Ladataan...
Monttu

Ja nyt kun olen selvinnyt päivän pakollisista menoistani (saan sen kuulostamaan joltain - ei niitä juurikaan ollut), voin sepostaa, mikä tää juttu oikein on.

Miehän oon pitäny blogia jo - herraisä - vuodesta 2006, luulisin. Eli kuutisen vuotta. Itse asiassa miun kohdalla homma alkoi jo ala-asteella, jolloin kirjoitin pakko-oireisesti päiväkirjaa. Joka himputin päivä. Jos jätin välistä, kirjoitin useamman merkinnän kerralla. Tyypillistä minua.

Mutta kuten muuhunkin elämään, myös päiväkirjan kirjoittamiseen liittyy tietty muutoksen kaipuu: ajoittain on uudistuttava. Niinpä siirryin aikanaan paperista ja kynistä (muistan, kun pinkistä tussistani loppui väri ja jouduin vaihtamaan kirkkaanpunaiseen ja tunsin pakokauhua, sillä koko kirjan olisi pitänyt olla sillä samalla kynällä kirjoitettu..) verkkoympäristöön, sitten toiselle foorumille ja nyt taas uuteen paikkaan, Lilyyn.

Tällä kertaa tää on kuitenkin erilaista. Lily on julkinen blogilista, ja hyvin toisenlainen kokonaisuus kuin ne foorumit, joita olen aiemmin käyttänyt.

Halveksin aiemmin tätä kaikkea, ihan oikeasti. Tätä sairaalloista oman elämän julistusta: nuoret naiset ottaa kuvia aamupalastaan, "päivän asuistaan" ja hehkuttaa iik, ihania viikonloppujaan kera parhaiden ystävättäriensä. No, halveksin kyllä vieläkin. On joitain asioita, joita en ymmärrä. Mutta kas kummaa: halusin itsekin tulla luetuksi. Koska miulla on ihan helvetin hyviä juttuja.

Hah.

Ei. Tosiasiassa pidän kirjoittamisesta kovasti. Blogin pitäminen ei ole enää vuosiin ollu miulle pelkästään "paskan elämäni whinettämistä", mitä se joskus on ollut. Nykyään mietiskelen. Jäsennän ajatuksiani. Kirjaan ylös hyviä asioita, jotta todella tajuaisin ne. Hehkutan niitä näytölle, sillä koen, että edes parhaat ystäväni eivät jaksa aina kuunnella typerää onnellisuuttani - ja sitäpaitsi minun on hyvä oppia nauttimaan siitä ihan itseksenikin, raportoimatta siitä kellekään. Hahaa, huomasit ehkä, että näin pitkällä en siis vielä ole: haluan jakaa juttujani tuntemattomien kanssa. Mutta pikkuhiljaa.

Ellen sitten huomenna törmää elämäni rakkauteen, ja lopeta yksinäistä onnenviettoani siihen paikkaan. Jakaisinkin ihan kaiken.

Niin. Se ei olekaan pienin osa-alue elämääni tällä hetkellä. Kevät saa sydämen tykyttämään kuin pienellä oravalla. Tai sitten se on tuo tämän päivän kolmas kupillinen kahvia..

Mutta kuten sanottu, olen siis muuttanut. Lilyyn. Hömppäyhteisöön, jonka pöhköjä juttuja en tajua, mutta johon lopulta itsekin päädyin. Uusi "näissä piireissä", vanha bloggarina. Mutta mitään skumppahömppää tai muuta boustailua ette miulta tule saamaan.

Kaivaudun kaiken sen alapuolelle.

Tervetuloa Monttuun.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Monttu

Varoitan, nyt tulee tilinauha. Sen muste voi olla osittain katkeruuden suttaamaa, osittain liioittelevaa, mutta olen hautonu näitä asioita jo jonkin aikaa, joten ehkä annamme anteeksi.. Lisäksi poraaminen alko tänä aamuna 7.30, tasan, kerrankin ku ois nukuttanu. Joten..

Asiani koskee nettideittailua. Pahoitan palstoilla mieleni toistuvasti, koska:

1. Ihmiset ei osaa kirjottaa sellasia viestejä, jotka sais miun mielenkiinnon heräämään. Oon valehtelematta saanu parin kuukauden aikana kymmeniä Amorin sokkona räiskimiä nuolia, joissa lukee kutakuinkin "moi sun ilmotus kosketti muo haluisin tutustuu paremmin rohkeesti vaan kuva löytyy! t make". Tekisi mieleni vastata:

- Moi Make. Olet sadaskolmaskymmenes hakija, joka kertoo ilmoitukseni olleen hyvä. Tiedän, että se on hyvä, ei sitä tarvitse toitottaa. Mutta mitäpä luulet, millaisen vaikutuksen olisit minuun mahtanut tehdä, jos olisit aloittanut vaikkapa kertomalla jotain päivästäsi? Vaikkapa siitä, mitä jännää näit tänään tai miten iltaruoka onnistui? Olisit vaikka jollain tavalla yrittänyt, tai mikä parempi, ikään kuin vahingossa tuonut persoonasi esille viestissäsi?

Ja entäpä kuva sitten? Jospa olisit vaikka laittanut sen viestisi liitteeksi - minua kun ei paljonkaan lämmitä tieto siitä, että sinulta se kuva löytyy. Olisipa kiva, jos vastaisin sinulle, että lähetä se kuvasi, kiinnostuin sinusta, ja sitten kun näkisin naamasi, haluaisinkin luikkia pakoon. Olisiko se sinusta ylentävä kokemus? Minusta ei. Parempi, jos voisin tehdä päätökseni yhden ainoan viestin perusteella. Ja teinkin kyllä. Ei päättynyt hyvin, ei.

Ja vielä yksi juttu: käytit sanoja "tutustua paremmin" ilmaistaksesi halukkuutesi kanssakäymiseen kanssani. Kysynpä vain, miten voi tutustua "paremmin", jos ei ole vielä tutustunut lainkaan? Eikö pitäisi aloittaa siitä, että esittäydymme toisillemme? Olisit vaikka pyytänyt kahville ja sanonut, että aiot työntää tuolin pyllyni alle!

2. Ihmiset ovat kohtuuttomia. Miksi liki 40-vuotias mies kirjoittaa miulle nimimerkillä "fak_badi"? Miksi sen ikäinen lähestyy parikymppistä? Miksiiii? Tekisi mieleni vastata:

- Moi fak_badi. Miksi kuvittelet, että haen seuraa täältä, jos uskoisin löytäväni oman rintsini ikäluokkasi juntturoista? Menisin ehkä pubiin, jos uskoisin rakkauteen kaltaistesi kanssa. Hankkiutuisit ikäistesi seuraan, niin sinulla voisi käydä ns. fläpänderi. Miulla on ihan omakin isi.

3. Ihmiset valittavat ja vonkuvat. Viesti aloitetaan marttyyrin viitta liehuen tyyliin "moi rekkauduin tänne ihan vaan sun takii, koska lukiessa sun viestii mä itkin läppärin paskaks! sun on pakko vastaaaaa mulle tai mä hyppään kuokkalan sillalta alas vastaa pliiiiis! jos suo ei kiinnosta ni ilmota siitä mulle, koska sitten mä tiijän etten enää oota sun viestii. oon täällä vaan sua varten." Tekisi mieleni vastata:

- Ks. kohdan 1 vastaus. Ja suorista selkäsi. Ja opettele manipuloimaan sopivasti. Nainen haluaa haastetta ja itsevarmuutta, ei mitään lapasta. Enkä voi vastata kaikille, joista en kiinnostunut, koska miulla on muutakin elämää kuin nettideittailu. Sori.

4. Ihmiset eivät osaa kirjoittaa. Tämä harmittaa, koska uskon, että aika moni potentiaalinen mies jää huomaamatta - tai mikä pahempaa, aiheuttaa suunnatonta ärsytystä - koska oma seulani on niin tiukka. Verkkoympäristössä tärkein ajatusten highway on kielellinen ilmaisu. Jos se tökkii, on väylä tukossa välittömästi. Eiväthän kaikki voi olla mitään sheikspierrejä, mutta herraisä, miksei koulussa opeteta käyttämään isoja ja pieniä kirjaimia tai kirjoittamaan sanoja tarvittaessa yhteen? Ja miksi olen syntynyt pilkunrakastajan pöksyihin? Voihan älykkyyttä kai löytyä sellaisestakin, jonka vahvimpia taitoalueita ei ole sanallinen ilmaisu - vai voiko? Toisaalta nanofyysikot ei noin muutenkaan kamalasti sytytä.. Tekisi mieleni vastata:

- Anteeksi, mutta äo:si tökkäsi sensoriin. Et tullut valituksi.

5. Muutoin kaikin puolin sopivat ihmiset eivät miellytä silmääni. Olen nirso, ja etsin täydellisyyttä. Se on minun ongelmani, mutta ei ole. Miksen muka saisi vaatia mahdolliselta parisuhteeltani kattavaa tyydyttävyyttä? Tekisi mieleni vastata:

- Pinnallisuuteni nolottaa miua niin paljon, että annetaan olla.

6. Pyörin edelleen nettideittiympyröissä kuin kuula kipossa. En edelleenkään ole löytänyt mitään mielenkiintoista.

Poraus jatkuu yläkerrassa, vaan ei meikäläisen kamarissa. Jännittävää.

Share
Ladataan...

Pages