Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

Eilen aamu valkeni verkkaalleen. Vietin kaksi luppotuntia lattialla miettien mitä kirjoittaisin jos kirjoittaisin ja miksen kirjoittaisi. Lopulta en kirjoittanut mitään. Annoin aamun venyä ja vanua kahvikuppi kerrallaan, kunnes havahduin siihen että oli jo juostava.

Kävelin kiireettä kaupungissa, kuvasin ja mietin kärsivällisyyttä. En ole syksyn aikana ehtinyt tarttua kameraan montaakaan kertaa - en oikeastaan muista koska viimeksi pakkasin kameran laukkuun kuvatakseni huvin vuoksi. Valokuvaamisen opettelu on muuten ollut kaltaiselleni millipinnalle varsin hyvä kärsivällisyysharjoitus; keskityn siinä määrin kuvaushetkeen, että teknisen puolen opettelu on hieman.. jäänyt.

Kuvaan mieluiten ihmisiä ja eläviä hetkiä, teeskentelemättömiä leikkauksia ajasta. Yksi suosikeistani, valokuvaaja Henri Cartier-Bresson puhui usein kuvan ratkaisevasta hetkestä: ohikiitävästä sekunnista jona kuvattavien liikkeet, asennot ja suunnat kohtaavat täydellisesti. Vain paperinohuen hetken ajan asioiden liikeradat leikkaavat toisiaan juuri oikealla tavalla: kahvilaan sisään tullut mies avaa ylimmän nappinsa, kissa kyyristää selkäänsä ikkunalaudalla ja aurinko valaa baaritiskin eteen pisaranmuotoisen valolätäkön. Tällaisia hetkiä Cartier-Bresson metsästi koko uransa, ja onnistui työssään taitavasti. (Valokuvaajan maailmankuulu näyttely on muuten juuri nyt Ateneumissa - siitä lisää myöhemmin.)

 

 

Valokuvaajien tavasta tehdä työtä voi oppia paljon - kuvasipa itse tai ei.

Saatoin kuluneen syksyn aikana loppuun yliopistourani viimeisen journalistiikan kurssin. Kahden kuukauden ajan tutustuimme visuaalisen journalismin kantaisiin, valokuvaajiin ja kuvan syntyyn. En muista koska viimeksi olisin ollut yhtä inspiroitunut istumaan huonosti ilmastoidussa luentosalissa verensokerit alhaalla neljästä iltaseitsemään. On ollut äärimmäisen kiinnostavaa opiskella tekijöiden työtavoista ja ajatuksista valokuvan takana; uhkarohkeudesta, kunnianhimosta ja tarpeesta tehdä näkymätön näkyväksi.

Usein kaikista pysäyttävimmät kuvat ovat vaatineet kaikista eniten aikaa. Hiljaista sivustakatsomista, ohikulkijaksi naamioitumista, kohisevalle taustalle häviämistä. Ennen kaikkea  o d o t t a m i s t a.

Kaikista ikonisimmat kuvat syntyvät, kun asioille antaa tilaa tapahtua. Ei siirtele, siivoa, käske tai ohjaa. Katsoo kohti ja mukautuu liikkeeseen. Oli kameran jatkeena sitten merenpohjassa tai pukkiparaatissa, säännöt ovat samat. Kuin tekisi kuvallisia muistiinpanoja.

 

 

Tulevana vuonna aion toteuttaa kaksi pitkäaikaista unelmaani: aion oppia paremmaksi kuvaajaksi - ja opetella soittamaan pianoa. Tai en nyt ehkä soittamaan, mutta soittelemaan.

Kumpikaan suunnitelmista ei vaadi suuria taloudellisia sijoituksia. Lähipiiristä, aivan käden ulottuvilta löytyy taitavia kuvaajia ja pari pianistiakin, joita olen luvannut lahjoa karkeilla ja huumorijutuilla. Kamera on, soittimen saan lainaan. Nyt tarvitaan vain enää ripaus hyppysellinen litran kannu kärsivällisyyttä.

Kuulostaa helpolta, mutta on varsin paljon vaadittu ihmiseltä, joka lapsena antoi isänpäivälahjan viisi päivää etukäteen, koska ei yksinkertaisesti kestänyt ajatusta salaisuuden panttaamisesta.

Tarvitaan siis pinnaa. Ja paljon kahvia. Ja hyvät sormikkaat.

 

 

Laura

 

 

Share

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

Syntymäajankohdastani johtuen olen saanut elämäni aikana lukuisia jouluaiheisia syntymäpäivälahjoja.

En ole katkeroitunut.

Joka lapsen painajaiselta, eli yhdistetyltä syntymäpäivä- ja joululahjalta minut ovat pelastaneet ne kaksikymmentä armollista päivää, jotka erottavat ajallisesti syntymäpäiväni jouluaatosta, sijoittaen juhlapäivät kuukauden eri päätyihin. On siis todellakin perusteltua, että juhlin niin alkukuusta kuin lopustakin.

(Tähän väliin haluan pitää hiljaisen hetken kaikille aaton lapsille. Tarja Halonen, Timo Jutila, Ricky Martin, olette ajatuksissani.)

 

 

 

Asiaan.

Tällä viikolla syntymäpäiviään viettäneelle ystävälleni löysin oivan lahjan - joulukalenterin teemuodossa. Niin kuin monissa asioissa, myös tässä tapauksessa yksinkertainen on nerokasta: jokaiselle aattoa edeltävälle päivälle on oma numeroitu teepussinsa ja makunsa. Ja mikä parasta, jokaiselle päivälle on myös oma juttunsa: energiapussi, rakkaustee, rohkeusjuoma. Pilkottipa pussukoiden lomasta myös magical potion - makua en uskaltanut katsoa.

Lahja sopii niin teeharrastajalle kuin tapahörppijälle, synttärilahjaksi tai sokkolahjojen vaihdokiksi pikkujouluihin. Päivittäin vaihtuvat maut ovat myös oiva tapa tutustuttaa paatuneinkin kahvi-ihminen teemaailman ihanan monimutkaisiin kiemuroihin.

Hankin heti kaksi: lahjaksi itselle ja lahjaksi ystävälle. Ystävä saatu blogin kautta, kalenteri ei - niitä saa ainakin Ruohonjuuresta.

 

 

Laura

 

 

Share

Pages