Kotiajatuksia ja perhosvaikutuksia.

Home sweet home.

Siellä koti, missä sydän.

Ynnä muita kotikliseitä.

Entä jos on monta kotia?

Olen käynyt ala-asteeni kolmella eri paikkakunnalla. Lukioni kahdessa eri lukiossa. Nyt olen asunut kuusi vuotta Tampereella samassa asunnossa, ja jalat ovat levottomammat kuin Sonicilla supervauhdissa - muutettava on, ihan vain muutoksen vuoksi, ja vähän myös kukkasten. (Selitys myöhemmin.)

Pohdin silloin tällöin, että miltä tuntuisi asua koko elämä samalla paikkakunnalla, samassa talossa? Olisinko erilainen ihminen, jos perheeni olisi asunut aina samassa kotitalossa? Minua kun vaivaa ikuinen matkakuume, ja pahin skenaarioni olisi jämähtää paikoilleen samaan taloon, samaan työhön, samaan kaupunkiin - haluan pitää pyörät pyörimässä ja nähdä muutosta vuosien varrella. Joskus mietin, että nämä piirteet saattavat juontaa juurensa lapsuuteen ja nuoruuteen, jossa paikkakunta, koulu, talo ja kaverit ovat vaihtuneet ajoittain. Toisiko paikoillaan pysynyt lapsuus ja nuoruus kaipuuta pysyvyyteen aikuisenakin? Haluanko kuitenkin kymmenen vuoden päästä ihan eri asioita? Toisaalta uskon, että perheen muuttojen ansiosta minun on nykyään helppoa sopeutua uusiin tilanteisiin, kulttuureihin sekä tutustua uusiin ihmisiin - lapsena kun täytyi uutena oppilaana sopeutua outoon luokkaan ja hankkia aina se uusi best friend 4eva.

Tälläisiä (mieheni päähän verrattuna pienessä) päässäni pyöri junan ikkunasta ulos katsellessani. Ohi vilisevät maalaismaisemat ja järvet laittavat usein ajattelemaan muutakin kuin arkisia asioita - junassa kun ei oikein muutakaan voi tehdä (ainakaan, jos joutuu pyytämään vieressä istuvaa miestä nostamaan oman matkalaukkunsa ylös koska itse ei siinä vähän aikaa puuskuteltuaan onnistunut, ja unohdettuaan kirjan, tietokoneen ja kaiken muun viihdykkeeksi tarkoitetun sinne matkalaukkuun).

Kun minulta kysytään, mistä olen kotoisin, vastaan joskus nauraen, etten mistään. Tai sitten vaikka mistä.

Haikeus iskee, kun juna lähtee asemalta kotikotiseuduilta etelää kohti.

Haikeus iskee, kun juna puksuttelee Etelä-Pohjanmaan lapsuusmaisemien ohitse.

Ilahduttavan kotoisa olo humahtaa ylle, kun astuu junasta Mansen vakaalle maaperälle.

Kaikissa näissä tuntui hieman kodilta.

Kai minulla on niitä sitten monta, kotipaikkakuntia. Ajattelin kyllä tehdä niitä vielä monta lisää.

(Kukkaset ovat ystävien parvekkeelta Espoosta. Voisi sanoa, että näiden kukkasten vuoksi muutamme ensi viikolla uuteen kotiin. Nämä nähtyäni vakuutuin siitä, että minäkin tarvitsen suuren parvekkeen, minkä jälkeen sain vakuutettua mieheni, että tarvitsemme uuden asunnon. Butterfly effect, hih.)