Ladataan...
Missä olet Laura?

 

Terveisiä luoteisrannikolta!

Menneen vuorokauden aikana olen tehnyt töitä, juonut viisi pari ylimääräistä kahvikuppia ja tehtaillut lennosta suuria päätöksiä. Mutta ennen kaikkea olen  h e n g i t t ä n y t.

Meren tuoksu! Olen kyllä kuullut ihmisten puhuvan siitä, mutta vasta nyt olen ymmärtänyt kaiken sen mitä merituulesta sanotaan. Eilisiltana sain tuta tuulen ihmeitä tekevän vaikutuksen, kun konserttipaikan teltanpieliä hellästi huojuttanut puhuri toi mereltä mukanaan tutun tuoksun Välimeren ajoilta. Oli pakko pysähtyä hetkeksi, laskea kamera ja vetää keuhkot pari kertaa kunnolla täyteen. Tuoksussa sekoittuu suola, aallot ja muisto eräästä kreikkalaisesta satamasta jossa kävelin aina kun kaipasin varmistusta ajatuksilleni (tai pallon kaupungin parasta jäätelöä).

Kahden järven välissä kasvanut pääsi yllättymään; tältä siis voi todella tuoksua myös Suomessa.

 

 

 

Pakko se on myöntää: kesä tekee ihmeitä ihmiselle. Aurinko korventaa viimeisenkin vierastamisen ihmisten väliltä, keskusteluita on yhtä helppo aloittaa kuin lopettaa. Kukaan ei ole velkaa kenellekään, kenelläkään ei tunnu olevan kiire.

Raahe on kaunis. Pastelliset puutalokorttelit elävät omaa elämäänsä - historiastaan huolimatta niitä ei ole hillottu museokäyttöön, vaan ne täyttävät edelleen samaa, yli sata vuotta sitten annettua tehtäväänsä. Sisäpihoilta kuuluu naurua, joku tööttää hyväntuulisesti kun eräskin tamperelaisturisti on jäänyt nappaamaan kuvia ainoan pihalle vievän porttikongin eteen.

Sain polkupyörän viikonlopun menopeliksi. En ole vielä uskaltanut nousta pyörien päälle - niin kuin kaikissa vanhoissa kaupungeissa, myös täällä  keskustan yhdensuuntaiset kadut muodostavat suloisen labyrintin ensikertalaiselle. Tosin mikäpä siinä, pastelliin eksyessä.

 

 

 

 

Ihmisten välittömyys tarttuu hengitysteitse - jokin tämän kaupungin ilmastossa saa hartiat putoamaan pari senttiä alemmas. Tai sitten se on kaduille pulppuava musiikki. Jazz saa ihmiset tanssimaan, hyppimään ja pyörimään. Olemaan hetken miettimättä just tätä nimenomaista hetkeä pidemmälle. Siinäpä oppia itse kullekin.

Nyt on mentävä. On tärkeitä päätöksiä tehtävänä, kuten kummissa tänä iltana tanssia: sandaaleissa vai tennareissa.

Huomenna nousemme laivaan ja seilaamme meren poikki Iso-Kraaseliin. Yksi saari konsertilla kiitos.

 

 

Laura

 

 

Share

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

SUP-euforiasta tokeneva maakrapu täällä moi!

En ehkä ollut uhkarohkea surffaaja edellisessä elämässä, mutta laiskanletkeä vesimittari saatoin hyvin ollakin. Sen verran ihanalta ja tutulta tuntui päästä taas lipumaan järvelle.

Eilinen oppitunti oli tosi hauska. Keskellä järveä ihmisten väliltä häviää rantaviivaan liuennut etäisyys - se tyyppi joka seisoi jännittyneenä rannan tuntumassa, ylittää itsensä kokeilemalla vähän haastavampaa käännöstä ja nauraa ääneen. Kun ranta loittonee, auringonottajien ääneet vaimenevat ja järvi on aika hiljainen. Lautakuntamme lipuu hitaana vanana välitilassa johon uimarit eivät jaksa uida, eivätkä veneet viitsi tulla. Välillä ohi suhahtaa vesiskootteri jonka jäljiltä pinta keinuu hetken kuin aaltopahvi. ''Nokka kohti aaltoja!'' opettaja huikkaa ja käskee meloa suoraan aaltojen läpi. Pelottaa helvetisti, mutta teemme työtä käskettyä. Pian aallot jo alistuvat laudan alle, eikä keinuta enää.

Aina on joku joka kysyy mukaan vedenpitävää puhelinsuojaa. Oma vinkkini: Älä ota puhelinta mukaan. Jos olet kerran päässyt tänne asti, ei kukaan, kukaan tarvitse sinua seuraavaan tuntiin tai puoleentoista. Ja kyllä: ihmiset uskovat että sinulla oli funfunfun ilman että lataat on siitä selfien Instaan. Ota se haasteena: yritä selittää sanoin, älä kuvin.

Tampereella suppailun perusteisiin pääsee kiinni puolessatoista tunnissa - hinta pyörii reilussa parissa kympissä. Kun perusteet on käyty, voi laudan vuokrata oman aikataulun mukaan lähteä järvelle omin päin. Toki sen voi tehdä myös ilman oppitunteja, mutta itse ainakin maksan mielelläni muutaman kympin siitä että opin a. kääntymään, b. kaatumaan ja c. nousemaan. On sitten vähän varmempana aallokossa.

 

 

Laura

 

 

 

Share

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

Ensimmäinen lomapäivä muistutti vaarallisen paljon tavallista duunipäivää aamupalapöydän näyttäessä hetkellisesti tältä:

 

 

 

En ole tehnyt kesälle bucket listiä, mutta jos tekisin sellaisen, siinä voisi lukea kutakuinkin nämä kohdat:

 

1. Selvitä mitä haluat elämältäsi.

2. Tee se.

 

Niinpä istuin ensimmäisen loma-aamun kunniaksi pöydän ääreen ja pidin palaverin itseni kanssa. Keitin kahvia ja piirsin ruutupaperille pisteen jossa nyt olen, ja pisteen josta haluan ensi vuonna itseni löytää. (Paljastus: pisteet sijaitsevat pienen etäisyyden päässä toisistaan. Sen takia näitä listoja kai tehdäänkin - jotta muutoksen tarpeen voi tunnistaa ja sitten jollain helkkarin konstilla keplotella sitä kohti.)

Pisteet on nyt piirretty. Reitti on vielä auki, toteutus leijuu puoliksi ilmassa - pikkuhiljaa, päivä päivältä pulttaan sitä kiinni oikeaan elämään, yksi kulma kerrallaan.

Ajoitin solmujen aukomisen loman ensimmäiseen päivään ihan tietoisesti. Nimittäin, kun ottaa heti alkuun selville asiat joille pitäs tehä jotain, on koko loppuloma aikaa passiivisesti miettiä mitä niille tekisi. Paulo Coelhomaisesti voisi todeta että: ratkaisut eivät synny ilman kysymyksenasettelua.

Minulla on liuta uusia kysymyksiä joihin toivon löytäväni vastauksen. Aikaisempi kokemus on osoittanut, että usein riittää kun selvittää mikä mättää; ratkaisut kyllä seuraavat perässä. (Poikkeuksia tosin on. Kts. yo-kokeet. Vinkki: älä käytä neljää tuntia vastausten odotteluun. Ne eivät tule itsestään.)

 

 

Kastoin eilen talviturkin. Tuntia ja kolmea uintikertaa myöhemmin katselin, kun saunahattuun pukeutunut mies kapusi viereiseen hyppytorniin ja heitti aplodien saattelemana kiven järveen. Jaakon päivä.

 

Kylmeneviä vesiä uhaten ilmoittauduin illaksi SUP-tunnille. Viime kesänä rakastuin hommaan ensikokeilulla, mutta rakkaus ehti syttyä vasta kuiloppukesästä, enkä uhkailuistani huolimatta noussut laudalle enää toista kertaa. Kun oli sitä kuuluisaa kaikkee. (Voin paljastaa listaltani yhden kohdan: lupaa enemmän itsellesi ja pidä lupauksesi.)

Jos siis näette Näsijärven selällä laudalla hapuilevan kikkaratukan, se oon mää.

 

 

Loppuviikosta nousen junaan ja suuntaan luoteeseen työreissulle joka ei nimestään huolimatta tunnu siltä. Pysyn tiukasti rantaviivan tuntumassa, järvi vain vaihtuu lennosta mereen. Pujotan kameran kaulaan ja lähden viikonlopuksi kuuntelemaan jazzia Raahen rannoille ja saaristoon. (Ilmaiskonsertti saaressa meren keskellä, kulku veneillä - mikä idea!)

Jos siis näette Pohjanlahden rannikolla kamera kaulassa jammailevan kikkaratukan, se oon mää.

 

 

Laura

 

 

 

Share

Pages