Valkoiset pyyhkeet, räikeät kontrastit

Missä olet Laura?

 

 

 

Klikkailin lauantaiaamuna ostoskoriin halpoja ja vielä halvempia matkalippuja, varasin hotellihuoneen. Täppäilin toiveisiin yläkerros, näköala, kylpyamme. Ei toivominen mitään maksa, mietin.

Saavuimme hotellin aulaan, maksoin kaiken vanhalla lahjakortilla ja mietin kuinka joillakin on varaa pidentää viikonloppujaan sen enempiä miettimättä.

Tästä oikealle ja hissillä kuudenteen. Aamiainen tarjoillaan toisessa kerroksessa, seitsemännestä löydätte saunat ja uima-altaan. Katselen jykeviä marmorilattioita ja kultaisia karmeja ja mietin kuinka nopeasti seisovaan pöytään mahtaa tottua. Miten pian pilvenpiirtäjäelämä arkistuu. Laitan silmät kiinni ja päätän elää vuorokauden jonkun toisen elämää. Nappaan lehtitelineestä hesarin ja nousen kultaisella hissillä kuudenteen.

 

 

 

Laitan valoja päälle ja istahdan vessanpöntölle katselemaan eleettömän valkoista kylpyammetta. Vuosien hostelleissa majailun jälkeen sitä pakkaa automaattisesti mukaansa lehtien välissä tulleet pienet ilmaisshampoot ja nopeimmin kuivuvan pyyhkeen. Tunkee rinkan täyteen ja kiroaa kerta toisensa jälkeen kuinka matkalla ei koskaan voi laittaa tukkaa, koska fööni ei mahdu mukaan. Tänne sen sijaan ei tarvitse tuoda mitään. On valkoisia paksuja pyyhkeitä, greippistä kylpyvaahtoa ja seinässä shampoo. Taulu-tv, hiustenkuivain ja itsestään petautuvat päiväpeitteet. Pyyhkeet pestään tavalla jolla ne säilyttävät pöyhkeytensä - vitivalkoisina ne ottavat vastaan jokaisen kuin ensimmäistä kertaa. Siihen illuusioon minäkin haluan tuudittautua tämän yhden päivän verran.

Heittäydyn sängylle ja huokaisen näköalalle. Naureskelen baarikaapille ja selailen alakerran ravintolan ruokalistaa hajamielisesti. Mietin heitä, joille nämä XXL-jenkkisängyt ja tabletilta valittava aamiaistuoremehu muodostavat normaalin elämän. Nuo jotka viettävät viikkonsa eri kerroksissa, kaupungeissa, erilämpöisissä saunoissa ja poreissa. Hotellin lauteilta avautuu näköala kaupungin ylle.

Muistan yhtäkkiä mukaan nappaamani sunnuntailiitteen. Avaan karkkipussin ja otan paremman asennon.

''Köyhän elämä on kovaa.''

Luen heistä, jotka jonottavat hotelliaamiaisen sijaan leipää. Täyttävät sisäänkirjautumislomakkeiden sijasta toimeentulopapereita, eivätkä todellakaan vietä viikonloppujaan hotellissa parin tunnin päässä kotoa.

''Peteriä pelottavat eniten viikonloput, jolloin tilillä on viisi euroa. Ettei poika vain soittaisi juuri silloin ja pyytäisi rahaa.''

''Hän joutui käymään sairaalassa. Lääkäri kirjoitti paluumatkalle taksisetelin. Hienoa. Paitsi että sen käyttöön vaaditaan 9,60 euron omavastuuosuus. Eikä Peterillä ollut sitä.''

Lapsuudestani muistan monia koteja joissa ei käyty elokuvissa, Särkänniemessä, saatika pakettimatkalla Kreetalla. Kaverin perheeseen haettiin kirkolta muovikasseissa spagettia, tölkkejä ja vaaleaa leipää. Mutta siitä ei saanut puhua. Kyllähän me lapset puhuimme, keskenämme. Pohdimme samalla kun ajelimme lähiön asfalttiteitä ylös ja alas.

 

 

 

Luettuani suljen lehden ja tuijotan korkeaan kattoon. Laitan huulipunaa ja lähden ulos. Miten tällaiseen tottuu? Kertakäyttöpesusieniin ja pekoniaamiaisiin.

Unohtaako sen lopulta? Sen, kuinka etuoikeutettu jokainen kokolattiamattoon painautuva askel on.

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

MM
Maijan matkassa

Ihana ajatteleva tarkkanäköinen Laura! 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos, ihana sinä!

Vierailija (Ei varmistettu)

Sun teksteistä tulee levollinen olo <3 luettuani tunnen katselevani maailmaa ja elämääni jotenkin armollisemmin ja arvostavammin. Terapeuttista. Kiitos!

Laura T.
Missä olet Laura?

Tiedätkö, tämä kommentti tiivisti pitkälti sen mitä haluan kirjoituksillani saavuttaa. Siis suuri kiitos.

Mia K.
Voi taivas

Ei. Sitä ei unohda. Sillä, silloin kun sen mahdollistaa omalle kohdalleen tahtoo muutosta hyvään kaikille. Silloin kun tuo on omalla kohdalla mahdollista, olen sen omalla työlläni tehnyt mahdolliseksi. Siksi; silloin sitä ei unohda :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Näin minäkin haluan ajatella. Toisaalta joskus se saattaa koitua ansaksi: kun on ansainnut kovalla työllä kaiken sen, vastuuntunto saattaa hiipua. Pitää muistutella itselleen tasaisin väliajoin siitä kuinka hyvin hommat loppupeleissä onkaan. Ilman hotlaelämääkin.

Kiitos taas Miasein!

Mia K.
Voi taivas

Kiitos :)

Nica
Klassikko viikossa

sydämiä tästä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Sydän sulle Nica!

Helmi K
sivulauseita

Huh. Teksti, tietty, sä oot vaan niin, mutta tuo eka kuva. Mieletön.

Laura T.
Missä olet Laura?

Helmi! Pus! Ja joo, kiitos: onnistui hämmästyttävän hyvin. Voidaankin aloittaa sellainen vahingossa onnistuvien valokuvaajien kerho nimeltä Vahinkolaukaus.

hanne_tasteofhoney

Mikä upea, upea kirjoitus. Mä poden monesti tätä maailmantuskaa ja kaiken epäreiluutta. Mikähän siihen auttaisi...?

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi Hanne, kiitos. Maailmantuska taitaa olla osassa ihmisistä sisäänkoodattuna. Vähän kuin osa ihmisistä kantaisi yleisten huolien taakkaa osa-aikatyönään ilman palkkaa. Rankka vapaaehtoistyö. Tästä lisää ehkä joskus.

Gertrude

Kaunis teksti ja kauniit kuvat. Pohdiskelin itsekin vähän samaa aihetta vähän aikaa sitten. Kirjoitin todellisuuksista ja siitä, kuinka erilaisia niitä onkaan olemassa.

Tykkään blogistasi tosi paljon ja oikeastaan oletkin osasyyllinen, että aloin vihdoin julkaista omiakin tekstejä. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Gertrude.

On aina yhtä suuri kunnia kuulla toimineensa inspiraationa. Mahtavaa. Kävin lukemassa blogiasi, tykkäsin!

Kommentoi