Ladataan...
Monttu

Nämä asiat ovat muhitelleet mielessäni jo pitkään. Eteeni on osunut useita ilmiöitä, konkreettisia ja vähemmän konkreettisia, jotka ovat pistäneet miettimään.

Nyt se kaikki tuntuu kietoutuvan yhteen. Kipuilen. On kasvun paikka.

Ei ole olemassa mitään valmiita polkuja – ei missään asiassa. Ei opinto- tai työelämässä, ei ihmissuhteissa. Ei siinä, millaisia miehiä ja naisia meidän tulisi olla tai millaisia lopulta olemme. Ei siinä, miten kohtaamme muut ihmiset. Jokainen teko on valinta, joka edeltää ja seuraa toisia valintoja. Sikäli ne valinnat, joista polkumme rakentuvat, ovat sekä meidän että muiden.

Mutta on turha kuvitella, että kukaan kantaisi niistä sellaista vastuuta, joka meillä itsellämme niistä tässä hetkessä on. Minulla on oman elämäni ohjauspyörä käsissäni. Ihan tässä näin.

En halua tuomita ketään sen perusteella, miten joku on minua joskus, kauan sitten ohjeistanut tekemään. Aion katsoa ihmistä ihan itse ja antaa hänen olla sellainen kuin hän on. Miksi minä hänestä kokisin painetta? Mikä minä olen häntä määrittämään? Mikä häntä on määrittämään se ihminen, joka joskus määritteli minut määrittelemään kohtaamani hienot ihmiset?

En halua olla sellaisten imujen vietävissä, jotka eivät alkuunkaan vie minua itseni näköiseen suuntaan. Mikä minua on ohjaamaan sellainen virta, joka jonkun muun mielestä joskus olisi hänen kohdallaan ollut oikea? Miten se liittyy minun elämääni? Miksi minä kokisin siitä huonoa omaatuntoa, jos sanon suoraan, että tämä puuha ei ole minua varten siinä missä tuo toinen ehkä on? Yhtä totista leikkiä – sellaisia nämä kaikki puuhastelumme täällä kuitenkin ovat. Tasa-arvoinen valikoima, josta poimimme kukin itseämme varten, oman maun mukaan. Ei ole olemassa mitään valmista hierarkiaa.

En halua sortua luulemaan, että muiden ihmisten tekojen tai sanojen tarkoitus olisi latistaa minua. Miksi he tekisivät niin? Kyse on siitä, millaisena näen itseni, ja vasta sen jälkeen siitä, millaisena näen muut. Minä olen se peili, josta heidän kuviaan katselen, ja heistä vuorostaan heijastan itseni. En halua pelätä enää. Miksi antaisin menneiden kohtaamisten määritellä minut nyt? Eivät ne minua tunne.

Haluaisin ymmärtää itseäni ja muita, mutta kuitenkin antaa kaiken tulla ja mennä, koska omasta vastuustani huolimatta minä en voi vaikuttaa kaikkeen. Ehkä sitä voisi kutsua sallimiseksi. Tai hyväksynnäksi.

Luulen, että tässä piilee minun elämäni tämänhetkinen viisastenkivi. Ja siinä minulla riittää kammettavaa.

Nyt aion hyväksyä itseni istumaan tuohon nojatuoliin, oikaista koipeni ja ottaa kirjan. Ja olla.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Monttu

Ikävöijä palkitaan sillä hetkellä, kun jälleennäkeminen varmistuu. Siitä eteenpäin jokainen sekunti on yhtä hykerryttävää kaipausta. Yksin tekemäni asiat muuttavat muotoaan: niistä tulee erityisiä, sillä pian ne olisivat vain muisto menneestä olotilasta.

 

Pian kohtaisin sen kaiken yhdessä sinun kanssasi.

 

Juuri kun odotus on noussut huippuunsa, voin hetken luulla, etten jaksa enää hetkeäkään. Ajatuskin hengityksestäsi solisluideni välissä saa minut niin suunniltani, että toivoisin kaikkien universumin kellojen räjähtävän ja sinkauttavan viisarinsa niin kauas, ettei aikaa enää ole.

 

Silloin lohdutan itseäni ja totean, että pian sekin hetki olisi käsillä. Vakuutan, että muistaisin takuulla katsoa taaksepäin kaipuuseeni, jotta saisin sieltä kaulani kuopasta talteen jokaisen kostean molekyylin, jossa tiivistyy mennyt ikävä. Että osaisin antaa sille hetkelle ansaitsemansa arvon.

 

Vannon, että rutistaisin sinut niin lähelle itseäni, ettei sinullekaan jäisi epäselväksi, kuinka kovin olen sinua siihen kaivannut.

 

Ja kun sitten viimein seisot alasti laiturilla, taustallasi tyyntyvän järven silkki – en tiedä, olenko koskaan nähnytkään mitään kauniimpaa.

 

Lukuun ottamatta sitä seuraavaa kuvaa, jossa vedät minut kiinni itseesi; jossa meitä hyväilevä viileä vesi antaa täydellisen vastapainonsa sille lämpimälle väreilylle, joka syntyy ihoni koskettaessa ihoasi.  Sormieni ainoa tarkoitus on sukeltaa märkien hiustesi lomaan ja pitää sinut niin lähellä, että yllän suutelemaan märkiä kasvojasi. Jossain laulaa kuikka, ja pieni aalto liplahtaa vasten selkääsi.

 

Ja sitten naurat niin, että suomifilmien romantiikasta tulee meidän. Minäkin nauran, kunnes en enää voi. Yhtäkkiä haluan sinua niin, ettei naurulle jää sijaa.

 

Kaikki aistini ovat niin täynnä sinua ja kesäiltaa, että se miltei sattuu.

 

Sattuu oivaltaa, mistä siinä voisi suurimmillaan olla kysymys. Jos mitään ei puutu, mistä voin olla varma, olisiko ikäväni kohdannut tarkoituksensa?

 

On aivan eri asia kaivata kohdistamattomasti kuin ikävöidä ihmistä. On vielä niin paljon asioita, joita en sinusta tiedä, ja olen varma, että monet niistä tulevat vielä vaatimaan minulta paljon. Mutta juuri nyt ikäväni tuntuu kertovan minulle, että minun on otettava selvää niistä jokaisesta. Minun on todella ikävä juuri sinua.

 

En keksi mitään muuta, mitä voisin toivoa, vaatia tai odottaa. Sinussa tuntuu olevan enemmän kuin mitä olin osannut yhteen hahmoon ikinä kuvitellakaan.

 

Entä jos olet se ihminen, jossa näen kaiken: sekä sen mitä haluan että sen, mitä tarvitsen?

 

Entä jos olet se ihminen, johon minun on tarkoitus rakastua?

 

Minä en tiedä, mutta aion ottaa siitä selvää. Siksi ei ole lainkaan kamalaa ikävöidä sinua.

 

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Monttu

"Mutta tästä lähtien oli kaikki tietenkin toisin. Nyt oli paikallaan, että isä hankkisi kaiken mitä perhe tarvitsi, huolehti heistä ja suojeli heitä. Heillä oli luultavasti ollut liian hyvät oltavat. Kummallista, äiti ajatteli huolissaan. Kummallista, että saattaa masentua ja tulla vihaiseksi siitä, että on liian hyvät oltavat. Mutta minkäs sille mahtaa. Silloin on parasta aloittaa uudelleen toisesta päästä."

Astrid Lindgren: Muumipappa ja meri (1965).

Onpa ihanaa olla töissä. Ihanaa olla väsynyt ja nälkäinen. Miten ihanaa silloin onkaan nukkua ja syödä, ja sitten herätä taas aloittaakseen alusta.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Monttu

Tää on näitä perustavanlaatuisia kysymyksiä, kun aletaan pakkaamaan tavaroita jätesäkkeihin ja laatikoihin muuttoa varten.

Kuinka monen ysärin vaatekappaleen, bitchahtavan kenkäparin tai sateenkaaren värisen vyön kohdalla sitä voikaan todeta, että "Tää vois olla hyvä jossain naamiaisissa - säilöön"?

Vastaus: liian monen.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Monttu

Tämä riimi sai alkunsa siitä, kun kiipesimme viime yönä pojan kanssa Kanavuoren huipulle katselemaan kuuta. Joku rapisteli heinikossa, ja poika ehdotti, että ehkä se oli siili. Mutta miksi siili kiipeäisi vuoren huipulle? Aamuyöllä kaikki yhtäkkiä kirkastui:

 

Istuskeli pieni siili

juurella Kanavuoren,

kun korkeuksista korviinsa kiiri

huuto haukan nuoren

 

On kaiku kovin ihmeellinen,

siili silloin mietti,

johan tuntuu kummallinen

ylös mullakin vietti

 

Ei kummoiset oo koipeni

mut tiedän tämän verran:

viel’ kaikuu munkin terveiseni

alas jyrkänteeltä kerran

 

Katseli hän rinnettä

sen jyrkkää seinämää,

pohti: ilman kiirettä

juhannukseksi kerkiää

 

Muut siilit kovin ivailivat:

on hupsulla hullut käänteet,

mukanasi alas kannat

vain piikkimaton jäänteet

 

Siili piti päätöksensä ­–

ei kuuluneet epäilyt enää

riuska oli käännöksensä

kun lähti kiipeämään

 

Ei tehty oltu helpoksi

polkua rohkeiden:

risukossa haitaksi

oli kuori piikkinen

 

Pienet jalat juurakossa

kompuroivat kovin

siilin mietteet ahdingossa

käväisivät tovin

 

Mut viikkoa ennen juhannusta

aukeni näky uusi:

katseli siili, kuin kangastusta;

näkyi huipulta pesä ja kuusi

 

Oli silloin selvää hälle:

on tässä onneni mulla;

katsoi ylös taivahalle

ja antoi äänensä tulla

 

Riittipä päiviteltävää

kotipesän liepeillä:

Ei kuulu siilien tuolla lailla

korkeuksiin kiipeillä

 

Vaan eräs siilivanhus lausui

muille viisaudeksi

ajatuksen, jok’ siinä hautui

päässään tällaiseksi:

 

Ei paina töppöjalkakaan

kun kerrasta päättää aivan:

Unelmani puolesta

mä tahdon maksaa vaivan

Share
Ladataan...

Ladataan...
Monttu

Olet huolissasi siitä

saatko kontaktin

sanottua 

ymmärrystä

– vai et. 

 

Vakuuttuisit kerrankin:

saitpa

tai et

saat kaiken

minkä tarviset.

 

 

Share
Ladataan...

Pages