Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

 

Olen fyysinen jännittäjä. Stressi, paine ja paskat päivät tuntuvat tiivistyvän tiukasti lapaluiden väliin, jumittaen samalla koko ylä- ja keskiselän. Yrittäessäni pyöristää rankaa, tuntuu kuin kolmasosa selkärangan nikamista olisi hitsautunut kiinni toisiinsa. Pilates-tunnilla veri pakkautuu päähän katsellessani muiden käärmenaisten sulavaa liikehdintää; ohjaajan neuvoessa ylös nikama nikamalta, vieruskaveri nousee ylös satiininauhan tavoin, samaan aikaan kun itse hilaan itseäni ylös polvista tukien.

Elin muutaman vuoden henkisesti todella kuormittavaa aikaa, ja siitä muistona lihasmuistiin on jäänyt selittämättömiä lukkoja ja keskikorkeat hartiat. Kehoni on oppinut vuosien varrella päästämään paineita jo omaan tahtiinsa - iltaisin kroppa tärisee kauttaaltaan ennen kuin rentoutuu. Istuskelen sohvalla ja annan kropan rauhassa tärrätä aikansa, yleensä minuutin pari. Varsinkin kiireisinä viikkoina huomaan hartioiden päivän mittaan kipuavan kohti korvia, ja opettelenkin parhaillaan ottamaan r e n n o m m i n.

Pieniä edistysaskeleita lukuun ottamatta keskiselkä pysyy tukossa. Olen yrittänyt liikkua, venytellä ja mitä vielä. Vaahtorulla on saanut aikaan pieniä naksahduksia, mutta jättilukko pysyy. Hieronnoista, lenkeistä ja kuun sekstiileistä huolimatta.


 

 

Niin, olen venytellyt. Mutta vasta hetki sitten tajusin lähestymiskulman olevan turhan piikkisuora. Olen etsinyt ratkaisua perinteistä suomalaisista: saunasta, lenkistä ja volttarenista, kun olisi pitänyt (taas kerran) tähytä Välimeren maihin. Eräänä iltana yhden viinilasin jälkeen äidyin tekemään muutamat spontaanit pilatesliikkeet olohuoneen lattialla, ja kas: ekalla kyyristyksellä selkärangasta kuului iloinen rivi rusahduksia.

Vastaukseni siis on: viini. Kysymykseni: miksen ole keksinyt tätä aikaisemmin?

Ammattilaiset sanovat että keho pitää lämmitellä ennen sen venyttelemistä - minä sanon, että tärkeintä on saattaa ruho vastaanottavaiseen tilaan. Reittejä on monia; sitä voi vetää tuulihousut jalkaan ja kiertää reippaasti lähikorttelin (ammattilaisen valinta), tai istua sohvalle ja nauttia edellispäivän jämäviinin loput (Lauran valinta).

On adidasheimoja, vetosaliporukoita ja juoksukoulujengejä. Vapun kunniaksi lanseeraan oman ryhmäni: Viinivenyttelijät. Kärsit sitten istumatyön jumittamista pakaroista, päätetyön jökittämistä hartioista tai uuden salijäsenyyden mukanaan tuomasta kokovartalokirroosista, olet tervetullut. Ilmoittautuminen alkaa nyt.

 

 

Laura

 

 

Share

Ladataan...
Missä olet Laura?

Kävelen ostoskeskuksen liukuovia kohti. Tuulikaapin kupeessa seisova sähkömyyjä astuu lähemmäs, kysyy monesti kysytyt kysymykset. Vastaan tutulla fraasilla: ei kiitos, sähkö kuuluu vuokraan.

''No mites, haluaisitko sää kuitenkin tällaisen mittarin sinne sun kotiisi?'' nuori mies repeää kesken lauseensa. Naurattaa. Jään seisomaan ovien eteen - mikäs kiire tässä. Ainoa tykyttävä tekijä on lasin toisella puolella odottava aurinko, mutta se kyllä malttaa. Kieltäydyn mittarista kohteliaasti nauraen päin naamaa, ja repeilemme molemmat. Poika pohtii selvästi seuraavaa siirtoaan, lasauttaa sitten:

''Onko sulla mökkiä?'' hän kysyy ja mittailee ystävällisesti katseellaan.

Ei, minulla 26-vuotiaalla opiskelijalla ei ole mökkiä. Olisipa.

''No ootko aatellut rakentaa?'' Myyjän puhe sekoittuu pitkän päivän synnyttämään luovutusnauruun.

''No arvaa oonko! Ainakin sata kertaa. Kun vaan tietäis mihin kuntaan sitä rakentaisi. Mutta homma on tämä: mulla on asuntosäästötilillä ruhtinaalliset kahdeksansataa euroa. Että ihan vielä ei kyllä pysty..''

''Hei!'' poika keksii. ''Sillä saa jo kahdeksan tonnin mökin. Hyvä. Tehdään näin: sää päätät nyt mihin aiot mökkis rakentaa, ja me myydään sulle sinne sähköt valmiiksi.'' Tiskin takaa keskustelua seurannut kollega liittyy nauraen seuraamme ja tarjoaa näyttäviä sponsorimainoksia tulevan mökkini ulkoseiniin. Kysyn saisinko paljon alennusta. Saisin. Lupaan palata asiaan pikimmiten. 

 

Laura

 

Share

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

Kun minä sunnuntaiaamuna heräsin, pyörin pitkään sängyssä ja nousin raukeana juomaan jonkun toisen keittämää kahvia.

Samaan aikaan nepalilaiset polttivat kyläläistensä ruumiita kokoissa.

Kun minä puhalsin kahvin höyryävää pintaa, joku hätisteli kärpäsiä isänsä ruumiin ympäriltä.

Joka ikinen päivä minä olen rutkasti onnekkaampi kuin miljoonat muut. Se on sietämätön ajatus. Näen unia sodista, kuolemasta ja menetyksistä, ja vasta salaa kuvattuja dokumentteja katsoessani tajuan kuinka lempeää settiä piskuiset yöuneni ovat. Todellisuus on monin verroin raaempaa. Jossain tuolla, kaukana minun Spotify-listoistani ja uusista tennareistani, ihmisliha mädäntyy ja vanhemmat hautaavat hätäisesti lapsiaan.

Joku herää tähän viikkoon ilman äitiä, pikkusiskoa tai jalkoja. Minä herään tähän viikkoon ilman turvonnutta vatsaa, sillä olen vähentänyt pastan syömistä.

En pääse paikan päälle auttamaan. Ja vaikka pääsisin, en tiedä uskaltaisinko. Se mitä siellä tarvitaan, on suora toiminta ja apu - ei suomalaista, empatiaansa tukehtuvaa luokkaretkeläistä.

Otin tälle viikolle lisätöitä ajatuksena säästää kesän hulinoita varten. Ostaakseni ehkä miniloman, liput jonnekin lähelle. Maksaakseni ehkä pari ylimääräistä joogakertaa tai hyvin ansaitun kasvohoidon.

Noh. Arvata saattaa että kiertoon lähtivät nämä eurot. Parilla klikkauksella sinne missä ihmisiä hoidetaan parkkipaikoilla ilman palkkaa. Sillä jos en voi tehdä työtunteja siellä, teen ne täällä koneen ääressä. Autettava on joka tapauksessa - tavalla tai toisella. HS:n listaa missä näin voi tehdä.

 

Laura

 

 

Share

Pages