Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Nyt kun vuosi tässä vetelee viimeisiään, ehtii iltaan ja muistoksi muuttuu - jätinköhän nyt jonkin tärkeän uuden vuoden aforismin käyttämättä? - on aika kiittää ja kättä puristaa. Tai tässä tapauksessa kiittää, laittaa kädet tuolla tavalla rennosti rauhanmerkille ja ottaa neljäkymmentä selfietä.

Vuosi, olit hyvä.

Minulla on tunne tulevasta. Se perustuu puoliksi intuitioon - loput hoituukin kalenteria katsomalla. Nimittäin jos mennyttä puolivuotista on uskominen, myös vuosi 2016 tulee olemaan vauhdikas. Itse tapahtumasta, vuodenvaihteesta, on paljettiminihameet ja geelimanikyyrit kaukana. Meksikolaisten rantabileiden sijaan aion toivottaa vuoden tervetulleeksi vihreä kuula suussa verkkarit päällä. Tulevan vuoden teema on nimittäin päätetty: rauha.

Mutta sitä ennen...

Kunpa voisin viipyä pidempään, mutta nyt on mentävä - keskiviikkojuhlat odottavat. Illan bileillä on parikin kantavaa teemaa, kuten kolme yhden hinnalla; ystäväni aikoo juhlia valmistujaiset, läksiäiset ja kolmekymppisensä kerralla pois alta. (Siinäpä tavoitetta tulevallle vuodelle itse kullekin.)

Nyt on jo juostava kun vielä saa ja voi - torstaista eteenpäinhän voin ainoastaan kä-vel-lä paikkoihin. Siihen asti, moi!

 

 

Laura

 

 

Share

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

Vuosi 2015 tullaan muistamaan vuotena jona vaatekaappini otti ratkaisevia harppauksia kohti luonnollisempia materiaaleja, kauemmas keinokuiduista. Toisin sanoen olen määrätietoisesti korvannut polyesteria silkillä, akryylia villalla, keinoa aidolla kamalla. Löytänyt yhden hyvän villapaidan, luopunut kahdesta ihan ookoosta.

Tämä tullaan myös muistamaan vuotena jona pyykkäsin vähemmän kuin koskaan aikaisemmin. (Kuulostaa ällöttävältä, mutta ei ole sitä!)

Keinokuitujen kanssa sykli oli selvä: aamulla päälle, illalla pyykkiin. Ei puhettakaan toisesta peräkkäisestä käyttöpäivästä. Vaikka päivän aikana ei olisi huhkinut paljoakaan, illan tullen vaatteissa oli jo tunkkainen fiilis - olkoonkin että aamulla lähtiessä kainaloihin olisi tuutannut kaikki huokoset tukkivaa ödööriä. Tuttu kuvio toistui joka päivä. Päältä pesuun, pesusta päälle.

 

 

 

Silkin ja villan kanssa homma on eri. Illalla henkariin tai tuolin selkämykselle tuulettumaan, aamulla taas päälle. Ei merkkiäkään hajuista tai muista - ei vaikka olisi juossut kirjaimellisesti hiki päässä kotoa töihin ja töistä kotiin. Vallankumouksellista.

Olen syksyn aikana siirtynyt alumiinittomaan deodoranttiin, mikä on - krhm - kaikkea muuta kuin huokosia tukkivaa. Tässäkin mielessä vaatteiden materiaalien rooli korostuu arjessa huomattavasti, sillä paitojen täytyy hen-git-tää.

Tulevan muuton myötä saan käyttöön pienen parvekkeen. Yrttiruukkujen ja aamukahvituokioiden lisäksi makustelen jo ajatuksella omasta tuuletuspisteestä. Ette tiedäkään kuinka mielikuvituksellisia virityksiä parveekkeettomassa yksiössä saa aikaan, kun yrittää ripustaa silkkipaitaa pienen ikkunaluukun eteen tehotuuletukseen...

(Toinen juttu tosin on se, miten oppia syömään niin ettei paidanrintamus ole täynnä salaatinkastiketahroja. Ei auta tuulettelu ei. Tulevaksi vuodeksi en ole toistaiseksi kaavaillut minkään sortin lupauksia, mutta voisin ottaa tavoitteeksi opetella syömään  r a u h a s s a. )

 

 

 

 

 

Kun pesuväli venyy päivistä viikkoihin ja parhaimmillaan kuukausiin, pyhitän aina yhden illan nyrkkipyykille. Lorautan vadin pohjalle silkinpesuainetta (marketeista saa), päälle haaleaa vettää ja paita sekaan vaahdon keskelle. Käsinpesu ei ehkä tee hyvää muutenkin kuivalle iholleni, mutta ai että se tekee hyvää mielelle! Pitkän työrupeaman jälkeen on meditatiivista kykkiä kalsareissa kylpyhuoneen lattialla ja keskittyä villan puristeluun ja kuplien poishuuhtomiseen.

Nyrkkipyykki on myös kirjoittamisen jälkeen paras tapa aloittaa aamu: olo on varsin aikaansaava, kun on jo kahdeksaan mennessä pessyt pyykkiä. Olkoonkin että kyseessä on lempparipaita, joka on yksinkertaisesti pakko pestä seuraavan päivän juhlia varten...

Ja joo: voisihan sitä käyttää pesukoneiden villalle ja silkille tarkoitettuja ohjelmia. Mutta ei se vain ole sama. Käsillä tekemisessä on meditatiivinen elementti; tasaisen hurinan sijaan sitä todella näkee, kuulee ja tuntee kuinka vesi huuhtoo mukanaan lian ja tomun, ja kaikki alkaa taas alusta. Samasta syystä ostin taannoin rikkaharjan; imuroidakin voisi, ja olisi nopeammin valmis. Mutta kenen idea alunperin edes oli olla nopea? Ei minun.

 

 

Laura

 

 

 

 

 

Share

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Tämä joulu oli erilainen kuin muut joulut - ainahan ne ovat. Kuu loimotti häpeilemättä ikkunasta sisään, hopeoi yksiön seinät keskellä yötä. Yritti kai matkia kadonnutta kanssasisartaan.

Tuuli herätti ja pakotti katsomaan ympärilleen. Ja niin minä olen katsonut; tyhjentänyt hyllyjä, punninnut tarvetta ja hivellyt pintoihin hyväntahtoisia hyvästejä. Katsonut tarkemmin hissin hilseileviä seiniä, yrittänyt painaa muistiin miltä nämä ovet kuulostavat kun ne suljetaan. Miltä rappukäytävä näyttää syvyyssuunnassa, kuinka monta askelta on keittiöstä sänkyyn.

Pesutuvan ilmoitustaululla lukee että yksi vuoro on yksi tunti. Sen alle on kirjoitettu: ''Aika on avaruudessa tuntematon.''

Minä olen rakastanut tätä taloa ja sen kutsumatonta ulkokuorta. Se on tarjonnut neljäkymmentä vuotta väliaikaisuutta, jokaiselle tarpeen mukaan. Ensimmäiset kantoivat sisään vinyylit - viimeisenä lähtevä sulkee läppärin kannen ja sammuttaa valot perässään.

Luulin etten olisi koskaan valmis lähtemään - tätä taloa en toiste jättäisi. Vaikka tiesinhän minä, että pakkokin olisi. Ja pakkona minä nimenomaan ajattelin, että sen kohtaisin. Vaan varmuus kasvoi ihon alla hiljalleen ja ääntä pitämättä - lähdöntuntu. Laskennassa joka toinen luku on vaalean haikea.

Nämä karnevaalikeksin väriset kerrokset jatkavat pian elämäänsä vain valokuvissa ja kertomuksissa. Ja minä aion kertoa kaksituhattaluvun kesistä järven rannassa, lokkien muodostamista katkoviivoista taivaalla, ja siitä erikoisesta joulusta jona maisema oli maaliskuisen vihreä. Sinä aatonaattona pesin neljä koneellista pyykkiä. Jouluaattona söin kaksi lautasellista puuroa ja irtisanoin vuokrasopimukseni.

 

 

Laura

 

 

Share

Pages