Vailla viimeistä silausta

Missä olet Laura?

 

Yksi tyyliäni eniten määrittävä elementti on huolettomuus. Ja nyt en puhu siitä tukholmalaisesta, huolitellusta huolettomuudesta. En puhu siitä klassisesta huolettomuudesta, kun päälle on aamun raukeina tunteina eksynyt sattumalta täydellisesti kulutetut boyfriend-farkut ja vitivalkoisen pellavapaidan peittämä hipiä on vahingossa ruskettunut kullanruskeaksi. Samaan hengenvetoon korjaankin ensimmäistä lausettani: yksi tyyliäni eniten määrittävä elementti on kiire.

Minut nähdään usein päälläni ryppyinen paita, sateen piiskaamat hiukset, tai ketjuöljyyn tahriintunut trenssi. Usein huomaan päivän puolivälissä, että hiukseni ovat jääneet samalle syherölle, jonka väkersin takaraivolleni kasvopesun yhteydessä.

 

 

 

 

Älkää ymmärtäkö minua väärin. Minä pidän silittämisestä, ja puhtaista vaaleista kevätvaatteista. Mutta koska valitsen pukimeni aina viime tingassa- silloin kun pitäisi olla jo menossa- saattaa päällä olla rypytetyn näköinen viskoositeeppari. Kuka sellaista nyt huomaisi? Paitsi italialainen ystäväni, joka on asiasta täysin avoimesti eri mieltä. Hänen mielestään aina on aikaa silittää, kun taas minun mielestäni aina voi hämätä huulipunalla. (kuvassa)

 

Yliopiston alkuaikoina minulle tuntematon tyttö kysyi: ''Oletko sinä se tyttö, joka tulee aina myöhässä luennolle?'' Olen. Tai olin. Sittemmin olen parantanut tapojani, ja hiihdän kasseineni paikalle jo siinä vaiheessa, kun luennoitsija vielä virittelee mikkejään. Saatanpa sutaista ripsiväriäkin siinä odotellessa. Jos muistan.

 

Laura

 

 

 

 

 

 

 

Share

Kommentoi