Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

Muutto meni ehkä miten meni, päiviksi valikoituivat luonnollisesti vuoden liukkaimmat kelit ja jokainen kehon lihas muistuttaa siitä urakasta, joka vain muutaman viikon päässä jälleen odottaa.

Tiedättekö niitä minuutteja myrskyn silmässä, kun hetkellisesti kaikki näyttää täysin selvärajaiselta? Kun kaaoksen keskellä yhdessä ohikiitävässä hetkessä tietää olevansa täysin oikeassa paikassa - tai jos ei nyt vielä ihan perillä, niin ainakin suoraviivaisella polulla kohti sitä. Sellaisen hetken koin tänään kun avasin koneen ja uuden talomme verkkolistan.

Arvon viinivenyttelijät, olen tullut kotiin.

 

 

Laura

 

 

Share

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

''Ihanaa uutta kotia, hitaasti ja kauniisti.''

Luen viimeisintä kommenttia ja naurattaa ääneen - eipä tilannetta voisi osuvammin ilmaista. Eilen tosin ei naurattanut. Kävi meinaan niin, ettemme päässeetkään muuttamaan uuteen kotiin vielä. Tai uuteen kyllä, mutta emme siihen mihin meidän vielä eilisaamuna oli määrä tavaramme kantaa.

Vuorokauden tuulettelun, nelinkertaisen moppauksen ja sitruunaliuoksen jälkeenkin asunnossa haisi vanha tupakka. Googlailin kuumeisesti apukeinoja, ja soitto vuokrafirmaan vain vahvisti sen mitä vähän pelkäsin; asunnossa oli jo suoritettu ionisointi. Paria tiukkasanaista puhelua, yhtä pikaista itkukohtausta ja kahta tuntia myöhemmin meillä oli avaimet saman talon toiseen asuntoon.

Kaikki pinnat asunnossa uusitaan, aikaa menee parista viikosta kuuteen. Me ilmotellaan sitten.

Siihen asti astelemme asunnossa josta näkee kauas ja jossa huoneita on enemmän kuin tarpeeksi - asunnossa josta voimme normaalisti vain haaveilla. Kahvia keitetään mikäli tarvittava tarpeisto löytyy, astioista suurin osa pysyy pakattuina kunnes muutaman viikon päästä laatikot löytävät tiensä oikeaan osoitteeseen. Vaatteet kuoritaan jätesäkeistä päälle ja sieltä pyykkiin, lattialla risteilee mattorullia, sängynosia ja jouluvaloja.

Puoli vuorokautta kestänyttä hermoromahdusta seurasi rauhanomainen ahaa-elämys. Kantaessani bananaanilaatikoita apinan raivolla kerroksesta toiseen, mietin mennyttä elämää ja tajusin, että elämäni merkityksellisimmät asiat ihmissuhteista onnenvuosiin ovat säännönmukaisesti alkaneet lähtökohdista, jotka ovat olleet kaikinpuolin aivan hanurista. Sykähdyttävimmät asiat ovat versoneet sellaisista alkupisteistä, missä kukaan ei ole pistettä nähnytkään.

Luotto on siis kova.

 

 

Laura

 

 

Share

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Blogin puolella on ollut hiljaista ja apeaa. Eipä tämä koskaan mikään kestoilon alttari ole ollut (eikä tule olemaankaan), mutta joku roti hei.

Luin viimeisimmät kirjoitukseni ja tulin siihen tulokseen että nyt muuten loppuu valitus ja apatian silittely.

Aamulla avasin uuden kodin oven, ja astuin sisään kaikuvaan kolmioon. Laitoin korviin soimaan Katy Perryä ja moppasin koko huushollin pariin otteeseen; katselin sivusilmällä maisemaa ja mietin milloin mikään uusi alkaa tuntua tutulta. Mopin piirtäessä lattiaan tiheää s-kuviota, huomasin viikkoja kannetun epämääräisen olon pikkuhiljaa liukenevan pesuveden mukaan. Joskus kärsimys ja kärsimättömyys menevät keskenään sekaisin.

Lähdin kaupunkiin. Ostin takin, silityslaudan ja kupin mustaa vaniljakahvia. Hiplasin pellavakankaita ja mietin mikä sävy sopisi tähän uuteen elämään, näihin nurkkiin. Tajusin etten tiedä, eikä minun vielä tarvitsekaan. Kiitin, laitoin kädet taskuun ja kävelin kaupasta ulos. Palasin kotiin, istuin koneen ääreen tyhjän huoneen lattialle ja ajattelin tulla sanomaan että kaikki on aivan hyvin.

 

 

Laura

 

 

 

Share

Pages