Vain aikaa vaaditaan

Missä olet Laura?

Sain eilen kuvaviestin mummoltani. Se oli ensimmäinen laatuaan.

 

 

Muutama kuukausi sitten ollessani pohjoisessa söimme aamiaista. Kaapiessani joka-aamuiseen tapaani avokadon rippeitä leivälle, mummo katseli pyöreää kiveä ja halusi tietää miten moista kasvatetaan. Otin selvää ja luettelin suurpiirteiset ohjeet mummolleni joka kuunteli muistiinpanoja ottamatta. Siemen tiputettiin vesilasiin ja seuraavana päivänä me vieraat ajoimme takaisin etelään.

Joulun tienoilla kukkalauta oli tyhjä eikä missään näkynyt merkkiäkään itävästä kasvukkaasta. Ajattelin mummon unohtaneen koko homman; kuka sitä nyt pakkasilla muutenkaan jaksaisi mitään kasvatella.

Vaan kuinka ollakaan. Jossain ison talon hämärissä asioita tapahtui.

Olen kuullut monia kommentteja avokadon monimutkaisesta kasvatusprosessista. Kaikkea sitä liottamista, kaapimista ja peittämistä seuraa viikkojen odotus. Sitä tuijottelee tyhjää multaruukkua kuukausia ja alkaa pikkuhiljaa epäillä laittoiko mullan alle ylipäätään yhtään mitään. Viisarit pyörivät taulussa, kalenterin sivut kääntyilevät. Eikä mitään tapahdu.

Kunnes. Boom.

Usein asiat tapahtuvat juuri silloin kun odotus on muuttunut turhaksi. Tuntien laskeminen muuttuu piinaavasta välinpitämättömyyden värittämäksi, eskaloituen hiljalleen epäuskoon. Yhtäkkiä jokin näkymätön raja ylitetään, eikä kärsivällisyyttä pysty kerryttämään enää hetkeäkään; sekunneisssa odotus muuttuu yhdentekeväksi, sitä luovuttaa, päästää irti ja heittää hyvästit.

Ja usein juuri silloin, tai heti sen jälkeen asioita alkaa tapahtua. Ne tapahtuvat joko silmiemme edessä, tai välittömästi sen jälkeen kun olemme jo ehtineet kävellä nurkan taakse. Tähän kulminoituu kaiken odottelun tuskallinen armottomuus: asiat joko tapahtuvat tai jättävät tapahtumatta. Eikä meillä ole harmainta aavistusta siitä kummin käy. Joskus on vain istuttava alas ja jäätävä siihen. Tai sitten käveltävä puolivarmana pois. Kävelimme tai jäimme, olemme yhtä tietämättömiä tulevasta.

Ostimmepa asunnon tai lomaosakkeen, sedanin tai salikortin, tiedämme elämästä lopulta aika vähän. Se on sekoitus sattumaa, tuuria ja omaa panosta. Mittasuhteet vaihtelevat päivästä toiseen, eikä milloinkaan voi olla varma, onko käsillä oleva hetki ollenkaan omaa ansiota vaiko putipuhdasta mäihää. Senpä takia on joskus tervettä luottaa aikaan, tuohon viheliäiseen venyväiseen.

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

Saapukka
Toivomuspuu

Vuoden vaihtumisella on tänä vuonna ollut selkeempi symbolinen merkitys kuin ikinä ennen! Tuntuu, että odottaminen on minunkin osaltani nyt jollain tapaa päättynyt. Ei enää sitä ajan kulumisesta johtuvassa ahdistuksessa vellomista. Tilalle on tullut uutta tarmoa ja luottavaisuutta, ehkä intoa uudistua ilman painetta. Viime vuonna halusin olla tehokas. Halusin keksiä itseni uudestaan. Yritin pakottaa itseni keksimään. Ei onnistunut.

Muutosta ehkä kuvaa myös aamuinen uninen vahinkodialogi: -Mitäs aiot tänään puuhata? -Tehdä työsopimuksia.

Jos nyt niitä hakemuksia ensin :)

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Tarmo ja luottavaisuus ovat aina hyviä asioita- kuka sitä nyt ahdistuksessa rypemisestä tykkää.

Onnea työnhaku-urakkaan! Hakemusten rustailusta sopimusten rustailuun on lyhyt tie!

Olipa muutenkin tosi kauniisti ja oivaltavasti kirjoitettu kommentti, kiitos siitä.

 

ikkiam
LUOMA

Nyt minäkin haluan! Odottaa. Kevättä.

Mistä löysit ohjeet? <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Kohta se on täällä. Kevät ja kaadot.

Simppelin ohjeen löysin googlaamalla ''avokadon kasvatus/idätys/jotain sellaista'', mutta nyt kun yritän etsiä, en löydä sitä enää. Siinä puhuttiin yön yli liottamisesta, veitsellä päällikalvo pois ja sitten jotain pimeydestä ja mullasta.

Tässä kuitenkin hyvin samantapainen: http://www.viherpiha.fi/vastaa/huonekasvit/avokadon-kasvatus

Ainoa vaan että tuossa puhutaan runsaasta valosta. Hetkinen.

ikkiam
LUOMA

Internet paljasti, että lopulta tähän tarvitaan vain multaa. Ja sitä aikaa.

Saapukka
Toivomuspuu

Jonkun blogissa oli joskus ohjeet tähän. Olisko ollut blond rivets? :)

Ihan lyhyesti

Tämän tekstin kolme viimeistä kappaletta jäi soimaan päähäni kuin jokin ihana, rauhoittava laulu. Nyt tulin tallentamaan ne oman koneeni aarrekansioon. Kiitos Laura. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Olen todella otettu annaliina. Kiitos sanoistasi, ne koskettavat.

Kommentoi