Ladataan...
Monttu

Pullonen jouluaamuna

 

Lumi on jo peittänyt pullot laaksosessa,

viinakin kai jäätynyt talvipakkasessa

Lapsonen pienoinen syönyt valmiseinehen

Viinakin kai jäätynyt talvipakkasessa

 

Pienen pirtin portailla oli isäkulta:

Tule känni riemulla, ota murhe multa

Mieli on koditon, pulloseni pohjaton

Tule känni riemulla, ota murhe multa

 

Isän kurkkuun vaahdoten kaatui olutkulta:

Uskollisna surusen otan kyllä sulta

Palkkion jumala epää vielä sinulta

Uskollisna surusen otan kyllä sulta

 

En mä ole lapseni lääke tästä maasta:

Olen vanha tuttusi, tulin sukupuusta

Humalan pienoisen, jonka annoit itselles

pieni sai sun lapsesi, samaisesta puusta.

 

 

Sydämeesi haavan teen

 

On jouluyö, sen hiljaisuutta

yksin kuuntelen

ja turta kai on ihmisyyden kieli

Vain pelko öistä avaruutta

halkoo hoippuen

ja pois jo täältä kaipaa

umpimieli

Näin sydämeesi haavan teen

ja vaivut hiljaiseen…

Taas traumalapsi syntyy uudelleen

 

On jouluyö ja jätesäkkiin

pukeutunut maa

– kun yhtä valmis itse olla voisin!

Se äänihuulet joulun tuntuun

virittymään saa,

kuin helvetti jo sisältäni soisi

Näin sydämeesi haavan teen

ja vaivut hiljaiseen…

Taas traumalapsi syntyy uudelleen

 

On jouluyö, sen tuttu tuska

työntyy sisimpään,

kuin oisin osa suurta jatkuvuutta!

Vain pulloin kyljet kutsuvasti

loistaa hämärään,

vaan mieleni on täynnä katkeruutta

Näin sydämeesi haavan teen

ja vaivut hiljaiseen…

Taas traumalapsi syntyy uudelleen

Share
Ladataan...

Ladataan...
Monttu

Sormenpäissä kirvelee. Happo työntyy kynsien alle auenneisiin pieniin haavoihin. Jotain roiskahtaa silmiin. En väistä.

Appelsiineja on pöydällä viisi, kaksi on vierinyt lattialle. Kolme olen syönyt. Olen kuorinut ne kaikki ilman veistä, paljain käsin. 

Elän kaksikymmentä vuotta sitten, lauantai-illassa, hedelmäpusseja oli pirtinpöydällä neljä. Meitä viisi, jokaisella oma pesänsä, kunnes käperryin äidin jalkojen väliin lattialle, harjauttamaan hiukseni.

Ja me kuorimme kilotolkulla räiskyvän oransseja hedelmiä. Isä näytti minulle tekniikan: viipaloi kuori, varovasti, ja irrota se siivu kerrallaan.

Isän jalkojen juuressa oli hauskempaa kuin äidin, koska isällä oli rumat varpaat. Kuorin pelkästä onnistumisen ilosta, kunnes kukaan ei jaksanut enää syödä.

Sormia kirvelee. Minusta tuntuu, että kuulun tähän. Mihin?

Nyt puserran sormet hedelmälihaan asti, irvistän, mehu valuu ranteille, pöydälle. Tuoksu pyörryttää. Yhdeksän.

Mitä sitten, kun niitä ei enää ole? 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Monttu

Rakas lapsi,

kokemukseni ei ole häävi. 

Uskallan kuitenkin epäillä, etteivät elämän upeimmat hetket ehkä tapahdu siivotessa. 

Luulen, että ne tapahtuvat silloin, kun syntyy nyt niin korostamasi siivoamisen tarve — sen, jonka voi tehdä joskus myöhemmin.

Sotke. Sotke minkä ehdit ja tiedä, että voit siivota sitten joskus. Unohda sivutuotteet, edes hetkeksi. Makaa lattialla mustikkasoseessa äläkä pelkää. 

Et selviä tästä puhtaana, sillä sitä ei ole edes katumus kaikesta siitä, minkä jätit tekemättä.

Share
Ladataan...

Pages