Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

Kesieni erottamaton osa on tietysti asiaankuuluva kesämusiikki. Vuosien varrella soittolistoiltani on löytynyt niin kesäkumibiisejä kuin muutakin pyllynpyöritysgenreen kuuluvaa, mutta yksi kappale on vuodesta toiseen ylitse muiden; biisi, joka polttelee toukokuun alusta aina intiaanikesien loppuviikoille saakka. Se ei kerro pyllyistä eikä lohduttele vielä jäljellä olevan kesän määrästä - itse asiassa en tähän päivään saakka tiennyt mistä kyseinen kappale kertoo.

Se on tangoa. Tai jotain sellaista. Joka tapauksessa siinä on taianomainen tenho ja kohtalokas naislaulaja. Ja harmonikka. Kappale on Gotan Projectin Diferente. Tätä laulua olen kuunnellut helteisen kaupungin illassa vastarakastuneena ja juuri eronneena, yksin ja yhdessä, viinillä ja ilman.

 

 

 

Kappaleen intensiivinen tempo tuo mieleen tulipunaiset korvantauskukkaset, lomaseksin ja tupakoivan Penélope Cruzin, ja olenkin ollut sataprosenttisen vakuuttunut että sen sanat kertovat - mistäs muustakaan kuin - intohimoisesta rakkaudesta. (Trio on ranskalainen mutta kappaleet lauletaan espanjaksi - välimerellinen logiikka, aah!) Näihin päiviin saakka olen ollut täysin varma, että pehmeästi lausutut th-äänteet kertovat sitä samaa, vaatteet päältä repivää rakkaustarinaa jota Citymarketin kassanvieruspokkarit kansikuvista päätellen kertovat.

Tänään, noin seitsemän vuoden kuuntelun jälkeen päädyin googlaamaan sanat.

Ei kristallisia tuhkakuppeja. Ei ryppyisiä lakanoita. Ei hotellihuoneen kattoon verkkaalleen kohoavia savurenkaita tai marmorilattioille kaatuneita viinilaseja.

Se on maailmanparannuslaulu.

Laulu kertoo universaalista rakkaudesta. Veljeydestä. Suunnan muutoksesta. Kaikesta mistä nyt keskiverto euroviisukappale voisi kertoa. Maailmankaikkeuden seksikkäimpänä pitämäni kappale onkin kantaa ottava tango kansakunnan pelastavasta profetiasta.

 

Hetki menee sulatellessa.

 

 

Laura

 

 

 

Share

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Etsiessämme asuntoa, yksi tärkeimmistä hakukriteereistä oli parveke. Suora ovi ulkoilmaan, paikka pienelle yrttitarhalle ja keskisuurelle määrälle ihmisiä.

Kaiken tämä myötä minusta on kuoriutunut parvekelaatikkoihminen. Ihminen joka ajaa keskiviikkoiltana yksityisautolla puutarhamarketin parkkipaikalle, ostaa neljänkymmenen litran multasäkkejä ja vaihtelee kaikkitietäviä katseita suurperheellisten kanssa lattialaattaosastolla. Kaikkea sitä.

Voi kuinka onnelliseksi voi ihminen tulla yhdestä betonisesta lisähuoneesta. Parvekkeelle kuljetaan suoraan olohuoneesta, ja kun sanon kuljetaan, tarkoitan sitä: ovi on näillä keleillä vakiona auki, kun ulko- ja sisäilman väliä suhaa jatkuvasti joku tai jokin - milloin ihmiset, milloin erinäiset lentelijät.

Aamujen alkajaisiksi suihkuttelen silmuja, siirtelen asunnon viherkasveja ulkohoitoon ja yritän väistellä aamukahvin pinnalle laskeutuneita voikukansiemeniä. Raskaiden päivien päätteeksi istun parvekkeella hiljaa ja kuuntelen kun ympärillä oleva luonto nukahtaa. (Tai herää, en ole varma - sirkutus vaihtaa sävellajia aina illan pimetessä.)

 

 

 

Keskenhän se on - eikä muuten haittaa yhtään. Pientä sahaamista vaativa lattialaattaprojekti odottelee pilvipäiviä, yrtit istuttamista ja tuolit maalaamista (arvioitu valmistumisajankohta: syksy/talvi 2019). Parvekkeen ainoan kiinteän seinän eteen on jo parkkeerattu kaksi laatikollista ruusupapujen taimia (kiitti äiti!), ja alkuviikosta seinään asennetaan ristikko jota pitkin ne pääsevät kipuamaan.

Keskikesästä meillä on viidakkoseinä.

 

 

Laura

 

 

Share

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

Tihkuinen torstai vei museon kautta pikaiselle piipahdukselle Puutarhakadun pelastusarmeijalle. Pääkirjaston vieressä toimivassa liikkeessä tulee vierailtua näinä päivinä hävyttömän harvoin, toimitettavat asiat kun tuppaavat järjestäen jäämään Tammerkosken toiselle puolen. Vaan onneksi menin; olen jo hetken aikaa etsiskellyt sopivan kokoista kirkaslasista maljakkoa. Kuulostaa ehkä helpolta, mutta kaltaiselleni lasikriitikolle maljakon värin ja koon lisäksi kriteereihin kuului sopivasti jotain, muttei yhtään liikaa.

Siellä se seisoi, pölykerroksen alla suomalaisen lasitavaran ylähyllyllä. En tiedä kenen käsialaa, mutta hinnan perusteella jonkun kuitenkin. Maljakon muotokieli miellyttää silmää kovasti - näen siinä yhtäläisyyksiä Marimekon uusimpaan maljakkomallistoon. Niin ne muodot kiertävät.

 

 

 

Lautanen tulee todella tarpeeseen; keittiön kaapissa oli tätä tulokasta ennen kokonaiset kaksi matalaa lautasta. Se on melko kunnioitettava suoritus kahden astiarakkaan yhteistaloudessa. Mutta sitä se on kun seula on tiukka ja tila rajallinen.

Malttiahan se vaatii, timanttien löytäminen. Ja soveltamista. Viime viikonlopun yövieraiden kanssa tortillat syötiin hyvässä yhteisymmärryksessä syviltä lautasilta.

 

 

Laura

 

 

 

 

Share

Pages