Ladataan...
Mis(s)Fit

Tiedätkö haaskalinnut? Ne, jotka putkahtavat paikalle heti kun asiat menevät vinoon? Niistä ei ole kuulunut pitkään mitään, mutta kun heti, kun asiat eivät mene suunnitellusti, ja ehkä jotain pahaa ja ahdistavaa tapahtuu, ovat ne paikalla. Haaskat tuntevat vetoa surua ja parkua kohtaan, onni ja ilo ei niitä kiinnosta. He eivät kuitenkaan paljasta mitään itsestään, ainakaan mitään henkilökohtaista. Tietenkään eivät paljasta, tuntevat toki kaltaisensa, surusta ja epäonnesta energiansa ja elinvoimansa saavat.

Melko kärjistetty ja negatiivinen kuva kanssaeläjistä. Olen pahoillani, mutta näin näen ja koen. Tästä syystä pidän paljon, liikaa, itselläni. En todellakaan halua olla haaskanruokkija. En halua antaa itsestäni mitään tärkeää kenellekään, joka käyttää sitä viihteenään. Mietin toki, miksi meistä tuli tällaisia? Miksemme osaa iloita muiden onnesta, vaan salassa ajattelemme, että se on meiltä jotenkin pois? En ole ainoa ilonjemmaaja, tiedän, että muutkin peittelevät onneaan. Eikä minullekaan kaikkea kerrota, vaikka en mielestäni haaska olekaan, ainakaan siinä mielessä, miksi haaskan itse miellän. ;) Ihmiset eivät vain enää luota muihin ihmisiin. Olemme tarkoituksella käpertyneet itseemme suojellaksemme.

Hieman tätä sivuaa myös tietynlainen valtapelien pelailu "tykkäämisillä". Olen huomannut, että tykkääjiä riittää kuviini niin kauan kuin itsekin tykkäilen. Vielä mielenkiintoisempaa on se, että jos en ole vähään aikaan tykkäillyt jonkun tietyn kuvista tai muista julkaisuista, ei hänkään tykkäile minun kuvistani. Ja vielä, arvaan jopa etukäteen, mistä kuvista joku tietty henkilö ei tule tykkäämään, vaikka siis kuva neutraali kaikkien mittapuiden mukaan olisikin. Eniten ärsyttää se, miten paljon se mietityttää ja herättää tunteita, saatikka se, miten paljon sen vaikuttaa omaan käyttäytymiseeni. Enhän missään nimessä voi ihmetellä ja ällistellä muiden käytöstä, koska teen samaa itsekin. Lopputulemana kuitenkin se, että kuvien ja tekstien julkaisuni on vähentynyt huomattavasti. En alitajuisesti halua altistaa itseäni muille liikaa. Sehän voisi olla kohtalokasta.

 

 

Viinilasillinen lentokenttäloungessa. Tästä ei ne tietyt tykänneet. ;)

Share

Ladataan...
Mis(s)Fit

Myönnän itse ensimmäisenä, että valittavat, joka asiasta itkijät, eivät ole suosikkilistallani korkealla. Suoraansanottuna jopa hieman ällöttää kuunnella jatkuvaa valitusta ja kritiikkiä milloin mistäkin. Joillakin ihmisillä kertakaikkiaan kaikki on vinossa ilman että _oikeasti_ mikään on huonosti. Olen kuitenkin todennut, että heitä pahempikin ihmisryhmä on pistänyt päänsä esiin myös minun elämässäni. Ihmiset, jotka eivät halua/jaksa/kykene _oikeasti_ kuuntelemaan toisia ja heidän murheitaan. Niin kauan kun ei poiketa sivuraiteille tutusta normikuulumiskaavasta (johon lasken kuuluvaksi kesäsään, uusimpien reissujen, työpaikan ja opiskelupiirien kuulumiset) ollaan vielä turvallisilla vesillä. Ei saada ketään tuntemaan oloaan epämukavaksi. Koska, kuka haluaa puhua synkistä asioista kuten epävarmuudesta ja ahdistuksesta esimerkiksi parisuhteen työn tai opiskeluiden  suhteen? Kukaan ei ainakaan halua puhua sairauksista. Halutaan mieluummin sulkeutua omaan, latteuksien ja virheettömyyksien maailmaan, jossa pahinta mitä voi tapahtua on aamulla kotiin unohtuneet avaimet (josta saadaan siitäkin revittyä humoristinen kertomus isännoitsijäsedän hymähtelyistä ja naapurin raukkapienelle oventaaksejääneelle tarjoamasta kahvikupposesta).

Joskus kuitenkin tunnen tarvetta purkaa sydäntään näistä ihmiselämän aallonpohjista. En ole ihminen, joka kommunikoisi läheisten saatikka vieraiden kanssa mystisin, instagramissa julkaisemieni aforismien kautta. Haluan puhua asioista suoraan, niiden oikeilla nimillä. Haluan kysyä neuvoa tai edes saada jonkinlaista kaikupohjaa mietteilleni. Moni ei kuitenkaan tällaiseksi kuuntelijaksi halua ryhtyä. Moni muuttaa puheenaihetta tai viestin sävyä lausahtaen, puhutaanpa nyt mukavammista asioista, ja eipäs nyt synkistellä.  Sen tyhjän katseen tunnistaa, sen vaihetaanpasnytpuheenaihettatästätuleevainpahamieli-katseen, se on luettavissa myös kirjoitetussa tekstissä. Toisaalta, minä ymmärrän! Saatan itsekin toimia samoin, ja se hävettää. Paljon, niin paljon, että päätin kirjoittaa asiasta ehkä jopa hakien jonkinlaista synninpäästöä ja toisaalta myös samalla sitoutuen siihen, että tulevaisuudessa kuuntelen enemmän, puhun asioista, jotka ahdistavat ja pelottavat. Elämäni ei ole valkoisia sisustuksia, täydellisiä parisuhteita, työ- ja opiskelupaikkoja, kalliita lomia montaa kertaa vuodessa, moitteetonta terveydentilaa. Se ei ole sitä edes taitavasti lavastoituna ja filtteröitynä. Haluan puhua siitä, siis siitä, mitä elämä on kun kaikki nämä "itsestäänselvyydet" puuttuvat. Korjaus: Haluan puhua ja kuunnella.

 

Lyödäänkö vaikka vetoa, että tuo kaksikko kuunteli toisiaan (tai sitten ne vain latki kaljaa).

Share

Ladataan...
Mis(s)Fit

Olen monesta blogista lukenut epäsuosittuja mielipiteitä. Aihehan suorastaan huutaa mun nimeä, joten there you go:

 

En voi sietää rantalomia. Joku all inclusive jossain Turkin tai Kanarian turistihelvetissä. No thanks. En pysy kauaa paikoillani, joten löhöloma ei todellakaan ole mun juttu. En usko, että lähtisin edes Malediiveille Balista ja Dubaista puhumattakaan. Eka on liian luksus, toka liian sottainen ja kolmas liian kliininen, ja ilmeisesti shoppailutaivas. Shoppailu ei kiinnosta sekään pätkääkään.

Raakakakut ja muut raakaruoat. Ei kiitos. Mieluummin kypsää ;) ja leipomukset sokerilla leivottuina ja uunissa kypsytettyinä (okei, jotkut juustokakut, britat yms. on kyllä herkkuja).

Onnibus. Bussissa istuminen. Hyi, pelkkä ajatus saa oksennuksen nousemaan kurkkuun. Bussimatkustamiseksi onnikka on varmaan yhtä hyvä vaihtoehto kuin mikä tahansa muu linja-auto. Itse matkustan kuitenkin paljon mieluummin junalla.

Mansikat. Olen puhunut tästä aiemminkin. En pidä tästä marjasta. Tulee siitä jotenkin ällön nesteinen olo. Ei jatkoon.

Jääkiekko. Jokaisen itseään kunnioittavan suomalaisen pitäisi ilmeisesti heilua baarissa tai vähintää kotikatsomossa sinivalkomaalit naamassa ja koffi kädessä ja kirota ja hurrata ikuisuudelta tuntuvan matsin ajan. Joo ei kiitos. Katson mieluummin futista. Komeampia miehiäkin kentällä. Myönnän, että pidän Teemusta ja kannustan Vaasan Sporttia kannatuksen vuoksi käymällä kerran kaudessa matsissa (jossa kyllä keskityn enemmän taukojuomiin...).

Tampere. Kaikki rakastavat Tamperetta. Minä en. Tampereessa on paljon hyvää, kuten näkötornin munkit ja hyvä asiakaspalvelu, mutta Hämeenkadun nistit ja muutenkin kolkko kokonaiskuva ei herätä kaupunkirakkauttani. Ja asuin sentään ko. kaupungissa neljä kuukautta, joten käsitykseni on laajempi kuin muutaman päivän vierailulta saatu.

Nuuska. En itse käytä, enkä käyttäisi, mutta en ymmärrä demonisointia. Mieluummin nuuska kuin tupakka, ainakin käyttäjän sivustaseuraajalle. Ei savuja naamalle, ei saastuneita tapetteja, ei röökinhajua.

Alkoholi. Minä juon. Toki kohtuudella ja melko harvakseltaan, mutta en näe tässä(kään) ehdottomuutta. Pitkiä alkoholittomuuden ylistyksiä kirjoittavat  saavat yleensä joukon komppauksia kommenttikenttään. Hienoa heille, mutta en näe mitään väärää parissa viinilasissa tai drinkissä rentoutumismielessä. Ja itselläni on sentään takanaan aika hankala lapsuus asian tiimoilta, joten minun jos kenen luulisi ymmärtävän, mistä alkoholin väärinkäytössä oikeasti on kysymys.

Kardashianit. Viihdyttävä porukka. Khloesta tykkään erityisesti.

Lasten herkut. Miksi tässäkin pitää olla niin tiukkapipo ja ehdoton. Kts. alkoholi. Kohtuudella.

 

Mieltä rauhoittava kuva sille, jota eivät mielipiteeni miellyttäneet.

 

Share

Pages