Ladataan...
Mix Aina Minä

Joskus se vain on niin. Sunnuntaisin  julkaistaan meidän salin tulevan viikon harjoitukset ja silloin myös suunnittelen viikon liikuntaohjelmani. Yleensä käyn salilla 3-4 kertaa viikossa.  Minun harjoitteluni on täysin harrastuspohjalla, tavoitteena on ylläpitää sekä fyysistä että henkistä kuntoa ja hyvinvointia. Toki mieluusti saavuttaa jotain edistysaskeleitakin siinä samalla. Olisihan se vähän yksitoikkoista vuosikaupalla tyhjää tankoa vemputtaa.

Mitään suurempia kunnianhimoisia pyrkimyksiä minulla ei kuitenkaan ole. Siitä huolimatta minun on jostakin syystä erittäin vaikea lipsua tekemästäni etukäteissuunnitelmasta. Se nyt vaan ei jousta eikä veny. Vaikka olisin kiireinen, pahantuulinen tai puolikuollut väsymyksestä, on mielestäni suunnitelmasta vaan pidettävä kiinni. Minulla on jostain syystä sellainen tunne, että kaikki romahtaa kuin korttitalo, mikäli jätän yhdenkin treenin väliin. Jossain vaiheessa jopa se yhdenkin lepopäivän pitäminen tuntui ylitsepääsemättömältä. 

Tämä pakkomielteisyys on aiheuttanut useita kertoja vuosien saatossa sen, että olen urheillut itseni puolikuoliaaksi. Vaikka väsyttää, uuvuttaa, vaikka joka lihasta särkee, enkä ole missään tapauksessa ennättänyt palautua, mentävä vaan on. Olen myös hankkinut itselleni lukuisia rasitusvammoja sen takia, että olen kuormittanut kehoani liikaa ja liian yksipuolisesti.

Nyt kuitenkin viime aikoina olen  alkanut hiljalleen valaistua. Kukaan ei kuole, mikäli jätän  harjoituksen tekemättä. Minä itse mukaan lukien. Maailma ei järise, eikö meteoriitit iske.  Kuntoni ei myöskään romahda, lihakset eivät katoa enkä paisu elefantin mittoihin,  mikäli jätän treenin väliin, vaikka kaksikin tai jopa kokonaisen viikon, jos niikseen tulee. Totta kai tiedän järjellä ajatellen, että palautuspäivät ovat välttämättömiä, jos edes havittelee jotain edistystä. Vaikka järki uskoo sen, niin siitä huolimatta sisäinen ääni moittii, ruoskii ja soimaa, jos lorvailen.

Photo by Chris Abney on Unsplash

Joskus vaan on sellaisia aikoja, ettei kulje. Usein taustalla on muusta elämäntilanteesta johtuvat syyt. Esimerkiksi tänä syksynä rauhaani on kuohuttaneet sekä asunnonvaihtosuunnitelmat, että täysin uudet työtehtävät. Ensimmäiset kaksi viikkoa loman jälkeen kuljin täydellisenä zombina. Pyörin valveilla ja heräilin öisin (aivan epätyypillistä minulle) ja tein jatkuvasti ylipitkää päivää töissä. Suurin kuormittava tekijä  oli se, että minulla oli niin paljon uutta opittavaa töissä, että päivän päätteeksi tuntui, että pää oli räjähtämispisteessä, kun yritin sulloa  kovalevylle kaiken talteen.

Viime viikolla kerrankin olin viisas ja jätin koko viikon harjoittelun väliin. Syynä tosin ei ollut varsinaisesti viisaus vaan se, että olin yksinkertaisesti iltaisin niin uuvuksissa, että en jaksanut muuta kuin maata sohvalla selällään. Nyt kuitenkin kerrankin ymmärsin, että siinä uupumistilassa en tee mitään hyvää itselleni ajamalla kehoni vielä ahtaammalle.

Tällä viikolla olen ollut jo  paremmassa vireystilassa ja olen käynyt kiltisti jo kaksissa harjoituksissa. Aivan selkeästi minä tarvitsin sen levon. Huomaan edelleen olossani vetämättömyyden ja väsymyksen vaikutuksen, kaikki on tuntunut melko karsealta. Mutta toisaalta sellaistahan meidän harjoitukset on kutakuinkin aina. Olisin sangen kummissani ja taatusti tyytymätön itseeni,  jos joku joskus tuntuisi kivalta ja helpolta (siis mikä hel***i minun päässäni viiraa? )

Viikon lorvilusta huolimatta olen siis selvinnyt ja jäänyt henkiin ja tilanne on parempi kuin viime viikolla. Minun ei varmasti tarvitse odotella itseltäni mitään maksimisuorituksia juuri nyt, mutta jos jaksan edes hengailla siellä joukon jatkona suurin piirtein muiden tahdissa, voinen olla tyytyväinen. Tämäkin kehittää kuntoa omalla tavallaan. Vielä tyytyväisempi olen, jos olen oppinut edes vähän edes joskus olemaan armollisempi itselleni.

 

Ladataan...
Mix Aina Minä

Koskapa liikun varsin aktiivisesti, vietän myös suhteellisen paljon aikaa jumppapöksyt jalassa. Meidän harjoitukset ovat sitä laatua, että siellä ryömitään, kontataan ja rymytään pitkin lattioita. Näin ollen housujen tulee kestää kovaa kulutusta. Toki laitan paljon painoa sille, että ne myös ovat laadukkaat ja mukavat jalassa sekä omalle kropalleni sopivat ja istuvat. Pidän treenihousuja paljon myös vaapaa-ajan housuina ja monet housut toimivatkin arjessa pitohousuina vaikka niistä ei salille olekaan. Tästäpä siis hieman kokemuksia vuosien varrelta.

Minulla oli jossain vaiheessa ohuempaa kangasta olevia, melko matalavyötäröisiä Better Bodiesin housuja. Huomasin varsin pian, että minulle ne eivät sovellu  liikuntaan eikä myöskään vapaa-ajan käyttöön. Ne olivat sinällään miellyttävän tuntuista materiaalia, mutta melko löperöä.  Tämä sekä matalavyötäröisyys aiheuttivat sen, että ne jalassa sai elää jatkuvassa pelossa, milloin rekkamiehen hymy vilahtaa.  Nämä housut lähtivät uuteen kotiin hyvin pikaisesti. Toki piti hankkia peräti kahdet kappaleet eri väriä, ennen kuin uskoin. Aika paljon näitä näkee, joten varmaan monelle muulle sopivat.

Better Bodies numero kakkoset olivat korkeavyötäröiset, napakampaa materiaalia olevat housut. Näissä ei tarvitse pelätä vilauttelua, vyörärö yltää melkein napaan saakka. Siitä plussat. Materiaali sen sijaan on minusta hieman liian paksua ja jopa hautovaa. Muutaman kerran olen pitänyt näitä treeneissä, mutta kun miellyttävämpiä vaihtoehtoja löytyy, nämä jäävät kyllä yleensä hyllyyn. En ole ainakaan toistaiseksi raaskinut vielä myydä näitä, käytän näitä joskus kauppareissulla tai työmatkalla kävellessä. 

Vanhempaa mallia olevat Six Deucen housut olivat hintaansa nähden käsittämättömän heikkolaatuiset. Ne olivat kauniit, ne olivat miellyttävän tuntuiset päällä, ohutta, liukasta materiaalia. Liukkaus sekö matalavyötäröisyys tekivät näissäkin sen, että ne eivät olleet lainkaan toimivat urheilussa. Suurin puute kuitenkin oli se, että niihin tuli naarmuja ja viiruja pienimmästäkin osumasta. Jos tanko osui reiteen, oli housuissa jo jälki. Tämän kokemuksen jälkeen en ole uskaltautunut Six Deuceja kokeilemaa. Olen ymmärtänyt, että ovat nykyään parantaneet laatuaan ja uudemman malliston housut kestäisivät jo käyttöä. Saman valmistajan hupparit ovat olleet aina erittäin laadukasta, napakkaa, tekoa. Minulla on ollut sellainen jo vuosien ajan, ja eipä pientä pesunukkaa lukuunottamatta juuri käytön jälkeä näy.

Labella Mafia on brasilialainen merkki. Aiemmin sitä myi Body Action, sittemmin Fitnesstukku. Näitä ostin muutamat kappaleet. Nämä pöksyt ovat todella kauniita. Itse ne osaa käyttää mitään kuviollista tai kirjavaa, joten otin kuosiltaan varsin pelkistettyjä malleja. Väreissä ja kuosissa kuitenkin löytyy jokaiseen makuun. Nämä housut ovat korkeavyötäröiset ja erittäin miellyttävän tuntuista sileää materiaalia. Koko on minulle hieman ongelma, S-koko on vyötäröltä hitusen tiukka, M-koko taas kauttaaltaan hiukan väljä. Nämä ovat kuitenkin olleet käytössä ja kovin mieluiset. Kauniin ulkonäkönsä vuoksi olen pitänyt näitä myös töissä, kaupungilla ja vapaa-ajan housuina.

Ja sokerina pohjalla oman housutestini voittaja Bia Brazil. Olen ostanut ensimmäiset Biat 10 vuotta sitten, kun Body Action oli pieni kivijalkamyymälä Kuopion kaupungintalon takana. Ne ovat edelleen priimakunnossa, vaikka minun pöksyni joutuvat kestämään todella kovaa kulutusta! Sen jälkeen olen ostanut lisää useita Bioja, sekä täysimittaisena että caprina. Ne ovat korkeavyötäröiset, materiaali on uskomattoman hyvä, napakka ja tukeva, mutta samalla miellyttävä ja joustava. Suurimmassa osassa malleja housut ovat one size mitoitusta. Ne näyttävät hyvin pieniltä, mutta venyvät uskomattoman paljon. Napakkuuttaan ne eivät kuitenkaan menetä, eivätkä nyppäänny pesussa. Ne tuntuvat näistä housuista parhaalta päällä. Jos nyt jotain moittimista etsii, niin  joissain  yksilöissä yötärö on alkanut hieman rullaamaan aikojen saatossa. Muuten nämä ovat ehdottomat suosikkini ja pääsääntöisesti crossfittailen näillä.

Seuraava merkki, jota haluaisin kokeilla on uusi suomalainen merkki Nepra. Näitä on kovasti meidän salilla hehkutettu. Ovat kuulema todella miellyttävän napakat, venyvät ja sopivasti tukea antavat. Plussaa toki myös kotimaisuudesta. Nämä ovat hankintalistalla sitten, kun on aika uusien housujen. Sitä ei ehkä tule koskaan, koska nuo Biat näyttävät todellakin kestävän ikuisesti.

Postauksessa olevat kuvat on lainattu  yllämainittujen verkkokauppojen sivuilta tai valmistajan/maahantuojan sivuilta.

Ladataan...
Mix Aina Minä

Olen lahjakas pahoittamaan mieleni ja teenkin sitä mielellään ja usein. Olen alkanut visioimaan, voisinko alkaa saada jopa lisähankkeita  mielensäpahoittajana.

Ruoka-aiheiset pahoitukset ovat paikallaan harva se päivä. Koska minulla on keliakia (ja ruokavaliokorvauskin vietiin, perkele!), siihen tarjoutuu oivallisia tilaisuuksia tämän tästä. Harvassa on se ruokapaikka tai ruokakauppa, josta ei jotain sanomista löydy. Yhdessä paikassa ei ole lempileipää, toisessa taas ei ole just sitä hyvää pullaa, jota halusin. (No en minä sitä ostaisikaan kuin korkeintaan kerran vuoteen, koska yritän hallita painoani, mutta kuitenkin saatana!).

Tänä vuonna olen  jo muutaman kerran vienyt pahoitteluni pidemmälle. Syvästi närkästyneenä asiakkaana olen antanut kyseisiin liikkeisiin kirjallisen palautteen. Toinen palaute koski sitä, etten saanut helmikuussa kokonaiseen viikkoon Runebergin torttua, ja toinen liittyi niinkin vakavaan aiheeseen kuin tuoreen tattarileivän puuttumiseen. Hylly oli aina tyhjä, kun MINÄ menin leipää katsomaan. Siis nimenomaan katsomaan. Itse asiassa syön ylipäänsä melko vähän leipää ja gluteeniton leipä kuivuu aika nopeasti. Sen takia ostan leipäni yleensä pakasteena.

Sain myymäläpäälliköltä  vastauksen, jossa pahoiteltiin kovin minun mieleni pahoittumista ja minulle luvattiin pyhästi, että vastedes tattarileipää tulee olemaan hyllyssä myös iltapäivällä, kun menen töiden jälkeen kauppaan. Tämä parannus on kaupassa toteutettukin ja sen jälkeen olen harva se kauppareissu katsellut suopeasti hyllyssä olevaa tattarileipää.

Ruoka-mielensäpahoittaminen on vähän amatööripuuhastelua, niin kauan kuin et satu  löytämään syanidia kahvipaketistasi. Parhaimmillaan olen onnistunut saamaan yhden ilmaisen lounaslipun, kun löysin työpaikan lounasravintolassa kiisselistäni pienen kiven. 

Tämän vuoksi olen nyt alkanut katsella ympärilleni uusia mahdollisuuksia. Työpaikka on erinomainen paikka harjoitella. Siellä voi aktiivinen havainnoija  pahoittaa mielensä vaikka joka päivä. Epäergonomimen työpiste, liian kovat/pehmeät/korkeat tai muuten epämukavat tuolit kahvihuoneessa, paskat työvälineet, epäpätevät esimiehet, hankalat asiakkaat - katselkaa ympärillenne! Lista  on loputon. 

Nyt viikonloppuna sattui jo varsinainen jackpot! Muutama vuosi sitten Ikeasta ostamani iso peili tipahti seinältä aivan omia aikojaan. Seinäkiinnitys oli kyllä kestänyt, mutta peilin oma kiinityskannake oli murtunut. Lähden nyt  valokuvaamaan tuhoja ja laatimaan kirjelmää Ikeaan. Tässä voisi olla ainesta jopa Iltasanomiin, olisinhan voinut potentiaalisesti olla itsekin vaarassa jäädä peilin alle. Seuratkaa lööppejä!

 

Pages