Ystävä kysyy kahdesti

Missä olet Laura?

 

 

 

Soitan ystävälleni iltamyöhään. Hän vastaa vaisusti, sanoo olevansa väsynyt. Kysyn onko kaikki kunnossa, hän vastaa että ei oikein tiedä. Ei jaksaisi nyt oikein puhua. Pitäisi nukkumaankin mennä tässä.

Kuuntelen hetken hiljaa. Punnitsen itkuisten sanojen hiljaista odotusta, ja päädyn vielä kysymään. Että mitä jos kuitenkin puhuttaisiin vähän. Linjan toisesta päästä kuuluu helpottunut nyyhkäys. Sellainen, joka tulee säästeliään ihmisen huulilta. Kun ei haluaisi olla taakaksi, mutta toivoisi jonkun kuuntelevan hiljaisuutta kanssaan.

 

 

 

 

Kaikkialla puhutaan siitä kuinka tosiystävien kanssa ei tarvitse esittää - linjat ovat selkeitä ja puheenvuorot suoria. Kuinka vuosien mittaan kuolleet kulmat viilautuvat olemattomiksi ja viimeisestä avatusta solmusta lähtien toisen edessä on alati auki käärittynä.

Uskallan olla vähän eri mieltä.

Ystävyydessä parasta on juuri se, että tulee kaikessa mutkikkuudessaan ymmärretyksi. Että voi sanoa ettei se haittaa vaikka haittaakin, vastata vähän kun todellisuudessa tarkoittaa ettei yhtään tai ihan helvetisti. Ja se että toinen tietää tämän kaiken; jokaisen mitättömän päinvastaisuuden ja äänettömän turhautumisen. Sitä voi kaikessa rauhassa olla epäselvä, epävarma ja luotisuoran epäsuora.

Ottaa aikansa oppia mitä heidän sanansa tarkoittavat. Milloin kenenkin. Vuosien mittaan sitä oppii tunnistamaan kyllää tarkoittavat eit, tekohymyt ja vastausten viiveet. Sen, kuinka yksi alkaa aina tekohaukottelemaan ollessaan kiusaantunut - toisen silmien taakse virittyy välke hänen vähätellessään jotain, minkä toivoisi jo olevan jotain suurempaa ja todempaa.

Vuodet opettavat lukemaan toista; kysymään ja kyseenalaistamaan yksinkertaisen näköiset lauseet. Pysähtymään tiettyjen pisteiden kohdalle ja muuttamaan ne lennosta kysymysmerkeiksi. Koodiston oppii pikku hiljaa, ajan myötä. Se ei ole ihmissuhdepeliä - se on tuudittautumista siihen, että joku tietää vaikkei itse olisi varma mistään.

Sillä uskon että jokainen toivoo hänet löytävänsä; ihmisen joka ottaisi meistä selvää.

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

Tove Janssonin tytär

Niinpä. Joskus muuten ystävyys voi myös alkaa tuollaisesta tarkkanäköisyydestä. Ja joskus joku voi tuupata kohti paranemista ja pysäyttää syöksykierteen sillä ettei mene halpaan. Että tulee puoliväkisin vaihtamaan lamput ja huomaa että toinen tarvitsee myös saunan, ruokaa ja punaviiniä. Sen että istutaan ensin päiväkausia hiljaa ja tujotetaan tulta. Joskus mä mietin olisiko mua ollenkaan enää jos ei joku oli tullut juuri sillä hetkellä ja nähnyt paskapuheeni läpi.

Laura T.
Missä olet Laura?

Niin voi. Silloin kasvualusta on aikas hedelmällinen, jos toinen tunnistaa jo tuntemattakin jonkin pienen maneerin. Se on puhdasta kultaa.

Ja onneksi on ihmisiä jotka tietävät meidän huijaavan (muulloinkin kuin näin huhtikuun ensimmäisenä). Tulevat, ottavat puoliväkisin tilansa ja olevat niin kauan kuin on tarvis.

Kiitos kauniista kommentista Tove Janssonin tytär.

Kaima (Ei varmistettu)

Ihana Laura <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Ihana Kaima!

Asikaine
Asikaine

<3 Ei tähän ole mitään lisättävää.

Laura T.
Missä olet Laura?

Sydän sinne. Sydämiä kaikkialle!

Kaunis ja oma elämä

Äääää ihanaa että joku muukin on huomannut kiusaantuneet tekohaukotukset! :D yritin avopuolisolleni selittää sitä kun huomaan hänen tekevän sitä välillä, mutta ei kuulemma yhtään ymmärrä mistä kyse :D

pari muutakin läheistäni tekee sitä melko usein ja en tiedä raivostuttaako vai naurattaako se mua suunnattomasti! :D "ei tässä mitään, vähän haukottelen kun joudun puhumaan asiasta joka on epämiellyttävä, mutta yritän naamioida se välinpitämättömyydeksi niin pääsen tilanteesta pois nopeammin" argggg :D

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Haha madd3! Moni ihminen tekohaukottelee! Se on hauska kollektiivinen huijausmaneeri. (Eikä kukaan koskaan myönnä tekevänsä niin, sekin kuuluu homman luonteeseen.)

 

Riikkaak (Ei varmistettu)

Ai kauhee, mä niin myönnän tekeväni sitä. Tekohaukotusta vaivaantuessani. Sen tyhmyyden tajuaa itsekin, mutta vasta kun suu on suurimmillaan. Odottelee sitä haukotuksen tunnetta ja silmiin kirpioavia kyyneleitä ja yrittää näytellä sen parhaansa mukaan loppuun asti. Onnistumatta koskaan.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kukaan ei osaa tehdä sitä aidon näköisesti. Myönnetään se nyt kaikki vaan yhteen ääneen - ja jatketaan sitten tekohaukottelemista.

kao kao
Kao Kao

Huippuja ystäviä ovat myös ne, jotka kesken juhlien löytävät sut itkemästä, kysyvät mikä hätänä ja kun sanot et "ei nyt, ettei muiden juhlat mene pilalle" niin se nyökkää, rutistaa ja alkaa puhumaan jostain ihan muusta niin että ehdit rauhoittua ennen kuin muut tulevat siihen huoneeseen <3

Raato
Whine ei lopu

Mikään ei ole niin ihanaa kuin ystävät, jotka näkevät jonkin olevan hätänä, mutta tietävät olla kommentoimatta sitä julkisella paikalla ollessamme, koska tietävät minun purskahtavan itkuun juurikin sillä sekunnilla, kun asiaa kysytään.

Laura T.
Missä olet Laura?

Joskus on kyllä ihan hyvä purskahdellakin julkisesti. Mutta ymmärrän ettei se aina hotsita. Siksi on just parasta jos vieressä on tyyppi joka tulkitsee ja hoitaa homman kotiin. Halaus Raato!

Laura T.
Missä olet Laura?

Kyllä näin on kao kao. Ystävät lukee ja tukee. Ja sitten on kun ei oliskaan, mikäli tilanne sitä vaatii.

Vierailija (Ei varmistettu)

Heipähei!

Nyt kuule istuin oikein alas ja otin asiakseni kirjoittaa tämän kommentin.

Olen Rasti jota kannan-postauksen lukemisesta asti halunnut sanoa jotain, koska säväytit. Ajelin autolla töihin, mietin tulevaa työpäivää ja huonohkosti nukuttua edellistä yötä. Valvotti, ikävä, huolet ja sydämen surut, tiedäthän toki nämä. "Monesti murtunut, mutta aivan normaali", juuri tuo kyseinen virke oli jäänyt erityisesti mieleeni. Sitä makustelin mielessäni ajellessani pitkää suoraa hiljaiset ajatukset sallivalla 40 km/h vauhdilla, lasten koulutien varrella kun menin. Ja silloin sisälläni tunsin lämmintä, juuri siinä sydämen päällä. Että kyllä minä tämän työpäivän hyvin vedän, kyllä minä jumpalle jaksan töitten jälkeen, kyllä minuakin elämä kantaa. Ja kyllä minuakin joku vielä rakastaa, saan tuntea ja vastaanottaa rakkautta sekä antaa sitä. Ja mistä nämä voimaa sisältävät ajatukset olivat lähtöisin? Siitä hoksauksesta, että jos tänään ahdistaa, on minulla Lauran blogi ihan tuossa puhelimen päässä, vänkärin penkillä vanhassa mustassa nahkakäsilaukussani, pukuhuoneen ensimmäisen pukukaapistorivistön vikassa kaapissa, kahvipöydässä käden ulottuvilla. Lauran sanoista saan lohtua ja pontta, uusia ajatuksia.

Kiitos kun kirjoitat.

-seglen

Laura T.
Missä olet Laura?

Seglen!

Luin tämän kommentin illalla juuri ennen kun kävin nukkumaan, ja silmäkulmaan kohosi aavistus vettä. (Tämä ei ehkä yllätä enää ketään.)

Elämä kantaa; päivät vaihtuu, viikot, kuukaudet ja vuodetkin. Ja jokainen tunne niiden mukana. Pahimpina hetkinä lienee parasta vain hengittää ja ajatella että minuutit kulkevat aina yhtä nopeasti, vaikka tuntuisivatkin hidastuvan.

Täällä ollaan seglen, vahvemmin kuin koskaan. Kommenttisi koskettaa todella syvältä, kiitos että kirjoitit sen. Lähetän rutistuksen, ota kiinni!

Oranssinen

Kiitos kauniista kirjoituksesta.

Laitoin sen luettuani viestin "muistin taas kuinka & miksi sinua rakastan" ystävälleni, joka on kaikkea tuota ja vielä enemmän. Olemme olleet tuttuja 6-vuotiaasta ja sydänystäviä 12-vuotiaasta (eli olemme kulkeneet yhdessä 45 vuotta!), tunnemme toisemme varmaan paremmin kuin ketään muuta maailmassa.

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Oranssinen.

Wau. Jotenkin uskomatonta miettiä, että joku on ollut niin kauan vierellä. Luin juuri nykypäivää tiivistäneen lauseen, jonka ydinsanoma oli: nykypäivänä kukaan ei ole koko elämän mittaisena todistajana toiselle. Että selaamme niin ihmisiä kuin kuvavirtaakin. On helppoa päästää irti ja ottaa lennosta seuraava. Tarinasi väittää vastaan - ja se on maailman hienointa.

Raella

Alkoi itkettää. Ihanaa että kirjoitat <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Ihanaa että luet!

ikkiam
LUOMA

Voi apua Laura <3

Miten multa olikaan jäänyt tää huomamaatta. Ehkä siksi, että voin maanantai tiistaiaamun kunniaksi lukea sen yksin töissä. Ehkä jostain muusta syystä. Ken tietää.

Voimia kirjoittamiseen ja ystävyyteen. Toivon todella, niin syvästi kuin pieni ihminen voi toivoa, että myös sulla on joku, joka ottaa susta selvän. Mielellään kaksi <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Pitää antaa ottaa selvää. Kuulostaa hölmöltä, mutta totta se on!

ikkiam
LUOMA

Niin totta. Ah <3

Maiski
40 hours and counting

Upee teksti! Juuri jotain tällaista kaipasinkin tiistaiaamun kahvikupin äärelle.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Maiski!

Kommentoi