Ladataan...
Missä olet Laura?

Viime kuukaudet ovat olleet raskaita. En ole erottanut viikonpäiviä toisistaan, kääriytynyt vain vilttiin ilta toisensa jälkeen. Usein myös päiväsaikaan.

Mielen uidessa käsipohjaa, asiat menettävät vivahteensa. Tunne on kokonaisvaltainen, se hiipii mukana kaikkialle. Istuu vieressä bussissa, nököttää luentosalin penkillä, ja illan tullen liimautuu kiinni ihoon kun käyn nukkumaan. Tunne siitä ettei mikään tunnu oikein miltään. Syvimpinä uupumuksen hetkinä olen löytänyt itseni istumasta hiljaa sohvalta, tuijottaen seinää turtana. Hiljaisessa asunnnossa, tunti toisensa perään. On kuin henkisestä väripaletista olisi puserrettu kaikki sävyt, ja jäljelle jääneet vain musta ja valkoinen.

 

Saapui kirje. Paperi ja seitsemän valokuvaa. Kuvia muutaman vuoden takaa, tammikuusta tuulisella Välimeren rannalla. Ystävältä, joka näki minut siinä hetkessä, ja näkee minut edelleen. Hukassa, heikkona, ja hieman kolhiintuneena. Ystävältä, joka tietää, että joskus minun on vaikeaa arvostaa sitä tärkeintä. Häntä, joka väsyneenä kuikuilee kylpyhuoneen peilistä joka aamu.

 

Valitsin kuvista kaksi rakkainta, ja liimasin ne seinälle muistuttamaan elämän kauneudesta, ja sen lukemattomista sävyistä. Katsoessani kuvia, näen sen kuka olen. Kiiltävällä paperilla kaukaisuuteen tähyää puhdas minä. Esittämättä, kaunistelematta. Katson kuvaa, ja palaan hetkeen linnan raunioilla. Kaupunki avautuu panoramana alapuolellamme, ja kuulen tuulen ympärilläni. Tunnen ystäväni läsnäolon, ja rakastavan katseen linssin takana. Hän näkee minut. Eikä minun tarvitse sanoa mitään.

 

Toisessa kuvista kaikki on mustavalkoista, mutta riemu on läsnä. Makaan kreikkalaisen tatuointiliikkeen penkissä, ja kuuntelen viereisissä penkeissä istuvia. Kaikilla on syynsä olla paikalla: kiharapäinen kaunotar on tullut tatuoimaan selkäänsä tähtiä, ulkomaalainen pariskunta selaa pöydällä lojuvia portfolioita. Ovi käy ja tupakkaa palaa. Olen oppinut täällä asuessani kielen, ja muistona siitä tatuoitsija viimeistelee nyt iholleni kirjainten aksentteja. Siinä se nyt on, käsivarteni sisäpinnalla: ensimmäinen muodostamani kreikankielinen lause. Mietin, millaista elämäni täällä olisikaan ollut, jos en olisi opetellut tätä kieltä. Ainakin tuhat kertaa tylsempää, ja yksiulotteista. Kreikkalaisilla kun on tapana puhua asiasta, ja sen vierestä.

Tatuoija keskeyttää ajatukseni. ''Tämän tytön iho on niin ihana! Vaalea kuin jogurtti!''

Nauran ja käännän keskustelun kameran takana seisovalle ystävälleni. Nauramme koko poppoo. Kasvoilleni leviää hymy. Klik, sanoo kamera, ja vangitsee aidon ilon hetken. Sillä siinä hetkessä olen läsnä. Kuuntelen, ja yritän tosissani ymmärtää. Onneksi opettelin ruokasanaston.

 

 

 

 

''Niin kuin minä näen sinut.'' kuuluivat saatesanat kuvalähetykselle.

Oman kuvan tarkentumiseen ei aina tarvita suuria sanoja tai irtiottoa. Joskus riittää, kun joku toinen pitelee peiliä puolestasi.

 

Laura

Share
Ladataan...

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaivoin kesävaatteet esille, ja vedin jalkaan suursuosikit. Pahimman porkkanahousukuumeen aikana kolmen euron pappapöksyjäni kavennettiin ja lyhennettiin melko reippaalla kädellä, ja harkitsen vakavasti surauttavani vielä muutaman sentin lisää. Housut ovat kaikessa rentoudessaan juuri sitä, mitä astetta rankemman viikon taltuttamiseen tarvitaan: kepeyttä ja pehmeää laskua.

 

Laura

Share

Ladataan...
Missä olet Laura?

Päätyi päälle eräänä päivänä:

 

 

(Saan joka kerta kommentteja polvesta revenneistä farkuistani. Mutta minä rakastan niitä.)

Siinä pukiessani tajusin, että valitsemani vaatekappaleet ovat löytäneet tiensä kaappiini ilman minkäänlaista eforttia tai maksusuoritusta. Farkut sain kolme kesää sitten kaverin tehdessä massiivista vaateinventaariota. Neuleeseen törmäsi paras ystäväni Saksassa asuessaan, ja päätti kiikuttaa sen muuttokuormansa mukana Suomeen. ''Koska se näytti niin sinulta..'' sanoi hän, ja ojensi valkoisen paketin nähdessämme ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Paidan lisäksi sain myös kaksi pientä puuhevosta silkkipaperiin käärittyinä.

Kuvan kengät puolestaan nousevat kirkkaasti Parhaat kirppislöydöt TOP 5:seen. Löytyivät erään kirpputoripöydän alatasolta, enkä ollut uskoa, että joku luopuisi ihanista vintage-nokialaisistaan kolmella eurolla. Parasta kengissä on siron ulkomuodon lisäksi se, että niiden sisäpohjia koristaa teksti: '' Suomen lentopalloliiton hyväksymä lentopallojalkine.''. Kyllä, kävelen sisäliikuntakengissä kaduilla. Olen kävellyt jo kaksi kesää.

Niinpä liihotin menemään lahjoitetuissa vaatteissa ja kolmen euron lentopallokengissä. Vedin lähtiessä päälle vielä vaalean trenssin ja nappasin mukaan ison punoslaukkun. Trenssi on kulkeutunut eteiseeni Fidalta viidellä eurolla, laukun olen hankkinut uutena parilla kympillä.

Askel on kevyt, kun pukeutuu lahjoihin. Ja kun asun ryydittää vielä muutamalla täsmälöydöllä, ei hinta hirvitä: päivän asuni kokonaishinnaksi laskin kaksikymmentäkahdeksan euroa.

Niinpä niin. Yhtenä päivänä sitä kulkee muutaman euron tennareissa, toisena päivänä vetää jalkaansa nilkkurit, jotka aikoinaan nielaisivat kuukauden vuokrarahat. Garderoobini kun ei noudata mitään tiukkaa säännöstöä, niin kuin ei omistajansakaan.

 

Siinä laskeskellessa juolahti mieleen ajatus hintahaasteesta: Kuinka paljon päivän asusi on keventänyt kukkaroasi?

 

Oli päälläsi sitten äidin vanha valmistujaismekko, satasen tuulipuku tai eurolla irronnut farkkupari- ota kuva, tai kerro se kommentissa. Jos innostut naputtelemaan postauksen aiheesta, vielä parempi. Älä unohda linkata postaustasi kommenttiboksin puolella!

 

Uteliain terveisin,

Laura

 

Share

Pages