Ladataan...

Jokainen minun ikäiseni nainen muistaa Sliding Doors -elokuvan, Gwyneth Paltrow'n mieltsin upean lyhyen tukan, Aquan biisin Turn Back Time ja sen tajunnanräjäyttävän oivalluksen siitä, että jokainen tekemämme valinta (tai ottamamme metro) voi vaikuttaa elämämme suuntaan lopullisesti.

(Ja teille, jotka ette ole minun ikäisiäni naisia, kerrottakoon: Sliding Doors (1998) on elokuva, jossa naisen (Paltrow) elämää aletaan seurata kahdessa vaihtoehtoisessa skenaariossa. Toisessa hän ehtii nipin napin töistä lähtiessään junaan, ja saapuu kotiin juuri ajoissa yllättääkseen miehensä lemmiskelemästä toista naista heidän yhteisessä sängyssään. Toisessa hän ei ehdi junaan eikä saa tietää ääliömiehensä petturuudesta. Yhteen junaan ehtiminen (tai ei) muuttaa naisen elämän kulkua radikaalisti. Lisäksi naisella on (toisessa skenaariossa) aivan mieltsin upea lyhyt tukka.)

Olen kehitellyt teoriaa Sliding Doors -"doppelgängereistä" siitä saakka, kun tutustuin Fanni-kissaan. Se on nimittäin mielestäni Sliding Doors -versio eräästä toisesta tuntemastani kissasta, Cosimasta. Luulen, että Cosima ei ehtinyt metroon ja joutui juoksemaan töistä kotiin, innostui lenkkeilystä, ryhtyi juoksemaan kaikki työmatkat ja siitä tuli ihana ja hoikka ja lihaksikas. Fanni ehti metroon, ihastui sen helppouteen, eikä enää koskaan suostunut kulkemaan minnekään omilla jaloillaan. Niin siitä tuli ihana ja pullea. 

Unohdin koko teorian, kunnes eilen näin Facebookissa erään kaverini päivityksen. Hän oli tavannut naisen, joka oli samanniminen, kotoisin samasta paikasta, opiskellut samaa alaa ja ollut samassa kesätyöpaikassa. Kumpikin oli kesätyön päätyttyä valinnut suuntautumisvaihtoehdon opinnoissaan, päinvastaiset, tietty. He eivät olleet koskaan ennen tavanneet toisiaan ja nyt he asuivat samassa talossa. Tai jotenkin noin se kai meni. #slidingdoors much?

Aaaanyveisseli, homman pointtina on siis etsiä oma Sliding Doors -versio ja pohtia, missä vaiheessa todellisuudet jakautuivat kahtia. Omani on tämä:

Minun ja Zooey Deschanelin sliding doors -hetki oli se, kun yhteinen minämme alkoi miettiä otsatukan leikkaamista. Toinen versio meni kampaajalle, leikkautti killer bangsit, pani punaista huulipunaa ja ryhtyi menestymään. Toinen meni myös kampaajalle, mutta leikkasi tukkansa (ei otsista), meni seuraavana päivänä uusiksi ja leikkasi lisää, ja menipä vielä kolmantenakin päivänä ja leikkasi tukan tosi lyhyeksi, kunnes neljäntenä päivänä joutui pakokauhun valtaan, otti pisteeksi i:n päälle vielä pilallisen permanentin (true story) ja ryhtyi sitten epäonnistumaan elämässä. 

Kuka on sinun Sliding Doors -minäsi?

(Kuva Giphy)

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...


Tänään ärsyttää eniten: Facebookin itsestäänselvyyskommentoija (lat. comentant libris faciem), joita tapaa usein myös keskustelupalstoilla. Itsestäänselvyyskommentoijalle ominaista on avata aina virtuaalinen suunsa ja muka-auttaa (lat. pseudo auxilium) yksilöitä, jotka takuuvarmasti tietävät jo asian, joka itsestäänselvyyskommentoijalla on suoranainen pakko mainita. Itsestäänselvyyskommentoija ei täten onnistu auttamaan lainkaan. Itsestäänselvyyskommentoija onnistuu ainoastaan olemaan täysin turha tyyppi (lat. homo inutilius).

Näin hän toimii:

 

Minä: Hei kaverit! Etsin edullista majoitusta Lontoossa heinäkuun lopussa. Sattuuko kenelläkään olemaan kämppä tyhjänä tai huone vapaana?

Itsestäänselvyyskommentoija: https://www.airbnb.com/s/London--United-Kingdom

 

Minä: Kaverit! Nyt pitäis saada katsoa joku hyvä leffa. Olisko kenelläkään mitään suosituksia?

Itsestäänselvyyskommentoija: netflix.com

 

Minä: Moikka kaverit! Sattuuko kenelläkään olemaan rumpuja myynnissä?

Itsestäänselvyyskommentoija: https://www.f-musiikki.fi

 

Minä: Hei kaverit! Haluaisin ostaa käytetyn iphonen varapuhelimeksi. Olisiko kenelläkään vaikka vanhaa myynnissä?

Itsestäänselvyyskommentoija: http://apple.com

 

Minä: Moi kaverit! Mistähän löytäisin parhaan lahjan 5-vuotiaan synttäreille?

Itsestäänselvyyskommentoija: br-lelut.fi

 

Minä: Hei kaverit! Etsin Michael Jacksonin Bad-levyä LP-muodossa. Onko kenelläkään tietoa, mistä mahtaisin löytää sen?

Itsestäänselvyyskommentoija: http://www.spotify.com

 

Minä: Hei kaverit! Tiedättekö mistä löytäisin hyvän rikkalapion / uuden sohvan / räkää purkissa / märän läntin?

Itsestäänselvyyskommentoija: www.google.com

 

Itsestäänselvyyskommentoija, lopeta nyt jo saatana (lat. prohibere eum satanas).

 

(Kuvan kissa ei liity tapaukseen. Paitsi että se olisi varmaan itsestäänselvyyskommentoija jos se osaisi käyttää Facebookia.)

 

Lue myös: 

Share

Ladataan...

Olen luonteeltani sellainen ihminen, että kaipaan koko ajan vähän ylellisyyttä ja hemmottelua. Sanon itselleni pääni sisällä toistakymmentä kertaa päivässä että "tämä on nyt sitä arjen luksusta" ja "sinä olet kyllä ansainnut tämän" (ja myös että "seriously?" mutta se ei liity tähän) esimerkiksi silloin kun käyn vessassa tai kampaan tukan tai kuljen hissillä, ja sallin itselleni miniylellisyyksiä kuten suklaanpalan, mehubaarin kalleimman mehun ja jakson (okei, kaksi okei, kolme) suosikkisarjaani lounastauolla. Joskus ostan itselleni kauniita kukkia, koska ne saavat minut tuntemaan itseni sellaiseksi Instagramin suositeltu-sivulta löytyväksi, hyväntuoksuiseksi naiseksi, joka nonchalantisti ostaa kukkia kauppareissullaan, jonka hän tekee tietenkin halliin (vaikka omat kukkani ovat vähän nuupahtaneita ja Alepan alelaarista, koska hain sieltä pakasteranskalaisia, enkä osta niitä ollenkaan nonchalantisti vaan tekemällä siitä suuren numeron kaikille, jotka sattuvat olemaan paikalla, eli yleensä ainoastaan kassaneidille). Kaiken tämän teen siksi, että tuntisin oloni hetkeksi vähän tavallista luksuksemmaksi. 

Luksuksella on kuitenkin kääntöpuoli, ja se on se, että siihen tottuu aivan liian nopeasti. Pian yksi suklaanpala ei enää riitä, vaan täytyy saada ihan kokonainen, vähän parempi konvehtirasia, ehkä sellainen joita saa vain lentokentältä. Kalliita mehuja täytyy ostaa kaksi, toinen heti juotavaksi ja toinen kotiin, ja suosikkisarja on katsottava alusta loppuun asti ennen kuin voi tehdä yhtäkään murusta työtä (paitsi jos yksikään toimeksiantajani lukee tätä tekstiä, silloin teen tietenkin työt pois alta ensin).  

Luksus on luksusta vain hetken, ja te kaikki muut olette varmaan tajunneet tämän jo naperoina lastenkirjoista ja minä olen ainoa, jonka piti elää ahneeksi kolmekymppiseksi asti ennen kuin opin oikeastaan mitään.  

Näin nimittäin kävi muutama viikko sitten, kun pääsimme Turkin-matkallamme kuuluisaan Turkish Airlinesin loungeen Istanbulin lentokentällä. Lounge on saanut useita maailman parhaan loungen palkintoja (kyllä, sellaisiakin on ilmeisesti olemassa), ja se saa kiitosta paitsi ylellisyydestään, myös funktionaalisuudestaan ja kauneudestaan. (Nyt sanoin lounge niin monta kertaa että sana menetti jo merityksensä. Lounge. Lounge. Lounge.)

Kun ensin menin sinne olin ihan että...

 

...koska huomasin, että ilmaisia latteja saa ihan vaan pyytämällä. 

 

Ja sitten menin vessaan ja olin ihan että...

 

...koska vessa oli hienoin koskaan näkemäni. 

 

Sitten menin takaisin ruokapuolelle ja olin ihan että... 

 

...koska jokaiselta tiskiltä sai loputtomasti ilmaista ruokaa ja jokaisessa nurkassa kökötti help yourself -viinakärry

 

Sitten kiertelin vähän ja olin ihan että...

 

...koska yhdeltä sivulta löytyi autorata....

 

...yhdestä salista itseään soittava piano...

 

....ja sitten löysin leffateatterin...

 

...ja vaikka mitä muuta älytöntä. Oli biljardipöytä, sänkysopet, kiertelevä hieroja, videopelejä, kirjasto, livemusiikkia, golfsimulaattori, kakkubuffa ja niin edelleen. Ja sitten minä olin siellä seitsemän tuntia ja olin ihan että...

 

...koska ei se sitten enää tuntunut miltään. 

 

Tietysti nyt, kun nökötän tässä muruilla vuoratun keittiönpöytäni ääressä naputtelemassa juttuja lähmäisellä koneella eikä kukaan anna minulle edes lasillista vettä, kaipaan loungeen niin, että kylkiluihin sattuu. Loungeen pääsee, jos matkustaa Istanbulin lentokentän kansainväliseltä terminaalilta bisnesluokan lipulla. Mutta annan kyllä neuvon: nauti ensimmäisistä 20 minuutista, sillä ne ovat parhaat minuuttisi siellä.

 

Lue myös: 

 

(P.S.! Snäpissä @tiiamarietta on taas kesäkalenteri juhannukseen asti! "Laadukasta" sketsiviihdettä à la yours truly.)
Share

Ladataan...

Jos aiot kesällä katsoa telkkarista (tai siis telkkarin synonyymeista eli intternetpistecomin suoratoistopalveluista) vain yhden sarjan, suosittelen Milkshakea eli matkaa suoraan kultaiselle 90-luvulle. 

Mari Rantasila, Tiina Lymi, Niina Nurminen, Minna Koskela. Amerikkalaishenkinen diner-ravintola. Twinpeaksmainen tunnelma. Murha. Kauheat seuraukset. 

Olen aiemminkin kirjoittanut rakkaudestani ysärin kulttisarjaan Melrose Placeen, mutten ole silloin muistanut mainita Milkshakea, joka oli sarjana ehkä vielä älyttömämpi. Sitä nimittäin tehtiin vain yksi kausi, ja jo alussa tehtiin murha, jonka uhri työnnettiin ravintolan lihamyllyyn. Ja sitten se syötettiin ravintolan asiakkaille. 

Nuff said. 

Katso se. 

Täältä.

 

Lue myös:

 

Share

Pages