Yhdeksän kilometriä

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

Asuin juuri neljä päivää ystäväni asunnossa kaupungin toisella laidalla.

Keitin aamukahvini keittimellä, jonka mittasysteemi vaati harjoittelua. Sitten join kahvini kauniista astioista lukien kirjaa parvekkeella, joka on isompi kuin oma asuntoni. Ostin ruokaa kaupasta jossa en ollut koskaan aiemmin käynyt, täytin vieraan jääkaapin omilla herkuillani ja tein piruetteja uudelta tuoksuvan asunnon lattialla - laminaatti luistaa paremmin kuin neljäkymmentä vuotta vanha muovimatto. Neuvottelin hoitokissojen kanssa pariinkin otteseen siitä, minkä takia nektariinit eivät ole kissanruokaa, tai miksi ei ole ok läimiä kaapinovia varttia vaille viisi aamulla.

 

 

 

Kävin kävelyillä työmaiden ja niittyjen välissä, ja katselin kesäkaupungin siluettia järvenrannasta käsin. Saunoin, kirjoitin ja kokeilin kylpyhuoneen peilikaapista löytämääni hedelmäkuorintaa, joka imeytyi naamaani minuutissa. Huuhtelin kasvot, katsoin peiliin ja hymyilin leveästi; uskottelin näyttäväni hohdokkaammalta kuin kuukausiin.

Olin lomalla. Omassa kaupungissani. Vähän syrjemmässä, kaupungin toisella laidalla katsomassa etäämmältä omaa elämääni. Sitä, jossa hommat ovat kesken, muistikortit hukassa ja astiakaapissa ihan liian monta muumikuppia. Sitä välillä liiankin liimaiseksi käyvää arkea, jossa sähköpostikansiot tulvivat, lenkkeily ei kiinnosta ja jonka jokaista päivää rytmittää riittämättömyys ja tunne siitä, että jotain on unohtunut.

Siristelin kauas vastarannalle. Siellä se näkyi, yhdeksän kilometrin päässä: oma kotikorttelini. Sinne minä palaisin, ja laittaisin kaiken järjestykseen.

 

 

 

En usko, että vieraalla kaupungilla olisi ollut samanlainen vaikutus. Jos olisin paennut ajattelulomalle Loimaalle tai Nurmekseen, olisin todennäköisesti ajatellut kaukaisia ajatuksia; niitä joihin on helpompaa tarttua ja joista on mukavempaa kirjoittaa. Jos olisin ajanut tuntikausia itään tai länteen, olisin vain jättänyt tukahduttavat ihmiset ja uuvuttavat ajatussolmut ajomatkan jäljiltä auringon paahtamalle takapenkille puoliksi juodun limsapullon kanssa, ja palannut niihin vasta pakon edessä paluumatkalla. Mutta samassa kaupungissa on vaikea unohtaa. Kipukohtien ulkoistaminen ei käy käden käänteessä kaupungissa, jossa herää muutenkin joka päivä, jossa ihmiset puhuvat tutulla murteella ja jonka katuihin on kerrostunut kaikkien vuosien kuona ja koreus. Mutta kun katsoo asioita toiselta puolen kaupunkia - siis ihan pysähtyy ja katsoo - sitä tajuaa elämästään yllättävän paljon. Katseen mitatessa kilometrien mittaista rantaviivaa, sitä tajuaa omien ongelmiensa mittakaavan. (Se on naurettavan pieni.)

Kun sitten palasin kotiin, katsoin kaikkia niitä tavaroita joita olen säilyttänyt vuosia ilman pätevää syytä - milloin puoliksi tunnesyistä, milloin tulevaisuutta ajatellen. Sitten kannoin ne yksitellen kasaan olohuoneen lattialle, ja päätin että nyt riittää. Riittää menneessä ja tulevassa eläminen, alituinen tasapainoilu sen kanssa mitä oli ja mitä voisi olla. Nykyhetki on ainoa oleva mihin tarttua ja mistä tehdä tosi. Turhaa on elää tulevissa kesissä tai punnita menneiden vuosien elämättömiä päiviä - se on puhdasta ajatusten tuhlausta. Eikä minulla ole aikaa tai ajatuksia tuhlattavaksi.

Avasin sähköpostikansiot, naputtelin viivästyneisiin vastauksiin perusteluiksi olleeni vähän lomalla. En ehkä trendikkäällä kaupunkilomalla Lontoossa, tai pyöreiksi hioutuneiden rantakivien seassa Välimeren rannalla, mutta vähintään yhtä uudistavalla piipahduksella toisessa todellisuudessa. Sellaisessa missä en ole aikoihin käynytkään: nykyhetkessä.

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Jos vaikka sydän tähän senkin ihanainen.

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Pus, pus, pus.

Laura T.
Missä olet Laura?

Ole hyvä!

Aino Salminen (Ei varmistettu) http://ainosalminen.com

Tuttua pohdintaa... tekemättömiä asioita kasaantuu itsellenikin. Pitäisi vaan tarttua härkää sarvista ja ryhtyä toimeen. Etäisyyden ottaminen asioihin auttaa. Minä en lähde kaupungin laidalle, vaan ihan oikeasti sinne Loimaalle. Olen sieltä kotoisin. Ihan nauratti, kun sen pitäjän hatustasi vetäisit :-)

Laura T.
Missä olet Laura?

Älä muuta sano. En ole koskaan aiemmin uskonut näihin etäisyyshommiin, mutta kyllä se vain niin on että kaukaa näkee lähelle.

Hehee, ihanaa, loimaalaisia!

Mia K.

Kyllä :) nykyhetki on ainoa johon voi vaikuttaa. Se on aina se oikea paikka ;) ihana oivallus! 

Laura T.
Missä olet Laura?

Näin on. Ja se on paras paikka elää. Kiitos Mia!

Emilia3333 (Ei varmistettu)

tykkään

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos. Ihanaa että niin teet.

Kommentoi

Ladataan...