Lauantaina marssimme elokuvateatteriin kahden pariskunnan voimin, aseinamme irtokarkit, kiistellyt popcornit ja likinäköisinä tietenkin ne "näitä käytän vain kotona" -rillit. Cooliusasteemme laski juuri inasen.

Jännitimme hieman, että mitä on Batman ilman Jokeria, ja että onko Anne Hathawayn hymy liian leveä kissanaisen rooliin. Kumpikin pelko jäi turhaksi, tosin hiljainen hetki Heath Ledgerille, jonka legendaarinen roolisuoritus Jokerina on riittävä syy kakkososan katsomiseen, vaikka ei ikinä katsoisi elokuvia ja vaikka inhoaisi supersankareita.

Elokuva oli huikea, suosittelen ehdottomasti katsomaan sen valkokankaalta. Muutamia kliseisiä leffarepliikkejä kuultiin, mutta sallittakoon se tämän luokan tarinalle. En halua spoilata kertomalla juonipaljastuksia, enkä muutenkaan ole kummoinen elokuvakriitikko, joten säästetään sellainen ammattilaisille. Sen sijaan haluaisin mainita, miten ihanan hankalaa on olla kahtena pariskuntana elokuvateatterissa. (Nyt kun listafetissini on julkinen, voin rohkeasti tehdä kaikesta listan, siksi numerointi. )

1. Ensin vältimme ydinsodan, koska eräs nimeltämainitsematon mieshenkilö suostui lopulta hankkimaan popcorneja sillä välin, kun tytöt kauhoivat irtokarkkeja.

2. Seuraavaksi alkoi tietysti aikuismainen ja soveliailla desibeleillä varusteltu kinastelu siitä, että kuka istuu ja kenen vieressä. Miten ratkaiset yhtälön, jossa henkilöt A ja B haluavat ehdottomasti istua vierekkäin, samoin kuin henkilöt C ja D, mutta samanaikaisesti myös henkilö A haluaa istua henkilön C vieressä, ja henkilö D haluaa istua henkilön B vieressä?

3. Kompromisseja tehtiin, ja lähes kaikki olivat tyytyväisiä. Kunnes alkoi miespuolisten henkilöiden välinen minun näkökenttäni ylitse tapahtuva onnettoman läpän heitto sekä turhien kommenttien vaihto. Tästä seurasi tietenkin tyytymätöntä narinaa ja merkitseviä katseita.

4. Elokuvan loppupuolella, kun juonikäänteissä tapahtui merkittäviä mullistuksia, alkoi poikaystäväni Vesan jokakertainen analyysi siitä, mitä elokuvassa hänen mielestään tulee tapahtumaan seuraavaksi. Olisihan minun kaikkien näiden vuosien ja yhdessä katsottujen elokuvien jälkeen pitänyt jo tietää, että hän osuu valitettavan usein oikeaan. Kyllä, myönnän olleeni väärässä.

5. Edelliseen kohtaan lisäys: Kun Vesan juonenkäänneveikkaus osui oikeaan, alkoi erittäin ärsyttävä huomasitkos, olin oikeassa -kylkeen tökkiminen. Ai että. Kaiken se kestää, tämä rakkaus.

Elokuvan loputtua tyttöjen suusta kuului kommentteja, kuten:

"Christian Bale on KUUMA!"

"Onkohan hän naimisissa?"

"Minkähän ikäinen hän on?"

"Pitäisköhän Batmanistä ottaa aviomies?"

..Kun taas poikien suusta kuului kommentteja, kuten:

"Miksi Batmanin puku kestää luodit, mutta ei puukkoa?"

"Kukahan on tehnyt lepakkoluolan hydrauliikat?"

"Miksi Batmanin ääni muuttuu möreäksi kun se laittaa naamarin päähän?" (Tämän kommentin perään saimme tietenkin kuulla loistavaa imitointia.)

Kotiin tultuamme googletimme mielessä pyörineet kysymykset, ja harmiksemme totesimme Batmanin olevan jo naimisissa. Ja lapsiakin, pöh. Pettymys unohtui kuitenkin nopeasti, sillä Vesa muistutti itsekin olevansa supersankari - itse herra Tykinkuulamies.

En minä mitään Batmania tarvitse. 

Minullahan on ihan ikioma supersankari. ;)

1. Nominate 15 fellow bloggers.

2. Inform the bloggers of their nominations.

3. Share 7 random facts about yourself.

4. Thank the blogger who nominated you.

5. Add the Versatile Blogger Award picture to your blog post.

Ajattelin olla Lily-uskollinen ja heittää haasteita vain kollegoille:

AnniAnttonen, NooraEveliina, Annajii, AnnaWn, annemi, emmikaroliina, tuuliviiri, Pikka, Medusa, ninoh, Magenta, Soldier29, Valentine, This Time Tomorrow ja Titta Marika.

Kiitos Marinellalle tästä, en ole ikinä ennen parin kuukauden bloggaajaurani (urani--> haistelkaa sarkasmi) aikana saanut tämmöistä! :D

RANDOM FACTS:

1. Saan ajoittain hurjia puheripuleita, jolloin höpötän järkyttävällä vauhdilla ja niin paljon, ettei kuuntelija pysy puheenaiheiden vaihdon perässä. Jälkeenpäin kärsin puheripulimorkkiksesta.

2. Väitän olevani huono kuski, koska miksi nähdä ajamisen vaiva, jos voi vain istua kyydissä ja nauttia maisemista? Väittämä on helppo perustella perinteisellä letkautuksella naisista ratissa. Todellisuudessa, kun pääsen yksikseni auton rattiin, olen tietenkin mielestäni hyvä kuski ja pidän ajamisesta --> volyyminupit kaakkoon, kaasu pohjaan ja antaumuksellista autolaulantaa, oi kyllä!

3. Minulla on todella huono tuuri kun jotain tärkeää tapahtuu. Ylioppilasjuhlistani lähdin leikkaukseen, Italian reilillämme sairastuin keuhkoputkentulehdukseen, wanhojen päivillä lukiossa sain samana aamuna pahan ihottuman, reppureissullamme Thaimaassa kaikista rokotuksista huolimatta sairastuin harvinaiseen trooppiseen sairauteen - ja lista jatkuu. Kaverini vitsailevat, että astelen jonain päivänä hääalttarille takuulla vähintäänkin kainalokeppien kanssa. En ehkä uskalla mennä naimisiin. 

4. Minulla on listafetissi. Mikään ei ole niin ihanaa kuin listan kirjoittaminen. Kaikesta, missä on enemmän kuin 2 muuttujaa, on hyvä kirjoittaa lista.

5. Poikaystäväni nauraa minulle päin naamaa ja isäni pudistelee epäuskoisena päätään, mutta haluan uskoa luonnehoroskooppeihin - parasta on harrastaa ystävän ja viinilasin kanssa keittiöpsykologiaa ja huomata, miten joku on niiiin rapu. Usein kuitenkin huomaamme kauhuksemme, että kuulostamme ihan Annelta ja Ellulta.

6. Opin uimaan nolostuttavan myöhään enkä vieläkän uskalla hypätä pää edellä veteen - silti jokin sai minut suorittamaan sukelluskurssin. Koukussa oltiin ja jatkokurssikin suoritettiin. Nyt olen siis Advanced Open Water Diver, joka pelkää uimahyppyjä eikä osaa sukeltaa pitämättä nenästä tiukasti kiinni. Leikin tietenkin uskottavaa sukeltajaa siihen saakka kunnes joku näkee minut laiturin nokassa ja illuusio rikkoutuu.

7. Poikaystäväni nauraa minulle joka ilta, yö ja aamu, sillä nukun nalle päässä. Nalle. Päässä. Tämä tapa jäi päälle viime kesänä, kun yhtäkkiä kaikkien vuosien jälkeen en enää saanutkaan nukuttua Suomen yöttömässä yössä ja unimaski oli auttamattomasti hukassa. Nalle ajaa asian. (Ehkä liian outoa paljastettavaksi? Meni jo.)

Naistenlehtien ja blogimaailman perusteella olen tullut seuraavanlaiseen tulokseen.

Täydellinen 2010-luvun nainen:

• On itsevarma, chic ja pukeutuu klassisen tyylikkäästi yhdistelemällä kauden trendejä tyyliinsä hillitysti
• Päivittää kosmetiikkavarastonsa sesonkiin sopivaksi
• Syö vähähiilihydraattisesti mutta terveellisesti ja kokeilee ajoittain uusimpia ruokatrendejä sekä niiden sopivuutta omalle keholleen
• Matkustaa ajoittain Berliiniin ja matkustaessaan löytää aina uusia, mielenkiintoisia kahviloita ja ravintoloita joissa kukaan turisti ei ole ennen käynyt
• Tekee eettisiä ja ekologisia valintoja mutta omistaa silti kaikki uusimmat trendivillitykset
• Kasvattaa yrttejä ja kukkia parvekkeellaan ja osaa hoitaa huonekasveja
• Kokeilee blogeista ja aikakauslehdistä löytämiään reseptejä mutta soveltaa niitä oman makunsa mukaan ja saa silti aikaan täydellisen herkullisia makuelämyksiä
• Tarjoilee ystävilleen mielikuvituksellisia tapaksia ja jälkiruoaksi suussasulavaa juustokakkua, mutta ei tavallista, vaan jollain tavalla uudenlaista ja persoonallista sellaista
• Ehtii seurata sekä blogeja, muotilehtiä, uutisia, ajankohtaisia dokumentteja, uusimpia elokuvia että lukea uusimmat ja kohutuimmat romaanit, etenkin Finlandia-palkinnon saaneet
• Käy näyttelyissä, konserteissa ja pihakirpputoreilla
• Löytää roskalavoilta vanhoja, rikkinäisiä huonekaluja ja osaa maalata ja tuunata niistä upeita ja persoonallisia sisustuselementtejä
• Osaa tehdä suoristusraudalla kiharat, mutta omistaa silti myös kiharruspuikon, sillä sellainen kuuluu nyt omistaa
• Harrastaa juoksun, maratonin ja joogan lisäksi jotain uutta ja trendikästä urheilulajia
• Hänen kotinsa on sisustus on "huoleton, mutta omistajastaan kertova, jossa on yhdistelty rohkeasti vanhanajan maalaisromantiikkaa postmoderneihin geometrisiin kuvioihin"
• Hänen vaatekaappinsa on suuri, kaikki on henkareilla, ja lempivaatteet ovat tyylikkäästi näkyvillä osana sisustusta
• Hän tekee työkseen unelmatyötään ja on kunnianhimoinen mutta lempeä
• Kaiken tämän lisäksi tämä nainen on ihana ja seksikäs tyttöystävä/vaimo ja löytää aikaa istua ystäviensä kanssa kahvilla joka päivä.

Pohdittuani oman naiseuteni täydellisyyttä hetken, totesin:

• En ole kummoinen kokki enkä oikeastaan edes pidä ruoanlaitosta kauheasti (poltin eilen kaupan valmispinaattikeiton pohjaan)
• En ole vielä onnistunut pitämään yhtäkään huonekasvia 3 kuukautta pidempään elossa
• En viitsi edes yrittää yrttien kasvatusta pienellä parvekkeellani ja surkealla viherpeukalollani (aion ehkä yrittää uuden kodin suurella parvekkeella, raportoin tuloksista myöhemmin)
• En osaa tehdä suoristusraudalla kiharoita
• En pidä juoksemisesta
• Huoleton sisustus tarkoittaa kodissani "ei sisustusta"
• En osaa leipoa muuta kuin kaurakeksejä, viimeksi kun leivoin, söin yksin 5 pellillistä yhden viikonlopun aikana
• En ole lukenut puoliakaan listallani olevista kirjoista 
• Berliinissä käydessäni hiippailimme omituisesti ihmisten ohi puistossa ja pulu potkaisi minua
• Vaatekaappini on sotkuinen
• En omista "joka naisen pakollisia klassikoita", kuten valkoista kauluspaitaa, kaunista silkkipuseroa, klassista pikkumustaa tai joka-tilanteen-jakkutakkia

LOPPUTULOS: 

Hetkellinen paniikki. Ei minulla ole rahaa toteuttaa tuota kaikkea, eikä aikaa opetella noita kaikkia täydellisen naisen taitoja. Ainakaan kertaheitolla.

Kunnes tajusin, että pidän elämästäni silti. Hyvinkin epätäydellisenä. Olen kyllä luvannut poikaystävälleni, että opettelen hyväksi kokiksi ja kodinhengettäreksi sitten, kun/jos saamme lapsia. Siihen asti nautin lounaani ulkona ystävän kanssa, siivoan silloin kuin huvittaa jos huvittaa ja tuhlaan asuntolainan sijaan rahani lentolippuihin. 

(kuva täältä)

(Audrey Hepburn ei ihan mene 2010-luvun naisesta mutta on vaan niin ihana.)

Mieheni hukkasi jo avaimensa ja minä melkein itseni. Tai ainakin sen kaiken edellisessä tekstissä hehkutetun seesteyden, hah.

Muutos, kaivattu sellainen. Kaikki turha pois ja uuteen kotiin, uuteen järjestykseen. Ai että!

Sunnuntaina heräilemme jo uudesta paikasta ja ihmettelemme sen outoutta. Kuusi vuotta vanhassa oli pitkä aika.

Hauskintahan tässä ruljanssissa on se, että teemme molemmat pitkää työpäivää koko muuttoviikon ajan. Miksi en siis ole kirjoitellut hetkeen? Koska päivämme ovat tällaisia:

5.30: Herätyskello

6.00: Väkisin sängystä ylös

6.00-6.30: Aamukiukkuilua, aamutuskailua ja vähän lisää aamukiukkuilua, koska maito oli loppu ja puuroa putosi varpaalle

7.00-15.00: Töitä ja muuton ihanuuden päivittelyä työkavereille

Loppupäivä: Väsynyttä pakkailua, päiväunia ja jälleen pakkailua.

Vanhoja tavaroita on pengottu, nostalgiaa koettu, myötähäpeältä ei ole vältytty. Kouluvihkoon piirretyn sydämen perusteella olin 13-vuotiaana ihastunut Patrik-nimiseen poikaan. En tiedä, kuka hän on.

Muutto on meille iso asia mutta arvatkaas mikä on vielä isompi? Tällä viikolla on myös eräs laskettu aika! Sieltä on tulollaan meille ihka ensimmäinen kummipoika, ei malteta odottaa hänen tapaamistaan! Kovasti on kyllä nyrkkeillyt mahan läpi.

Elämme jännittäviä aikoja.

;)

Opiskelu + kiireinen työpaikka + tuuliviiripää + harrastukset = useimmiten liikaa tekemistä ja pää täynnä eri suuntiin sinkoilevia ajatuksia. Purkautuu ajoittain stressinä, hössöttämisenä, säätämisenä sekä puheripuleina.

Siksipä nyt virallisesti lomaillessani olen pyrkinyt seesteiseen olotilaan ja sisäiseen rauhaan (?). Tavoitteessani olen onnistunut mielestäni kohtuullisen hienosti. Apukeinoina olivat kolme kovaa:

Meditointi, Mökkeily ja Maaseutu.

Meditointia harjoiteltiin oikein kurssilla, ja sisäinen rauha löytyi ainakin yhteensä kuuden (6) sekunnin ajaksi heti kurssin jälkeen kun astuin ulos ja kasvoilleni paistoi hetken ajan aurinko. (Kuva on tammi-helmikuun reppureissulta ja meditointi tässä otoksessa lavastettua.)

Mökkeily suoritettiin onnistuneesti juhannuksena.

Maaseudun rauhaan painelin suoraan mökiltä pehmentääkseni paluuta kaupunkimaisemaan. Perillä odottivat vanhemmat, maailman paras kääpiöpinseri, miljoona kukkasta, isän herkkugrillaukset ja autotallin aarteet. Teinpäs pitäjän vaateliikkeestä myös kesän ainoat ja parhaat alennuslöydötkin (niistä lisää tuonnempana). Punaisen pokkarin kuvina maakuntamatkailu näytti tältä:

Anteeksi äiti, en tiedä yhdenkään kukkasen nimeä, paitsi olen aika varma, että tuon yhden nimi on pumpulipuikkokukka. Yllä oleva kuva esittää autotallilöytöä, joista aikaisemman jo esittelinkin. Tämä jälkimmäinen on isoäidin virkkaama päiväpeitto, mikä suattaapi päästä uuteen kotiimme.

Täytyy sanoa, että loma teki tehtävänsä ja tyttö rentoutui. Anteeksi työkaverit, jos olen nyt lomalta palatessani vähän löysä. Olen vain löytänyt sisäisen rauhani, heh.

Lähtötilanne:

• Vanhempien autotallista bongattu ikivanha vaarin tai isän veljen tekemä jakkara
• Kova tahto entisöidä siitä sisustuselementti uudelle parvekkeelle (voi ei, käytin taas sanaa "sisustuselementti")
• Ei minkäänlaista taitoa eikä osaamista
• Ei välineen välinettä

Vinkkejä?

Edellinen nikkarointini oli puukäsityötunnilla 9-vuotiaana. Vinkkejä siis kysellään tositarkoituksella.