Varovasti nyt

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

 

Istun treffeillä elokuvateatterissa, kun saan viestejä ystäviltäni. Ovat kotikulmillani järven rannassa, kutsuvat katsomaan revontulia. Kuulemma lähinnä vaaleita raitoja taivaalla, ranta tulvillaan vaihto-oppilaita kameroidensa kanssa.

Käymme vielä syömässä, ja kävelemme samaa matkaa niin pitkälle kuin se on järkevää. Jäämme vähän pussailemaan. Sitten huikkaamme hyvät yöt ja jatkamme omiin suuntiimme. Kävelen kohti kotia, ja tähyän taivaalle - keskustan valot hohkaavat kuparista valoa. Ei näy mitään.

Tulen sillalle, joka rajaa keskustan taakse, ja pian sen ylle maalautuu yksi hailakka raita. On kuin joku olisi vetänyt yhden laiskanleveän viivan vetisellä pensselillä. Se on liikuttava. Jään tuijottamaan sitä hetkeksi, ja jatkan matkaa.

Kotikadullani vastaan tulee enemmän ihmisiä kuin koskaan aiemmin. Mitä lähemmäs rantaa pääsen, sitä aaltoilevammaksi taivas käy. Lenkkeilijät, turistit ja vaihto-oppilaat suuntaavat kameroineen öiselle taivaalle, painelevat nappeja ja katsovat kuvia kameran näytöltä. Minulla on kassissani kamera, mutta en halua kaivaa sitä esiin. En, vaikka kotikortteli liekehtii smaragdin värisenä.

Siinä muiden muassa katselen maisemaa, joka näyttää kuin se olisi revitty suoraan Joulupukista ja noitarummusta. Ja mietin: juuri nyt kaikki on hyvin. Ei ole kiire olla missään tekemässä jotakin. Olen juuri ollut onnistuneilla treffeillä miehen kanssa, joka on jakanut elämää kanssani jo parisen vuotta. Päivemmällä olen törmännyt kandiohjaajaani, joka on kuitannut häpeän läikittämät selittelyni sanomalla: ''Kuule Laura, ihmiselle tulee elämässä kaikkea. Ei sulla ole mitään hätää.''. Nauranut sitten päälle ja sanonut että palataan asiaan kun minulle sopii.

Kävelen yhtäkkisesti ruuhkautunutta kotikatuani ja mietin että niin, mihinkä tässä muka on kiire. Ei huomiseen, kotiin tai työelämään. Asioilla ei taida todellisuudessa olla niin kova kiire mitä usein haluamme uskoa. Siinä vihreän taivaan alla naurahdan salaa hiljaa: eihän mulla ole mitään hätää tai hoppua. Ei tiskaamaan, valmistumaan tai yhteiseen osoitteeseen. Ei kärkeen, tai edes sen tuntumaan. Kättelemään tai kutsumaan itseäni muodollisesti päteväksi.

Katselen tehokävelijöitä jotka ovat pysähtyneet ottamaan kuvia, ja mieleni tekee kuiskata heille että kokeilkaas vain katsoa ja muistaa. Malttakaa seistä vähän kauemmin paikoillanne ja yrittäkää muistikortin sijaan tallentaa tämä kaikki verkkokalvoillenne. Sen sijaan tyydyn hymyilemään pällistelijöille. Huikkaanpa muutamalle kiinalaistytölle hyvän bongauspaikankin ja jatkan sitten kävelyä - kuulen vielä kaukaa heidän riemunkiljahduksensa.

Ja juuri kun luulen ettei hetki voisi olla elokuvamaisempi, korviini lauletaan:

''Varovasti nyt, tää hetki on hauras.''

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Gigi
Olipahan taas..

Mäkin pysähdyin lenkillä keskelle tietä ihastelemaan taivasta ja riemuitsin itsekseni hienoa näkyä:)

Laura T.
Missä olet Laura?

Ihan parasta.

Nuuh beibe!

Voi, tämä herkkä ja viisas teksti tuli niin täydellisellä ajoituksella! Olen viimeiset päivät halunnut kuumeisesti etuilla asioiden luontevaa rytmiä, valmistumista, parisuhdetta, omaa tietämättömyyttä tulevasta. Kiitän pystäyttämisestä!

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi Vasilisa, älä kiiruhda! Mulla on sulle salaisuus: aika ei silti kulu nopeampaa. Vaikka kuinka istuisi puolipakaralla ja naputtaisi kynsiä pöytään. Asiat löytävät kyllä paikkansa. Tsemppiä ja kiitos kun kommentoit!

eskima (Ei varmistettu)

Voi, tuo etuilu on niin hyvä termi! Kunpa osaisi nauttia, pysähtyä ja hengittää just nyt. Vihaan sitä etuilemaan ajavaa pelkoa, että jää jostain tärkeästä paitsi jos se ei tapahdu just nyt heti tässä. Ja sormia kärsimättömästi naputtaessa ei tule edes ajatelleeksi sitä, että jääkin todellisuudessa paitsi kaikesta siitä joka tapahtuu juuri tässä hetkessä.

Kiitos Laura sulle tästä blogista. Tänne voi aina tulla lepäämään kauniiden sanojen keskelle <3

Laura T.
Missä olet Laura?

No just tämä eskima, just tämä! Sormia naputellessa ei tajua että elämä tapahtuu siinä ympärillä joka hetki.

Kiitos sinulle kauniista kommentista, kiva kun olet täällä.

IlonaSV
Saattaen vaihdettava

Tämä on kyllä aikamoinen viikko. Nyt revontulia ja perjantaina auringonpimennys!

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo! Hauskaa: sain samaan aikaan viestejä revontulista ja perjantaisesta pimennyksestä. Ovat kuulemma luvanneet pilvistä säätä, mutta aion silti kuikuilla taivaalle. Tarttiskohan sitä noeta lasia niin kuin muumeissa tehdään?

IlonaSV
Saattaen vaihdettava

Samat on suunnitelmat, mutta en yhtään tiedä, miten sitä uskaltaa tarkkailla. Kaikkialla kun varoitellaan, että ei saisi katsoa suoraan ilman kunnollisia suojia, tai verkkokalvot voivat vaurioitua. Yksi vaihtoehto olisi kulkea tällainen pahvilaatikko päässä: http://tieku.fi/maailmankaikkeus/aurinko/teleskooppi-rakenna-oma-aurinkoteleskooppi-auringonpimennysta-varten ;)

Laura T.
Missä olet Laura?

Maailman paras asia! Sopii muuten hyvin tekstin teemaankin: varovasti ny.

MM
Maijan matkassa

Parasta Lauraa!

Laura T.
Missä olet Laura?

Ihanaa, kiitos kiitos!

Helmi K
sivulauseita

Hahaa, pikkuisen samoilla fiiliksillä kirjoitettiin. Taas.

Laura T.
Missä olet Laura?

Ei jösses. Ja kommentoitiin samaan aikaan toisillemme.

Piia Pauliina
Piia Pauliina

Itse pessimistinä ajattelin et ei täällä etelässä puheista huolimatta takuulla mitään näy... :D Nukuin siis revontulien ohi, äh. No ehkä joskus vuosien päästä tulee uusi mahdollisuus!

Laura T.
Missä olet Laura?

Noh, ens kerralla sitten katse ylös taivaalle!

mirmeli (Ei varmistettu)

Sun teksteissä on jotain hirveen terapeuttista, katselet maailmaa sellaisella viisaalla herkkyydellä ja inhimillisyydellä. Kirjoita jooko kirja, ostaisin heti :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Syvään kumarran ja kiitän sanoistasi mirmeli. Ehkä kirjoitankin.

noora k (Ei varmistettu)

Olen viime aikoina yrittänyt keskittyä keveyteen ja unohtaa kärsimättömyyden. Tämän viikon alku on kuitenkin ollut nihkeä, ajatukset on ollut todella tahmeita. Nykyhetki tuntuu jotenkin merkityksettömältä ja kaikki asiat, jotka haluaisin saavuttaa tuntuvat kaukaisilta ja mahdottomilta. Viime yönä en saanut unta, joten tottakai pyörittelin päässäni kaikkea ja kurkkua alkoi kuristaa. Tänä aamuna aamupalaa syödessäni luin tämän tekstin ja kuristus vähän helpotti. En aamulla ehtinyt muuta kuin painaa sydäntä, joten huikkaan nyt kiitokset päivän (tai viikon) parantamisesta! Eihän tässä ole mitään hätää.

Laura T.
Missä olet Laura?

Hei, tunnistan nuo ajatukset hyvin! Sen, että mikään ei ole valmista, kaikki konkreettiset maalit on jossain kaukana jonne ei ole hetkeen mitään asiaa. Olen viime vuosina tullut tähän tulokseen: elämä tulee aina olemaan sellaista. Tulee aina olemaan keskeneräisyyttä, saavuttamattomia asioita - uusia tarpeita, vaatimuksia ja epävarmuutta. Se taitaa olla homman luonne. Keskeneräisyyden sietämistä taitaa koko elo loppupeleissä olla. Ja siihen tarttumista.

Kiva kun painoit sydäntä, kiva kun jätit kommentin. Toivottavasti olosi kevenee entisestään!

Mia K.

Tein saman itse eilen. Tallensin tulet sisälleni ♡

Siellä ne ovat ikuisesti, haalistumatta. 

Ps. Tuo sun kuva on ihana! Harry Potter! ;) .... ja, pikkuisen noitarumpuja!

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiva kuulla Mia K.! Näky ei unohdu kyllä koskaan, se oli ihan uskomattoman upea.

Ouska (Ei varmistettu) http://ajatustenarkisto.blogspot.fi

Mie olen miettiny useinkin tuota valokuvaamisasiaa. Että kuinka paljon tilanteita nykyään oikeasti missataan siksi että keskitytään katselemaan niitä kameran näytöltä oikeanlaista kuvakulmaa etsien sillä ajatuksella että mitä tästäkin kaikesta jaan toisille joskushetinyt jossain instassafacessatwitterissä. Että joskus on hyvä vaan katsoa, tuntea, haistaa, maistaa, elää ja hengittää.

Kiitos taas kauniista kirjoituksesta.

Laura T.
Missä olet Laura?

Se on hirmuisen salakavalaa. Ei sitä jotenkin huomaa, kuinka se taika ei oikeasti tallennu kameralle koskaan niin kuin sen näkee. Vaikka kuinka yrittäisi.

Mulla on tästä toinenkin tarina jaettavana, siitä lisää myöhemmin. Kiitos kun kommentoit Ouska.

Pardon my French mutta h*lvetti että pisti taas itkettämään tämäkin teksti, hyvällä tavalla. Kiitos kun jaksat kirjoittaa <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Lintulapsi, kiitos kun kerroit! Parasta.

Suhteessa

Olin iloinen, ettei ollut kameraa mukana reposia katselemassa. Saattoi vain nauttia hetkestä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Niinpä. Mulla on muutenkin pahana tapana ottaa kuvia joita en sitten myöhemmin edes paljon katsele. Joten miksi vaivautua!

aittatar (Ei varmistettu) http://aittatar.blogspot.com

Mä en ole revontulia nähnyt, en edes yrittänyt, mutta ihan yhtä ihmeellistä on ollut nähdä jo kahdesti tällä viikolla auringonlasku Kivikon laskettelumäen huipulta kerran puiden varjojen luomassa pitsissa, satumetsässä.
Vaikka niitä on mulla edessä ehkä tuhansia, niin juuri nämä tulipunaiset hetket eivät tule takaisin.
Minuutit jolloin tuijotan hiljaa, kun Helsinki peittyy vaaleanpunaisen pölyn illuusioon täysin tietoisena siitä, että vierellä seisoo tämän hetken maailman mielenkiintoisin mies.
Jännittävää ja kutkuttavaa kevättä nauttien revontulista, auringonlaskuista sekä -pimennyksistä ja hetkistä, jotka eivät enää toistu.

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi aittatar tästä kommentista tuli niin hyvä mieli. Juuri sellainen elämänmakuinen ja aito. Kiitos.

Karoli_na (Ei varmistettu)

Aivan ihanan voimaannuttava teksti, ihan meni kylmät väreet kun luin sitä. Kiitos Laura jälleen kerran! Sulla on upea lahja kirjoittaa niistä elämän pienistä arkisista asioista, jotka tuntuvat välillä vähän mitättömiltä, mutta jotka oikeastaan merkitsevätkin ihan äärettömän paljon. Kumpa useammin osaisi kiinnittää huomiotaan juuri noihin elämän pieniin hauraisiin hetkiin, hengittää syvään ja tuntea ne voimana itsessään.

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi kiitos Karoli_na, tuntuu joka kerta yhtä hienolta kuulla tällaisia sanoja. Pienet asiat muodostavat tämän missä me elämme ja olemme. Uskon että siinäkin on kyse valinnoista - minun on helpompaa elää kun keskityn jakamaan pieniä asioita vielä pienemmiksi. Antaa perspektiiviä (ja mielenrauhan)!

Kommentoi

Ladataan...