Ladataan...

Sinkkujen suusta kuulee jatkuvasti ettei pelien pelailu kiinnosta (ellei kyseessä sitten ole lautapelit joita jokainen tuntuu pelaavan aivan helvetisti enkä jotenkin jaksa ymmärtää miksi).
En usko että se pelien pelailu haittaa ketään, mutta se aiheuttaa mielipahaa jos treffikumppani pelaa eri peliä.

Itse huomasin pelanneeni itseni ulos pitkän ja tumman miehen kentältä. Mies kysyi millaista peliä halusin hänen kanssaan pelata. Kerroin kepeiden petipelien olevan mielen päällä, haluaisiko hän kenties pelailla samoja pelejä?

Hän halusi. Kunnes yhtäkkiä ei halunnutkaan! Tapaamisen sopiminen vaikeutui. Alkoi tulla outoja kyselyjä. Miestä kiinnosti olinko viihtynyt samana päivänä muiden kanssa ja onko makuuhuoneessani tunkua. Vastasin joka kerta että tottahan toki ja itse asiassa tälläkin hetkellä joku nuohoaa tuossa alapäässä, koska lähtökohtaisesti se joka pelaa tyhmiä pelejä voittaa tyhmiä palkintoja. Mies tuntui käpertyvän joka kerta enemmän kuoreensa, ottavan vastailuni tosissaan eikä ollutkaan enää kiinnostunut saman pelin pelaamisesta.

Tuntuu hullulta, että saadakseni haluamani suostuvaiselta ihmiseltä, minun olisi pitänyt pelata eri peliä! Minun olisi pitänyt selkeästi valmistautua flirtin ja ihastumisen seitsenotteluun panosprintin sijaan. Olisi täytynyt sietää useat pikkusievät treffit ja raottaa hameenhelmaa ujosti punastellen siinä vaiheessa kun mies oli leikkinyt pokailupeliä kyllikseen. Kyllästyin tähän ajatukseen hyvin nopeasti. En siksi, että en olisi jaksanut odottaa, vaan siksi että joka kerta miehen kysyessä muista treffipuuhistani hän näytti silmissäni hieman rumemmalta. En ole mikään älytön kukasta kukkaan lentäjä ja ihan mielelläni olisin hänen kanssaan keskittynyt kaksinpeliin. Tässä miehellä oli kuitenkin se ajatus, että panokaveri kiinnostaa, mutta ihan täysi neitsythän sen täytyy olla. Mitään impileikkiä en jaksa alkaa enää tässä vaiheessa elämää leikkiä.

 

Tämän sanottuani sanon silti että pelailu on ihanaa. Rakastan eritoten ihastumispeliä ja haluaisin pelata sitä innokkaan vastapelaajan kanssa loputtomiin. Ihastumispelissä ainoana sääntönä on se, että tiedetään pelaajien pitävän toisistaan. Muita sääntöjä ei ole, eikä pitämisen tasoa tarvitse erikseen määrittää, kunhan se on yli kaveri-statuksen. Pelaajat yrittävät omilla teoillaan määrittää toisen ihastumisen tasoa ja parhaansa mukaan nostaa sitä. Tarkoituksena on tehdä toisen päivästä aina edellistä parempi olemalla niin saatanan mukava että virtsa muuttuu siirapiksi.

Oikean pelikumppanin kanssa olisin voittamaton ihastuja. Ei ole niin kekseliästä söpöä viestiä, niin naurettavaa aarteenetsintää, eikä niin suurta elettä ettenkö olisi valmis sitä toteuttamaan. Tällä hetkellä olen tapaillut hieman yhtä kundia, jonka kanssa haluaisin todella kovasti ihastua. 

Tiedän sen, koska huomaan että ihastumispelini uhkaa koko ajan lähteä laukalle. Meinaan tehdä liian isoja eleitä liian pian ja se ärsyttää, koska tiedän että toinen tulkitsisi ne juuri sellaisina kuin ne ovat: liian suurina eleinä. Itse näen ne vain ihastumispelin nappuloina, hauskoina vitseinä, tyhminä päähänpistoina ja EI MISSÄÄN NIMESSÄ “olen ikuisesti sinun” -merkkeinä universumilta. Onneksi olen sentään tajunnut sen, että siinä missä itse olen valmis ostamaan läppänä Hesarin etusivun sisäpiirivitsille, toinen ei välttämättä näe sitä niin. 

Siispä pidän ihastumisen MVP-statukseni vielä salassa. Ehkä joskus tulee vastaan joku joka osaa ottaa pelin haasteena, eikä sitoumuksena.

Sitä ennen pelaan tätä samaa peliä mitä kaikki muutkin sinkut:
en lähetä viestejä joka päivä vaikka haluaisin
en vastaa viesteihin heti vaikka tasan tarkkaan istun puhelimen vieressä
en ehdota näkemistä itse
enkä ehkä edellisestä oppineena yritä päästä heti toisen housuihin
 

Tämä on muuten ihan saatanan tylsää.

Lähtökohtaisesti ottaisin mieluummin molemminpuoleisen kahden viikon hulluutta lähentelevän ja  intensiivisen ihastumisjakson, joka loppuisi kuin seinään kuin kolme kuukautta kädenlämpöistä innokkuuden välttelyä.

Ladataan...

En ollutkaan ihastunut. Viestittely on siitä julma kommunikaatiotapa, että se on armoton ja mahdollistaa kerrasta poikki -lähestymistavan. Mies johon luulin ihastuneeni ajautui eräänä iltana kanssani väittelyyn. Puhtaasta väärinymmärryksestä starttasi todella hämmentävä riita, joka oli minun kerrasta poikki - hetkeni.

Muistin heti, että sinkkuna on ihanaa olla riitelemättä kenenkään kanssa, varsinkaan tuntemattoman miehen. Kaikki aiemmat söpöt asiat alkoivat näyttäytyä vastenmielisinä, eikä ollut fiilistä tavata. Emme sitten tavanneet, vaan lopetimme yhteydenpidon kaikessa hiljaisuudessa, vaikka riita saatiinkin poikki. Se tuntui yhtä aikaa todella oudolta ja samalla todella yhteiseltä päätökseltä. Jäin miettimään hieman sitä, miten uskalsinkin olla niin avoin tuntemattomalle ihmiselle, mutta onneksi avoimuus oli ollut molemminpuolista. Uhrasin asialle tasan yhden ajatuksen perjantaina, jonka jälkeen sovin itselleni toiset treffit lauantaille. 

 

Lauantainen mies oli upea. Komea, pitkä ja stoalaisen rauhallinen. Tummat silmät, parransänki ja ruskea pipon alle litistynyt tukka, jota sain myöhemmin pörröttää. Kävelytin viehättävää patsastani aurinkoisessa kevätsäässä ja yritin arvailla mitä hän mietti. Meillä oli todella vaivatonta, miehen energia oli juuri sitä rauhoittavaa, pysäyttävää ja voimakasta jota olen kaivannut. En voi varmaksi sanoa, mutta uskaltaisin veikata että näytin ehkä itsekin täydelliseltä sinä iltapäivänä kevätauringossa. Istuimme puistonpenkillä ja kaivauduin hänen kainaloonsa paleluverukkeella. Hän kiersi käden ympärilleni, hieroi hellästi peukalollaan kylkeäni ja sanoi ettei itse palele ikinä. Tosiasiassa olin kaukana kylmettymisestä, upposin hetki hetkeltä lämpimämpään tunteeseen, miehen ääni oli kuin lämmintä hunajaa. Hän puhui verkkaisesti asioita, joita olisin halunnut kuunnella vaikka koko illan. 

 

Vein hänet hetkeksi kotiini viettelysten sohvalle. (Ajattelin uudelleenbrändätä sohvan, ehkä nimi olisi enne.) Yllätin itseni istumalla aivan hänen viereensä, enkä tuttuun nurkkaani. Otin kädestä kiinni ja painoin pääni leveälle rinnalle. En ole aiemmin ollut yhtä välitön aloitteissani. En oikeastaan ajatellut mitään muuta, kuin puhtaasti sitä miten saisin mahdollisimman paljon tätä hiljaisen upeaa miehen mallia tästä tilanteesta irti. Puhuimme ja olimme hiljaa, kumpikaan ei yrittänyt täyttää hiljaisuuksia turhuuksilla. Keskustelu soljui, mutta en muista yhtään mistä puhuimme. Muistan että olin jatkuvasti hänen vieressään kiinni ja vaihdoimme sellaiset hölmöt hymyt aina kun katsoimme toisiamme silmiin.

Ensitreffit olivat viattomat ja suloiset ja ne päättyivät osaltani poikkeuksellisesti suudelmaan. Olen tainnut kohdata ihmisen joka suutelee kanssani aivan samalla tavalla. Ihan omaa häntääni nostamatta: se oli aivan helvetin hyvää suutelemista. Sovimme että näemme uudelleen. Puhuimme myös siitä, kuinka kumpikaan ei ole liian vakavalla mielellä liikenteessä. Tässä olisi todella hyvä mahdollisuus löytää tyyppi jonka kanssa voisi viettää aikaa silloin tällöin, kuitenkin ilman isompaa sitoutumista. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan odotan toista treffikertaa todella paljon. Mikä tietysti kielii siitä, että ehdin vetää tämän vituiksi vielä monta kertaa. 

 

Kuin lahjana universumilta sain tänään viestin ja treffikutsun yhdeltä ajantappokundilta, jonka kanssa on todella hauskaa viettää aikaa, mutta joka ei saa minussa ihmeempiä värinöitä aikaiseksi. Haluaisin kovasti pitää tästä kundista myös hieman isommalla tavalla, mutta jotenkin en vain löydä itsestäni fyysistä innostumista häntä kohtaan. Huomaan kyllä odottavani treffejämme ja pitäväni hänestä aina hieman enemmän joka kerran jälkeen. Olemme vaihtaneet pari pusua, mutta homma on muuten pysynyt tosi pyhäkoululaisena. Nauran hänen seurassaan ja pidän vilpittömästä aitoudesta, joka hänestä huokuu. Hän on myös avoimesti kertonut olevansa ihastunut minuun. Ehkä sekin jotenkin imartelee näiden katoamisten, ghostausten ja hiipuvien juttujen ohella. Toki olen kertonut hänelle, että tämä ei tule muuttumaan satunnaista hengailua kummallisemmaksi. Se oli kuulemma OK, mutta aistin että hänellä on agenda muuttaa mielipiteeni. Aion kuitenkin nyt suunnata häneen huomioni ja yrittää olla karkottamatta sitä hiljaista ja komeaa.

Sanoin juuri tänään ystävälleni, että epäonnistumisen määrä miesasioissa on vakio, toivotaan että olin todella väärässä.

Ladataan...

Olen ihastunut. En haluaisi olla. 

Aika monien treffien jälkeen ihastuin pitkästä aikaa pelkkien viestien perusteella. Se on kuulemma vaarallisin ihastumisen muoto, koska 99% ajasta se on molemmilta osapuolilta virheellistä tulkintaa, vääriä mielikuvia, hataralle jalustalle nostamista ja täyttä ajanhukkaa. Mutta ihastuinpa silti.

 

Kävi klassinen känniswaippailu, jossa edetään ensimmäisen kuvan ja ainoastaan “Panisinko?”-kysymyksen perusteella avaruuspoimuvauhtia pakkaa läpi. Seuraavana aamuna lätkähtää match ja instant-aloitus ihmisen kanssa jota en muistakaan vetäneeni oikeaan. Koska kaikki keskusteluni olivat sillä hetkellä seksiviesti-agendani takia täynnä enemmän tai vähemmän koiso-emojia, päätin jutustella hetken niitä näitä. Mies ei vaikuttanut yhtään miltään. Ehkä hieman luku- ja kirjoitustaidottomalta korkeintaan. Aamupäivä kohteliasta viestittelyä, jonka jälkeen kiitos-mutta-ei-kiitos oli suunnitelmani.

 

Kunnes eteeni tupsahti taikasanat: Tykkäät hyvistä bändeistä.
Myönnän, tämä on akilleen kantapääni. Jaksaisin puhua musiikista maailman tappiin saakka ja ihminen joka tiedostaa tuon potentiaalin, saa yleensä hetkessä jakamattoman huomioni. 

 

Tuon viestin jälkeen seuraavaksi huomasinkin että jossain välissä oli hujahtanut neljä vuorokautta, jonka aikana mies oli nauttinut tuhatprosenttisesti jakamatonta huomiotani. Olin kuin teinityttö räpläämässä kännykkää pikkutunneille saakka ja tarkistamassa jatkuvasti olisiko siellä odottamassa uusi viesti. Poseerasin peiliselfieissä, kuvasin videoita elämästäni ja jaoin asioita joita en ole kehdannut muille jakaa. Yhtäkkiä kirjoitustaidottomasta ihmisestä paljastuikin ajatteleva, herkkä, hyväntahtoinen, hauska ja kiltti mies joka kaiken lisäksi piti musiikkisuosituksistani ja halusi viestitellä kanssani sinne pikkutunneille. 

 

Tapaaminen ei ollut mahdollista heti, joten viestittely on jatkunut nyt aivan liian pitkään. Olen tullut epävarmaksi. Olen alkanut katsella itseäni peilistä väärällä tavalla. Lasken itseni ryhdikkästä ja itsevarmasta naisesta surkeaan lysyyn ja puristelen kehoni ylimääräisiä osia. Katselen itseäni kylpyhuoneen peilikaapin peileistä ja ihmettelen mihin leukaviivani on hävinnyt. Vilkaisen kaikkiin heijastaviin pintoihin kaupungilla liikkuessani ja tuomitsen sitä miltä näytän kaikille muille ihmisille tietämättäni suurimman osan ajasta. Samalla surkuttelen miksen voisi aina näyttää samalta kuin oikeasta kuvakulmasta ottamassani kuvassa.  

 

On outoa huomata itsestään, että huomaa ajattelevansa asiaa, joka ei ole aiemmin vaivannut. Vain koska tässä on aikaa vaivaantua asiasta. 

Viime aikoina olen törmännyt seuraaviin väittämiin lihavista tytöistä jotka käyttävät Tinderiä:

x Mitä pulskempi tyttö, sitä pidempi profiili 
x Jos ei ole kroppakuvia niin on läski
x Vaikka olisi kroppakuva, niin jos se ei ole bikineissä otettu niin on taatusti läski
Jos sattuukin olemaan bikineissä otettu kroppakuva niin jos siinä vieressä ei ole vertailukohdaksi toista tyttöä/mittanauhaa/banaania niin on aivan todella taatusti ihan megaläski

(Lähde: Jodel. Tiedän ettei pitäisi lukea sitä mutta asun yksin, minulla on paljon aikaa)

Olen itse plussakokoinen tai kurvikas, kokoa 44-46 (Jodelin mukaan näillä sanoilla itseään kuvaileva on varmasti vaan tosi ylipainoinen ja yrittää  peitellä sitä). Kuten suurimman osan isommista mimmeistä, myöskään minun ei tarvitse elää jäätelöpurkkiin itkien sitä, kuinka näivetyn ilman huomion häivää vastakkaiselta sukupuolelta. Tietysti teen tätä aina silloin tällöin sunnuntaisin, mutta se on enemmänkin sitä sellaista yleistä kukaan ei rakasta minua -voivottelua eikä johdu kehoni massasta. 

 

Päinvastoin, olen huomannut että moni mies pitää edelleen esimerkiksi isoja rintoja viehättävänä, eikä heitä haittaa vaikka rinnat olisivat kiinni isommassa rungossa. Minua on sanottu kauniiksi, seksikkääksi, söpöksi, sieväksi ja upeaksi ilman mitään fetissin vauhdittamia taka-ajatuksia.

Tunnen oloni lähtökohtaisesti todella seksikkääksi ja yleensä treffeille lähtiessä viimeinen katse peiliin aiheuttaa minussa hyvän olon tunteen. Olen ylpeä itsestäni ihmisenä, kehoni jaksaa tehdä sitä liikuntaa mitä rakastan, kasvoni ovat kauniit, hiukseni kiiltävät, olen tyylikäs, nauran paljon sekä antaumuksella ja kehoni on sopusuhtainen.
Osaan myös pelata vahvuuksillani ja jos pääsisin vielä yli treffien päättämisen vaivaannuttavuudesta, olisin varmasti viettelyn mestari.
 

Yhdelle ihan ensimmäiselle treffikumppanille kerroin ennen treffeille menoa että olen sitten chubby. Luulin olevani todella itsevarma ja ylpeä itsestäni kertoessani tällaisen asian, mutta oikeasti taustalla oli pieni epävarmuus. Itsevarmana ollessani menen treffeille tällaisena ilman ennakkovaroittelua. Koska sitähän se oli, varoittelua siitä että saatatkin kohdata lihavan ihmisen ja ethän sinä nyt sellaiseen voisi ihastua, miten kukaan voisi!
Miehellä ei muuten ollut isompaa mielipidettä asiaan ja vietimme todella pitkät ja kivat ensi- ja kakkostreffit, jonka jälkeen homma vaan kuivui kasaan, kuten näillä jutuilla on tapana tehdä. Sen jälkeen tajusin että olen oikeasti kuvieni näköinen ihminen, eikä minun tarvitse varoitella ketään yhtään mistään. Minulla on kaikki luvat maailmassa nauttia treffeistä, seksistä ja seksikkyydestä, flirttailla ja jutella komeille miehille.
 

Minulla on ollut paljon ihania poikaystäviä koko pulskan elämäni aikana. Esiteininä kun kaipuu kädestäpitelyrakkauteen oli suurin, oli poikaystävärintamalla hieman hiljaisempaa ja olin ihan varma että pulska tyttö ei vaan ole luotu vastaanottamaan rakkautta. Olin varma että hempeät ensisuudelmat oli varattu vienon suloisille naapurintytöille ja sporttisille poikatytöille joista kuoriutuu yllättäen mekko päällä kaveriporukan teiniprinsessa. Nopeasti kuitenkin huomasin, että minullekin löytyi koulun discon viimeisille hitaille pari ja että parhaat kaveripoikani olivat jatkuvasti vähän ihastuneita minuun. Myös epävarmuuden sävyttäminä hauraina teinivuosina rinnalleni on löytynyt niin suloisia, komeita ja herttaisia kundeja että ei ole tosikaan. Yksikään upea poikaystäväni ei ole koskaan kritisoinut kokoani, vaikka se olisi vaihdellut suhteemme aikana. Olen löytänyt rakkauden ollessani kolme kokoa pienempi, mutta myös ollessani koon verran suurempi. 

 

Yritän muistaa nämä asiat joka kerta, kun mietin mielessäni että perun tulevat treffimme, koska olen jollain tapaa vääränlainen.
Ja pidän Jodelin kiinni ainakin tämän viikon.

Ladataan...

Aikuisten miesten kanssa seksiviestittely on kamalan vaikeaa. Muistan niitä kiiman ja viennin täyttämiä nuoruusvuosia kaihoten, kun kiihkeän chattailyn sai käyntiin yhdellä silmäniskuhymiöllä. Nykyään ne ovat kuulemma likaisia ja olet fuckboi/-girl jos lähdet niillä lähestymään. 

Yritin tovi sitten viritellä pikkutuhmaa tiistai-illan pikaviestittelyä seksikaverin kanssa. Luin joskus jostain että y-kirjaimen määrä Hey-sanassa korreloi suoraan taka-ajatuksien kanssa. Eli mitä enemmän yytä, sitä todennäköisemmin viesti sisältää taka-ajatuksia. Oma mukavuusrajani on kolme yytä, luulen että sillä ymmärtäisi jo yyyskän.

 

Olin miettinyt jo valmiiksi miten juttelu etenee. Koska olen analyyttinen ihminen jonka arjesta seksi on kaukana, olin googlannut tuntia aiemmin

miten lähettää seksiviestejä
how to sext like a pro
seksiviestittelyn aakkoset
is sexting embarrasing
sexting tips

 

Olin varma että homma on hallussa. Ensin vienoa kiusoittelua, muistutusta siitä kuinka kivaa viimeksi oli ja lupausta tulevasta kivasta. Ennen seuraavaa kertaa mehän voisimme kuitenkin vähän ottaa mielikuvaharjoittelua?

Pitää olla vihjaileva, johdatteleva ja kiusoitteleva. Ei saa mennä liian yksityiskohtaiseksi. Enemmän harlekiinia (kuitenkin ilman väräjäviä kupeita), vähemmän pornoa. Ideana on hauska ajatusleikki, ei niinkään yhteinen masturbaatiohetki. Tietysti jos se tapahtuu, ei sitä kannata pantata. Viestejä ei muuten saa katsoa seuraavana päivänä, vaan ne kannattaa poistaa mahdollisimman pian sekstittelyn jälkeen, sillä seksiviestikrapula ja morkkis on todellinen uhka. Näillä vinkeillä olin valmis pikkutuhmaan ajantappoon.

Painoin miehelle viekoittelevan Heyyy, ootko hereillä? -viestini ja teroitin potentiaalista fuckgirl-statustani vielä paheksutulla vinkkaushymiöllä.

Oon tässä juuri menossa nukkumaan. Kehotti minuakin menemään.

Kello oli kymmenen. Onko se nykyään normaali nukkumaanmenoaika yli kolmekymppiselle miehelle? Missasin muistion aiheesta. 

 

Seuraavalla kerralla lähestyn seksiviesteilläni inhimillisempään aikaan, ehkä iltapäiväteen paikkeilla.

 

Ladataan...

Huomaan aina välillä pitäväni itsestäänselvyytenä sitä vapautta jota lähdin parisuhteesta tavoittelemaan. Kun maailmantuska ja ihmisenkaipuu iskee, unohdan sekunnissa kaikki hyvät asiat, joista nautin suunnattomasti joka päivä ja jotka ovat pelkällä saavutettavuudellaan parantaneet elämänlaatuani huimasti. 

 

Yksin eläminen on lähtökohtaisesti ihanaa ja itselleni tavoitelluin talouskoko. Rakastan yksinoloa, jopa niin paljon että välillä unohdan ihmisten tapaamisen olevan todella tärkeää sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta.

 

Vaikka poikaystäväni oli paras ystäväni, hän oli myös sellainen paras ystävä jota ei kategorisesti huvittanut tehdä ikinä mitään. Tukeuduin hänen haluihinsa ihan kaikessa ja useammin kuin kerran nieleskelin itkua, kun yritin ehdottaa mielestäni kivaa tekemistä ja vastassa oli järkähtämätön EI-seinä. Tuo tekemättömyys oli minulle suurin kynnyskysymys ja se oli yksi yksittäinen asia, joka saa minut kavahtamaan parisuhdetta. 

 

Pelkään aivan helvetisti sitä, että löydän elämääni ihmisen, jota kunnioitan, rakastan ja jonka kanssa haluan jakaa kaiken, kunnes huomaan että häntä ei huvitakaan mikään. Tyydyn rakkauspäissäni taas siihen, että elämä voi olla aivan hauskaa ilman elokuvissakäyntiä, museoita, ravintoloita, eväsretkiä, telttailua, hotelliviikonloppuja, aikaisia aamukävelyjä joiden jälkeen hypätään takaisin sänkyyn, after workeja keskellä viikkoa, remonttiprojekteja ja ystäville järjestettyjä naurettavan hulppeita illallisia. Kaikki nämä asiat ovat olleet läsnä elämässäni eron jälkeen ja olen tuntenut eläväni vuodessa enemmän kuin ehdin elää edellisten kuuden vuoden aikana. Se tuntuu minusta tärkeältä asialta ja merkitsee tällä hetkellä enemmän kuin mikään muu.

 

Minä haluan noita asioita elämääni, enkä pysty enää kokemaan sitä pettymystä joka seuraa muuten ihanasta ihmisestä, joka ei jaa intohimoa juuri noihin asioihin. 

 

Hyväksyin todella nopeasti sen, että minulla ei ole valtameren kattavaa kala-allasta josta nostella ehdokkaita täyttämään tuota valtavaa sielunkumppani-aukkoa. Enkä usko että siihen ketään täydellistä löytyisikään. Oma heikkouteni on yleensä nähdä riittävästi hyvää niissä riittämättömissäkin kokelaissa, mutta sen on ollut pakko loppua. En pysty heräämään seuraavan kuuden vuoden päästä taas samassa tilanteessa jossa rakkaus ja tyytymättömyys riitelevät jatkuvasti keskenään ja eläkeikä lähestyy. Varsinkin kun olen löytänyt niin paljon tyytyväisyyttä ja mielenrauhaa elämääni tekemällä itsekseni minulle merkityksellisiä asioita. Toisen ihmisen hellyyttä ei vielä myydä yhden hengen pakkauksissa, mutta ikisinkuilta olen kuullut että se on vähän kuin sokeri. Jos siitä kieltäytyy tarpeeksi pitkään, sitä lakkaa haluamasta päivittäin.

 

Tähän tutkailuun ja kevyen pakotettuun hopeareunuksen etsintään ei tietenkään liity mitenkään se, että kaikki pääsiäiselle petaamani miesjuoksut kuivuivat kasaan. Vakityypit katosivat kivien alle, peruivat suunnitelmia ja ghostasivat kolmeksi päiväksi pääsiäisen hengessä. Onneksi on ystävät ja sattumalta Tinderistäkin löytyi viihdyttävä tekstailija pyhien yksinäisiä hetkiä piristämään. Toki olisi ollut kiva päästä paneen, kun kerrankin olisi ollut aikaa, mutta tutkimattomia ovat herrojen tiet. 

Pages