Ladataan...

Joku on ehkä saattanut huomata, että askartelen joka kuukausi blogiin ja instagramiin video- ja gif-yhdistelmän, jossa pelleilen diippien mietelauseiden ja alkoholinhimoisen elämän yhteneväisyyksillä. Pelleilyissä sanat muuttavat muotoaan: into onkin yhtäkkiä gin tonic, kuusta tulee skumppa ja hullu muuttuu pulloksi. Kerta kaikkiaan mieletöntä kekseliäisyyttä, tiedän. En voi sille mitään. Ideat vain pursuilevat minusta.

Videot vaikuttavat varmasti tosi yksinkertaisilta, mutta oikeasti niiden tekeminen vaatii minulta melkoista säätöä. Tähän ei meinaan ihan jokainen pysty.

Kas näin ne syntyvät:

Ensinnäkin minun pitää tietysti miettiä jokin tosi nerokas lause ja tapa, jolla voin inkorporoida siihen jotakin viinaa. (Suosin yleensä skumppaa tai giniä, koska niin teen myös oikeassa elämässä.) Tämä vaatii aivan käsittämättömän määrän luovuutta ja alkoholintuntijuutta. Sitten piirrän lapun ja suunnittelen, miten alkoholi siihen ujuttautuu.

Sitten nostan tiskipöydälleni laatikon, jonka päälle levitän kankaan. Se toimii mietelauselapun taustana.

Sitten avaan tiskipöydän yläpuolella olevan kaapin ja panen puhelimen siihen. Laitan sen nauhoittamaan ja siirtelen laput oikeaan paikkaan. Lopuksi otan vielä kuvan joka vaiheesta: niistä tulee lopulta gif. Ongelma on se, että lopputuloksena syntyvät kuvat ja videot ovat tietenkin ylösalaisin. Käännän videon ympäri puhelimeeni asennetulla sovelluksella, ja kun olen lataamassa sitä instagramiin, huomaan yleensä, että video on nauhoitettu väärästä kohtaa ja lappu näkyy kuvassa vain osittain. Sitten teen koko homman uusiksi (yleensä ainakin kolmesti, koska en kerta kaikkiaan opi, miten lappu kannattaa kohdentaa). Sitten käännän toisella puhelinsovelluksella jokaiseen gifiin tarkoitetun kuvan ja muokkaan niiden värit niin, että ne näyttäisivät mahdollisimman samanlaisilta, lataan ne koneelle ja teen niistä Gifmakerilla gifin (joka on yleensä liian iso ladattavaksi Lilyyn, joten teen sen ainakin kolmesti uudelleen jotta siitä tulisi tarpeeksi pieni).

Ja kas! Vain pari tuntia ja kasa riekaleisia hermoja myöhemmin mietelausekuva on valmis!

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Olen ollut viimeiset pari viikkoa kipeänä on/off kuten koko muukin Suomen kansa (ainakin jos on somepäivityksiä uskominen). Olen huomannut, että jostakin syystä aina juuri silloin kun olen kipeänä, haluaisin tehdä valtavasti kaikenlaisia asioita, joita en tietenkään voi tehdä koska olen kipeänä. Jokseenkin kummallisesti ne ovat yhtä aikaa myöskin asioita, joita en koskaan muulloin halua tehdä (koska muuten tietenkin tekisin ne heti). 

Aina kun olen kipeänä, haluaisin

  • lähteä retkeilemään sadesäähän, tai ensin oikeastaan hankkimaan edes sateenkestävän takin jotta voisin (joskus kun olen taas uudelleen kipeänä) haluta lähteä retkeilemään sadesäähän
  • mennä trampoliinipuistoon ja ottaa sen riskin että pissaan housuun ensimmäisellä hyppyponnistuksella
  • opetella itse tekemään maailman parasta leipää, siten etten enää koskaan haluaisi syödä muuta leipää kuin itse tekemääni maailman parasta leipää
  • järjestellä vaatekaappini uusiksi (ihan hirveä harmi että tulin juuri kipeäksi niin en voikaan ryhtyä tähän puuhaan)
  • harjoitella virkkaamista niin että oppisin sen uudelleen
  • aloittaa lenkkeilyn, koska se on juuri se asia minkä ihan hirveästi haluaisin elämässäni tehdä
  • tehdä yritykseni kirjanpidon ja panna kaikki paperit oikeisiin kansioihin
  • startata sketsi-tubekanavan (oikeasti tekisin sen heti jos en olisi näin pahasti kipeänä)
  • suorittaa valtavan suursiivouksen
  • aloittaa jokapäiväisen tiukan jumppatreenin
  • mennä luksushierontaan/timanttikasvohoitoon/huippukampaajalle (ei vitsi ihan tosi tyhmää etten nyt pysty kun olenkin kipeänä, kyllä minulla muuten olisi tähän tietysti esim rahaa)
  • nyt vihdoin tutustua siihen että kukas hitto se blac chyna oikeasti olikaan

 

...mutta sitten en tietenkään pysty, koska olen niin hirveästi kipeänä. Voi harmi. 

 

Lue myös:

 

Share

Ladataan...

Ennen kuin vanhempani jäivät eläkkeelle, toivoin aina, että sitten kun se tapahtuisi, ne ostaisivat kämpän Etelä-Ranskasta tai jostakin ja viettäisivät talvet siellä. Sehän tarkoittaisi nimittäin sitä, että minullakin olisi käytännössä kakkoskoti (ja lomakämppä Nizzassa). Olen sillä tavalla katsokaas opportunisti. 

Sitten ne jäivät eläkkeelle, mutta eteläeurooppalaista talviasuntoa ei vaan kuulunut. Ehdin jo tirauttaa muutaman itsekkään kyyneleen, kunnes muutama vuosi sitten ne keksivät, että on olemassa sellainen paikka kuin Torremolinos. 

Noin neljän vuoden ajan vanhempani ovat vuokranneet kolmiota torremolinoslaisessa lähiössä aina noin kuukaudeksi kerrallaan, syksyllä tai keväällä (tai kumpaakin). Ja tiedättekö te, mitä se tarkoittaa? Sitä että en olisi koskaan uskonut käyväni näin usein Torremolinoksessa. Ja rakastavani sitä.

Käymme siskojeni ja siskontyttöjeni kanssa Torressa mahdollisuuksien mukaan aina, kun vanhempanikin ovat siellä. Tai ainakin joku meistä käy (ja muut jäävät kotiin tuijottelemaan katkerina somepäivityksiä sieltä). Viimevuotinen reissu oli spesiaali: mukana olivat lapset, lapsenlapset ja jopa lapsenlapsenlapsi. Tänä vuonna kukaan muu ei lähtenyt, ja eläkeläisillähän on siellä ihan tylsää yksin, joten minä uhrauduin. Merkittäköön historian isoon kirjaan, että nuorin tytär oli katraasta uhrautuvaisin, eikä suinkaan tehnyt itsestään koskaan numeroa.

Olen tosi onnellinen, etteivät ne ole ostaneet talviasuntoa Etelä-Euroopasta. Koska minusta olisi aika ankeea, jos vanhempani olisivat poissa kaikki talvet (paaaaitsi tietenkin jos viettäisin itsekin siellä kuukausikaupalla aikaa etätöitä tehden ja appelsiineja suoraan puista poimien, itse asiassa nyt kun mietin niin rupeaa vähän korpeamaan koko homma, olisivat nyt hommanneet sen asunnon kun kerran minä sitä niin kovasti toivoin). Nyt ne ovat suurimman osan ajasta lähellä Tampereella, ja minun elämässäni on pysyvyys ja rauha nyt ja iankaikkisesti.

Pointtini siis oli, että lähden ensi tiistaina lähes vuosittaiselle Torren reissulle ja lomailen siellä viikon kolmen kesken vanhempieni kanssa. Ja se tekee minut aivan valtavan onnelliseksi. Mutta ei siksi, että Torremolinos olisi minusta mikään maailman ihanin matkakohde. Siksi, että mun iskä ja äiti on maailman parhaat tyypit. 

Ai niin, ja katsokaa miten hauskaa meillä siellä aina on:

 

Lue myös:

 

Share

Ladataan...

Tämä kirjoitus olkoon kunnianosoitus Officestakin tutun näyttelijä/tuottaja/käsikirjoittaja/monilahjakkuus B.J. Novakin kehittelemälle li.st-listaussovellukselle, joka vastikään valitettavasti lopetettiin. Sovellus oli mahtava: ihmiset (ja mediat) loivat toinen toistaan hauskempia, koskettavampia ja mielenkiintoisempia listoja erilaisista aiheista kuten esimerkiksi Asioita, joita lapsena luulin ja Parhaimmat ja huonoimmat leffakäsikirjoitusideani ja Ketä Officen hahmot äänestäisivät presidentinvaaleissa ja Mistä tiesin, että hän on se oikea. Sovellus pantiin vähäisen käyttöasteen vuoksi jäihin, ja uutta, parempaa ollaan kuulemma rakentamassa, joten sillä välin kopioin sieltä (taas yhden) juttuidean: selitä ensimmäinen kuva puhelimesi kamerarullalta.

Tässä se on:

Missä ja milloin: kuva on otettu 17. syyskuuta 2015 Suomen parhaassa kaupungissa eli Tampereella. (Pelottavaa muuten huomata, miten nopeasti puhelin vanhenee. Ekasta kuvasta on lähes tasan kaksi vuotta aikaa, ja puhelimeni on enää pelkkä rutku. Vanhenee nopeammin kuin passi, vaikka se se vasta tuntuu nopeasti vanhenevan.)

Mitä: minä, lempipuuhissani eli hampurilaisaterian äärellä Neljä vuodenaikaa -ravintolan Pyynikin toimipisteessä. Olimme tamperelaisen kenkämerkki Palmrothin (jonka mustia lakerikenkiä haluaisin muuten käyttää joka päivä) tilaisuudessa, ja kuvan otti Missä olet Laura, jonka tapasin sinä iltana ensimmäistä kertaa. Taputtelen vieläkin itseäni olalle siitä, että kehtasin morjestaa ihmistä, jonka tunsin vain blogin kautta, sillä a) en tuntenut tilaisuudesta ketään muuta ja b) päädyimme Lauran kanssa sinä iltana juomaan yhdet kahdet muutamat lasit viiniä ja c) olemme juoneet viiniä, vettä ja kahvia useasti sittemminkin. Joskus olemme jopa syöneet jotakin.

Miksi: olen säilyttänyt kuvaa varmastikin siksi, että olen ajatellut siinä olevan potentiaalia vaikka mihin. No ei vais. Todellisuudessa minulla ei ole minkään valtakunnan aavistuksen rippeitäkään siitä, miksi kuva on minulla edelleen. Muistan kuitenkin, että vihasin kuvaa pitkään, koska näytin siinä mielestäni lihavalta. Nyt olen lihonut niin paljon lisää, että kuva on mielestäni kerta kaikkiaan loistava! Olen siinä laiha ja kuuma kuin mikä! Tämä sen perimmäinen tarkoitus ehkä olikin.

 

Nyt: paljastakaa omat ekat kuvanne – kertokaa, mitä niissä on sekä missä, milloin ja miksi ne on otettu!

 

Lue myös:

 

Share

Pages