Yksin reissuun

Ladataan...
Missä olet Laura?

Päätin viimein toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni, ja lähteä yksin reissuun.

Vuosien saatossa olen istunut yksikseni monet kerrat, mutta olen aina ollut matkalla jonkun luokse. Olen matkannut yksin Israelin täyteenammutuissa linja-autoissa, suhannut pummilla Münchenin metroverkostossa, ja matkannut kiskoilla vuoriston läpi Ateenasta Kreikan pohjoisimpaan osaan.

Kerran nousin Saksassa väärään suuntaan menneeseen junaan, ja löysin itseni pelaamasta eläinmuistipeliä samaan hyttiin osuneen brittiperheen kanssa.

Eräänä yönä viime syyskuussa, odottelin lentokenttäbussia Bergamon pimenevässä (ja pirun kylmässä) yössä. Samalla pysäkillä ollut mies sai odottelusta tarpeekseen, ja viittoili kadun toisella puolella käyskenteleville italiaanoille. Neuvonpito käytiin laiskasti mutta nopeasti, ja viiden minuutin päästä pakkasimme laukkujamme henkilöauton takakonttiin. Jaoin pimeän taksin minulle täysin tuntemattoman italialaissyntyisen brittimiehen, ja hänen tyttärensä kanssa. Kuskina toimi paikalle sattunut italialainen.

New Yorkissa jäin suustani kiinni hostellin vessassa, kun perinykkiläinen rouva kertoi talonsa palaneen, ja majoittuvansa väliaikaisesti samassa kerroksessa.

Munchenissa istuin yksikseni kattokahvilassa, kun iranilainen poika pyysi istua seuraani. Puhuimme kuolemasta ja kuolemanpelosta. Läheisten menettämisestä ja ulkopuolisuuden tunteesta. Tuli ilmi, että hän oli stunt-mies.

 

 

Tämä on ensimmäinen kerta, kun lähden itsekseni, ollakseni itsekseni. Herätäkseni silloin kun huvittaa, noustakseni silloin kun siltä tuntuu.

 

Kirjoitan jos huvittaa. Yhtä hyvin voin olla kirjoittamatta.

 

 

Törmään usein siihen ajatukseen, että yksin olemiselle tulisi olla jokin pätevä syy. Jokin sellainen korkeammalta annettu, intuitioon perustuva tarve. Mutta ei minulla ole sellaista. Minä vaan haluan olla yksin. Koska pidän siitä.

Rakastan sitä tunnetta, kun avaan oven kadulle jota en tunne. Jossa asiat ja ihmiset elävät omaa jokapäiväistä elämäänsä, ja minä saan vain seurata sivusta. Kun minun ei tarvitse olla mitään mieltä paikallispolitiikasta tai lähikaupan uudesta bonusjärjestelmästä. Kun ihmiset pyöräilevät työpaikoilleen, hakevat paketteja postista, ja lapsensa tarhasta. Sitä kun metrolinjat ruuhkautuvat aina samaan aikaan päivästä, ja kaikki juoksevat liukuportaat alas raiteille, vaikka seuraava juna tulee taas kolmen minuutin päästä. Kun saan erityisen hyvää palvelua kahvilassa, jonka osoitteen myöhemmin unohdan.

Rakastan sitä luottavaista huolettomuutta, jonka saavutan tehdessäni matkaa yksin. Kuin piirtäisin viivaa, joka katoaa heti kun olen mennyt. Ohikulkijoiden kanssa käytyjä keskusteluja, joiden jälkeen saatat tietää palan heistä, muttet heidän nimeään.

 

Siispä Lontooseen. Vanha tuttu, yksi lempipaikoistani tässä maailmassa.

 

Laura

 

Share

Kommentit

saarah
visual diary

Ihana kirjoitus! 

Ja peukku yksin reissaamiselle! 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos! Peukku kaikelle uudelle ja jännittävälle!

ikkiam
LUOMA

Viisaita sanoja <3

Yksin ei ole sama kuin yksinäinen. Päin vastoin <:

Laura T.
Missä olet Laura?

Juuri näin. <3

Anna Vihervaarasta

"Tämä on ensimmäinen kerta, kun lähden itsekseni, ollakseni itsekseni. Herätäkseni silloin kun huvittaa, noustakseni silloin kun siltä tuntuu."

Just tämä on se, mitä olen yrittänyt sanoa niille, jotka ihmettelevät. Monet ovat ehdottaneet sohvasurffausta tai Tinderin selailua siellä ulkomailla - jotta saisin seuraa. Mutta en mä tahdo saada seuraa, en tällä matkalla. Suomessa on seuraa. Yksin matkalla ollessa on maailma, jota voi hetken seurata sivusta, olla ihan vapaa tulemaan ja menemään, koska kukaan ei odota. Voi tutustua ihmisiin, jos tahtoo tai puhua vain tilatakseen kahvia.

Ihana teksti! <3

Kommentoi

Ladataan...