismahdollisuuksia kuin Helsingistä, mutta tunnelmaa sitäkin enemmän! Ja voisin vaikka vannoa että ilmakin on stressivapaampaa ja helpompaa hengittää kehä kolmosen ulkopuolella....

Laura T.
Missä olet Laura?

Niin, ehkä se sitten on sitä. Tiedän että voisin tehdä kotini vaikka minne, mutten omilla ehdoillani. Yksi ihminen vastaan yksi kaupunki on asetelma, jossa toinen taipuu vääjäämättä. Ja se ei ole Helsinki.

Työtä on pääkaupunkiseudulla enemmän, kyllä. Mutta on sitä muuallakin. Ei ehkä samassa mittakaavassa ja samoilla titteleillä, mutta kuka titteleitä kaipaakaan.

Kiitos kun kommentoit nm!

Mia K.
Voi taivas

Just kävelin koskipuistosta hesan bussista pölähtäneenä tänne koikkariin ;) ja mietin omaa näkemääni tästä viikonlopusta. Ulkoisesti ehkä kovankin vaikutelman antava, mutta sisällä ja sisältönä lämmin sydän; kuin Marianne karkki ;D sellanen Helsinki tänä vuonna! 

Laura T.
Missä olet Laura?

Totta puhut Mia: sisältä löytyy aarteita, kun vaan jaksaa koputtaa kuorta. Ehkä Tampere on sitten kauttaaltaa pehmeä, siihen valahtaa heti sisälle. Kettukarkki!

Mia K.
Voi taivas

:))

Nii, tai sitten tampere on jo verissä ja ytimissä ;)

Laura T.
Missä olet Laura?

Hahah, paljon mahdollista...

Eiksjoo
(pikkuseikkoja)

Paikallisena on mielenkiintoista lukea, miten kaupunki voi näyttäytyä aivan erilaisena toisin silmin. :) Ja uskon, että jos tutustut Helsinkiin enemmän, siitä voikin tulla hyvä ystäväsi :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Lupaan tutustua. Välillä vaan turhauttaa kun en saa kiinni hetkistä, tuntuu kuin istuessa pyllyn alla olisi ohut kerros ilmaa ja sitä kelluisi alati valmiina lähtemään. (Nää on näitä päänsisäisiä asioita taasen...)

Eiksjoo
(pikkuseikkoja)

Sun kuvaukset on parhautta :D - vaikken edes yleensä pidä parhautta-sanasta :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Parhautta! Kiitos!

Vierailija (Ei varmistettu)

Kirjoitus sai mietteliääksi. Muutin itse Helsinkiin Turusta viitisen vuotta sitten. Edessä piti olla "suurempi ja parempi maailma". Kuitenkin asuttuani myös ulkomailla, Helsinki tuntuu lopulta jotenkin kaupunkien väliinputoajalta. Sen historia tuntuu jotenkin olemattomalta, sellaiselta jota ei voi katsella eikä koskettaa. Jonkinlainen tunnelmallisuus puuttuu.

Minusta on tullut Helsingissä yksinäisempi kuin ennen. Tuntuu että deittimarkkinoilla pyörii pinnallista ja käytöstavat unohtanutta porukkaa ja ns. ystävät unohtavat ne, jotka eivät ole rikkaita ja kauniita. Hyvin harva pysähtyy todella katsomaan ja kuuntelemaan, ketään tai mitään.

Mutta koska töitä on hyvin vähän muualla, jotenkin sitä yrittää tehdä kaupungista itselleen kodin. Saa nähdä tuleeko siitä sitä koskaan.

Laura T.
Missä olet Laura?

Tavoitan paljon kertomuksestasi, vaikken Helsingissä asukaan. Ystävien puheissa ja omilla piipahduksillani olen saanut kiinni monista mainitsemistasi ilmiöistä.

Toivon, että löydät oman paikkasi, ja ennen kaikkea sopivalta tuntuvan tavan elää siellä.

emmimatami (Ei varmistettu)

Ymmärrän pointtisi täysin ja allekirjoitan edellisen kommentoijan ohjeen siitä, että Helsinki pitää "ottaa omakseen". Muutin tänne kolme vuotta sitten pienestä kaupungista ja täkäläisten välinpitämättömyys ja jopa aggressiivisuus oli alussa järkytys. Minulle on esimerkiksi tultu hyvin hyökkäävään sävyyn huomauttamaan siitä, että juoksen porrastreeniä sillan portaissa, jotka on tarkoitettu kävelyyn (en kenenkään tiellä enkä yrittänyt juosta kenenkään päälle) ja otin päiväunet nojatuolissa sellaisessa kahvilassa, joka oli tarkoitettu "viihtymiseen". Työmatkani aina pyöräilleenä minun on ollut hyvin vaikea ymmärtää pyöräilijöiden ja muiden tienäkäyttäjien välistä "sotaa" ja vastakkainasettelua täällä. Ja sitä, että siitä pyöräilystä on tehty niin hiton suuri numero täällä (meilläpäin kun se on vaan tapa liikkua paikasta toiseen).

Asioissa on kuitenkin aina monta puolta, niin tässäkin. Toisaalta rakastan kaupungin kahvila-, ravintola-, harrastus- jne. tarjontaa. Täällä on myös hirveästi lämpimiä ja ihania - toisia todella kuuntelevia ja kunnioittavia - ihmisiä. Olen saanut kolmen vuoden aikana monta uutta kaveria ja sydänystävää, jollaisia en edes uskaltanut toivoa. Tämä on mahdollista, kun on itse avoin ja etsii oikeista paikoista. Eikä yritä itse olla mitään, mitä ei todellisuudessa ole. Kaikkien ei tarvitse olla (muoti)bloggaajia ja juoda aamulatteaan just siinä cooleimmassa kahvilassa.

Yllä olevat kommentit asiakaspalvelusta allekirjoitan.

Tuu silti tänne aina välillä, jookosta <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Tämä oli ihana ja kaunis kommentti, kiitos emmimatami.

Tuntuu hassulta, kuinka kaupungista pitäisi ottaa niskalenkki. Ottaa omakseen, muokata halunsa mukaan. Missään muussa kaupungissa minulle ei tule sellaista oloa. Muualla tuntuu aina että kaupunki on avoin, ja siinä voi liikkua - Helsingin kanssa pitää heti alkuun venyttää ja rikkoa sen valmiiksi asettamia rajoja ja bokseja. Jännä ilmiö.

Onneksi sinä olet jyvällä hommassa.

(Ja mää lupaan tulla, aina vaan ja uudestaan.)

Nuorgamin Emmi (Ei varmistettu) http://emminuorgam.com

Minä koitin asuakin siellä, mutta en onnistunut. Aina välillä, kun haen Helsingistä töitä, toivon salaa, ettei mua palkattaisi. Emmää täältä Tampereelta mihkää sitte kuitenkaa.

Laura T.
Missä olet Laura?

Emmääkään kai. Kai. Emmää tiä.

Jaana K

Samaa mieltä aikaisempien helsinkiläisten kommentoijien kanssa: mielenkiintoista lukea, miltä oma kotikaupunki näyttää sellaisen silmin, joka pystyy näkemään tän paikan vieraana. Mulle tuli vähän samanlainen olo New Yorkissa: miten kaikki voi hehkuttaa sitä niin kauheasti, vaikka kaikki joutuu kilpailemaan keskenään, olemaan koko ajan jotain aivan erityistä. Luopumaan niin paljosta ehkä joskus -mahdollisuuksien takia.

Tunnistan kyllä sen, että ihmiset on täällä vähän turhan päämäärätietoisia. Kai se johtuu osittain niistä työmahdollisuuksista, kaikkien pitää aina pyrkiä eteenpäin ja uusin juttuihin, koska se kerran on täällä mahdollista.

Mutta asiakaspalvelusta en kyllä ole samaa mieltä, mun kokemuksen mukaan se on usein Helsingissä ystävällisempää kuin muualla Suomessa :D

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo, New York! Taisin joskus kirjoittaakin siitä sivulauseessa - siinä kaupungissa on jotain niin suurta että tuntuu ettei yksittäisellä eläjällä ole mitään merkitystä.

Hyvä kuulla että asiakaspalvelukokemuksesi ovat positiivisia - kysymys kuuluukin: missä sää oikein shoppailet??

Jaana K

Ja toisille just toi kaupunkiin hukkuminen on se paras asia. Itse kaipaa kiintopisteitä ja hallittavuutta.

Ostoksilla käyn vaikka missä, ympäri kaupunkia. Halleissa, kahviloissa, Alepassa, vaatekaupoissa, usein pääsee juttelemaan jos vaan malttaa itse pysähtyä hetkeksi. Mutta ehkä pitäisi oikeasti asua jossain muualla Suomessa, että voisi vertailla kunnolla :)

Pages

Kommentoi