Vappu yllätti kansalaisen

Ladataan...
Missä olet Laura?

Kirjoitin pari päivää sitten ystävälleni viestiä. Yritimme sumplia kalentereihimme yhteistä aikaa opiskelujen, lapsien ja töiden lomaan. ''Mites keskiviikko, kävisikö se?'' naputtelin. Naapurikaupungista kuului vastaus: ''Päivällä ehkä ehtisi, mutta illalla meillä on täällä pihassa varmaan jonkinlaiset pidot.''

Vappu. Unohdin sinut taas.

 

Läksin eilen Prismaan. Arvatenkin, tuo perhemarkettien ykkönen täyttyi vappumenuaan täydentävistä kansalaisista. Käytävillä viipotti jos jonkinlaista kulkijaa, mutta minä keskityin Balladi 1:sen sanoihin, joita Terhi korvaani lauloi, ja ihmettelin ohitse virtaavaa vappukansaa.

Siirryin hieman sivummalle tarkistamaan ostoslistaani, jotten jäisi edes takaisin suhaavien phil & tedsien yliajamaksi. Siinä vilinässä seistessäni, loin katseen nurkassa nököttävään ihmishahmoon.

Talouspaperien takana, täyden ostoskärryn taakse linnoittautuneena istui mies sylissään läppäri. Istui siinä tavaratalon pyöreällä pallilla, ja tuijotti koneen näyttöä nappikuulokkeet korvissaan. Minä näin hänet, mutta hän ei nähnyt ketään. Jäin tuijottamaan leveästi hymyilevää ilmestystä- siinä, hermostuneiden perheenäitien ja kaljaa hamstraavien teekkareiden keskellä istui itse arki-buddha. Prisman talouspaperiosastolla.

 

 

Vaikka kaikki ei aina mene ihan putkeen, eikä jokainen päivä ole tarinan arvoinen, on arki se, mikä merkitsee. Reseptini onnelliseen eloon onkin seuraava: on raivattava tilaa ja aikaa olemiselle. Yksin ja yhdessä. Paikasta riippumatta. Kaikki on kiinni niistä pienistä hetkistä, jotka määrittävät sävyt päivän tunnemaisemaamme. Otetaanpa esimerkki elävästä elämästä, ja palataan Prismaan. On ihan ok pakata tavarat kasseihin rauhallisesti, vaikka kassalla olisi jonoa. Eikä se haittaa, jos arvot hetken hedelmävaa'alla, kun et muista sipulien numeroa. Kukaan ei kuole, jos juokset kassalta nopeasti hakemaan unohtuneen purkkapussin.

Tätä kutsun arjen zeniksi.

 

Jos ainoat pysähdystauot kellotetaan viikonlopuille, pääsiäisen pyhiin ja joulun tienoille, jää meiltä paljon näkemättä. Harvempi parisuhde pelastuu kylpylälomalla (kokeiltu on), enkä ole tähän päivään mennessä kuullut kenenkään vaatekoon pienentyneen joulunpyhien hiihtoladuilla.

Olen pyrkinyt tekemään arjestani hyvää. Niin hyvää, ettei minun tarvitse hokea TGIF:ää joka perjantai, tai pidätellä hengitystä viimeisinä työpäivinä juhannuksen kynnyksellä. Niin hyvää, ettei kollegoiden kanssa vaihdettavia lomakuulumisia tarvitsisi aina päättää lauseeseen: ''Tuli kyllä niin tarpeeseen.'' Silloin sitä saattaa unohtaa vapun, ja pääsiäisenkin. Niinä hetkinä koen onnistuneeni.

 

Seesteisin terveisin,

 

oman elämänsä Dalai-lama

Laura

 

 

Share

Kommentit

Laura T.
Missä olet Laura?

Toden totta. Törmätessäni tuohon oman elämänsä arki-buddhaan talouspaperirullien takana, hymyilin koko kauppamatkan lopun niin leveästi, että ihmiset rupesivat hymyilemään takaisin. Niin se zen leviää!

Kommentoi

Ladataan...