Ladataan...
Mis(s)Fit

Tai ainakin mikroskooppinen osa siitä. Juhannusviikonlopun jälkeen on hyvä latoa pöytään kovia faktoja. Olkaa hyvä:

Mikä on toinen nimesi?

Maaria. Kukkamaaria koko nimenäkin oli kuulemma lähellä toteutua.

Lempiväri?

Lilan kaikki sävyt ja perus tummansininen.

Kuka oli ensimmäinen paras ystäväsi?

En tykkää vastata tähän, mulla ei ole _parhaita_ ystäviä, kaikki ystäväni ovat tavallaan parhaita. Mutta vanhin ystäväni on Hanna, jonka olen tuntenut jo 33 vuotta.

Kuinka pitkä olet?

167cm

Kissat vai koirat?

Olen ollut aina kissaihminen, mutta lähiaikoina olen alkanut lämmetä myös koirille. Nova Scotian noutaja on lempparirotu!

Hauskin koulumuistosi?

Kirjoittelimme ala-asteella "Luokan ihanin poika"-listoja säännöllisesti. Minä pudotin yhden listoistani välitunnilla maahan, ja joku välkkyopettaja oli kiinnittänyt sen koulun ilmoitustaululle. Voi sitä häpeän päivää.

Kuinka monessa maassa olet vieraillut?

Hmm, noin 10 maassa.

Käytkö tai oletko käynyt lukion?

Lukio käyty jo aikoja sitten.

Mikä oli lempi- sekä inhokkiaineesi lukiossa?

Ruotsi lemppari, kuvaamataito inhokki. En osaa piirtää tikku-ukkoakaan.

Lempijuoma?

Vesi ja kuohuviini.

Mikä on lempieläimesi?

Kissa...tai koira. Molemmat. Niin ja tykkään kyllä hevosistakin.

Lempihajuvesi?

Marc Jacobsin Daisy.

Tee vai kahvi?

Tee. Yksiselitteisesti. En voi sietää kahvin makua.

Mitkä nimet antaisit (tai olet antanut) lapsillesi?

Lapsia ei ole, eikä tule, mutta nimet voisivat olla Ida Matilda ja Carl Erik . Jep, suomenruotsalaisen kalenterin nimivalikoima voittaa suomenkielisen vastineensa.

Mitä urheilulajeja harrastat tai olet harrastanut?

Jooga ja luonnossa käveleminen, sekä lyhyet sisäpyöräilyt.

Lempikirjasi?

Klassisesti Täällä Pohjantähden alla-trilogia. Kakkososalla oli itseeni tietynlainen parantava vaikutus, tai ainakin se laittoi erään paranemisprosessin käyntiin.

Ketkä ovat lempi YouTubettajiasi?

En seuraa.

Lempielokuva?

Ei ole vain yhtä. Parhaita tähän saakka The Shawshank Redemption ja Intouchables.

Oletko sinkku vai parisuhteessa?

En seurustele.

Millaiset ovat ideaalit ensimmäiset treffit?

Kävelylenkki ja pehmikset päätteeksi!
 

Kuinka monta poika- tai tyttöystävää sinulla on ollut?

Voi luoja mitä teinikyssäreitä nämä kaksi edellistä, mutta vastaan tähän, että kaksi pitkäaikaisempaa. Lyhyempiä (alle vuoden) suhteita pari lisää. Tapailuasteelle jääneitä sit enemmänkin...

Lempi muisto lapsuudestasi?

Pihaleikit! Kymmenen tikkua laudalla, polttopallo, twist-kuminarulla hyppely. Muistaako joku lisää? Tykkäsin kaikista. Viihdyin muutenkin lapsena paljon paremmin ulkona kuin sisällä.

Puhutko vieraita kieliä ja kuinka hyvin?

Hyvää englantia ja ruotsia, välttävää saksaa, ja ranskankielen perusteet.

Onko sinulla sisaruksia?

Yksi erittäin tärkeä sisko.

Miten kuvailet pukeutumistyyliäsi?

Sporttinen.

Lempiravintola?

Käyn todella vähän ravintoloissa, mutta jos on pakko jotain sanoa, vastaan tapaspaikat.

Mitkä ovat lempitelevisiosarjojasi?

Orange is the new black ja Homeland. Luther oli todella hyvä myös. Guilty pleasurena Pretty Little Liars.

PC vai Mac?

PC.

Mikä puhelin sinulla on? (iOS vai Android?)

iOS neljättä vuotta.

Kerro yksi paha tapasi!

Minun on joskus vaikea sulattaa vastakkaisia mielipiteitä. Männäviikonlopun Brexit-uutiset toivat taas pintaan tämän puutteeni. En halua edes kuulla tai nähdä vastakkaisia, mielestäni ääliömäisen ignorantteja, kannanottoja. Pysyn omassa kannassani ja myötäilen itseni kanssa samaa mieltä olevia. Segregaatio ja rasismi saavat itsessäni raivon pintaan, enkä voi enkä halua kuulla niitä tukevia (idioottimaisia) mielipiteitä.

 

 

 

 

 

 

Share

Ladataan...
Mis(s)Fit

Pari lähiaikoina mietityttänyttä asiaa, joista toinen on ns. lihotuskuurini.

(HUOM! Mainoksia, joita en ole itse valinnut, ilmestyy kirjoituksien kappaleiden väliin, joten jatka lukemista ei-toivotusta mainosiskusta huolimatta.)

Tammikuun lopulla sain lihotuskehoituksen, tai se taisi pikemminkin olla uhkavaatimus. Lääkärini mielestä pituiseni ihmisen, etenkin minun anamneesillani, tulisi painaa vähintään viisi kiloa enemmän. Ennen lääkärikäyntiä en ollut käynyt vaa'alla ainakaan vuoteen. Luulin tietäväni, mihin kohtaan digitaalinumerot pysähtyisivät, mutta parilla kilolla mentiin arvaustani alemmas. Olin lääkärin kanssa samaa mieltä, ja sitouduin lihotuslupaukseen. Lopullinen herätys tuli sen jälkeen kun katsoin itseäni peilistä äkillisen vatsatautiyön jälkeen. Näytin todella kapoiselta, lääkärikäynnin lukemista oli tultu selvästi vielä pari kiloa alemmas. Kiitos vatsataudin, lihotuslupaus muistui vielä tarkemmin mieleeni ja aloin bulkaamaan.

Söin yhden aterian normaalia enemmän, plus ylimääräisiä herkkuja ja liikuntamääräkin oli saliharrastuksen loputtua vähentynyt automaattisesti. Tilanne oli optimaalinen painonnousulle. Yllättävän kauan noiden viiden kilon kerryttämisessä silti meni. Mutta sieltä ne tulivat, ja tuntui että ne pamahti päälle yhdessä yössä. Yhtäkkiä housut istuivat erilailla, käsivarren pallonivel ei enää törröttänyt. Tavoite oli saavutettu, vaadittu kilomäärä ja bonuskilo päälle on nyt tosiasia, jonka kanssa on opittava elämään. Pari huomiota lihottamiseen liittyen. Uskon nyt, että jokainen, jolla ei ole jonkin sortin lääketieteellistä syytä, esim. imeytymishäiriötä tai syöpää, saa kyllä painoa lisää jos _todella_ haluaa. Kaloreita on vain lisättävä reippaasti, vaikka sitten nesteen muodossa (smoothiet!). Itse jaksoin kyllä syödä hyvin kalorini kiinteänä ravintona. Jos kiloja ei lihotuskuurista huolimatta tule, on aika piipahtaa lääkärillä tai sitten katsoa itseään peilistä, onko todella syöty enemmän, onko todella _haluttu_  kerryttää lisää painoa.

Toinen mietityttänyt asia, josta näköjään myös useampi muukin Lilylla bloggaava on kirjoittanut, on usko, tai pikemminkin se uskooko ja jos uskoo, mihin uskoo. Moni ei tätä tiedä, mutta minä uskon, ja uskompa vielä erittäin epämuodikkaasti Jumalaan ja Jeesukseen. En tapaa asiasta puhua kuin niille joiden uskon (sananmukaisesti) tuntevan samoin, ja tietysti kaikkein lähimmilleni. En häpeile asiaa, mutta koska nykypäivänä tuntuu olevan sallitumpaa ja yleisesti hyväksyttävämpää (ainakaan jos ei halua leimautua hörhöksi tai hyväuskoiseksi idiootiksi) vakuutella olevansa joko agnostikko tai muuten vain ihminen, joka uskoo (ah, tämä on suosikkini) itseensä. Myönnän, että itsekin pohdin kahdesti tämän "paljastuksen" tekemistä, mutta koska tämä asia on niin suuri osa itseäni, en koe tarpeelliseksi sitä peitellä saati häpeillä. Minä uskon, joten se tekee minusta ilmeisesti uskovaisen. So be it.

 

Tällä kertaa joku toinen söi isomman annoksen

Share

Ladataan...
Mis(s)Fit

VAROITUS: Kliseevaara ;)

Seurasin mielenkiinnolla ja osittain myös hämmennyksellä viime viikonloppuisia koulujenlopettajaisaiheisia somepäivityksiä. Pieniä ja vähän isompiakin koululaisia, ylioppilaita, kukkakimppuja, suvivirsiä, hymypoikapatsaita, stipendejä ja koulutodistuksia. Koulutodistuksia kuvattuna lähietäisyydeltä. Apua.  Ymmärrän vanhempien ylpeydenaiheen. Kukapa ei olisi onnellinen oman jälkikasvun menestyessä ja tahkotessa kymppejä alaluokilta saakka. Stipenditkin ovat mukava huomionosoitus sekä itse saajalle että tämän vanhemmille. Lapsensa menestyksestä ja kympeistä (ja muuten myös niistä seiskoista ja kaseista tai vaikka kutosistakin!),  on enemmän kuin sallittua iloita,  minunkin mielestäni on ilo nähdä onnellisia pieniä koululaisia kevätjuhlavaatteissaan. Samalla olen kuitenkin sanoinkuvaamattoman onnellinen siitä, että itseni ollessa peruskoulussa sosiaalinen media oli vasta utopia. En oikeasti voi edes kuvitella sitä, miltä olisi tuntunut jos oma vanhempi olisi julkaissut kuvan minun todistuksestani, minun arvosanoistani.

Olin ensimmäisillä luokilla todellakin täysin keskiverto koulussa, jopa keskivertoa heikompi. Muutimme ja samalla vaihtui koulukin. Arvosanani kohosivat muuton myötä huomattavasti. Ne jatkoivat kohoamistaan ja yläasteella olin jo kiitettävän oppilas, luokan paras tai ainakin sen sijan jakava. Lukiossa menestys tasaantui, mutta tietyissä aineissa loistin edelleen. Todistukseni olisivat olleet hyvinkin esittelykelpoisia, mutta olen, kuten sanottu, erittäin onnellinen siitä, että niitä ei julkaistu suuremmalle yleisölle koskaan. Se olisi ensinnäkin ollut nöyryyttävää ja noloa, ja toiseksi en halunnut silloin, enkä halua nyt, joutua verratuksi muihin oppilaisiin. Koska, koulumenestys ei millään tasolla varmasti  aina todista yhtään mitään muuta kuin sen, että olet sillä hetkellä sisäistänyt jotain, jonka ehkä unohdat jo koepaperin saavutettua opettajan punakynän. Sen sijaan hyvä käytös, toisten huomioiminen, hyväsydämisyys, hyvät sosiaaliset taidot ja luokkatovereiden tasavertainen kohtelu, ylipäänsä kaikenlainen joviaalius ovat minun mielestäni niitä kaikkein tärkeimpiä, tavoiteltuimpia asioita. Kymppi matikasta kalpenee missä tahansa vertailussa sen kanssa kohteleeko lapsi muita ihmisiä ja eläimiä lempeydellä.

Siinä asia, josta oikeasti kannattaa olla ylpeä.

Share

Pages