Ladataan...

Seitsemän viikkoa sitten poikaystäväni muutti pois luotani.

Ha! Luulitteko, että erosimme? No ei erottu lälläslää (vaikka niinkin meinasi tosin aluksi käydä)!

Muutimme erillemme, koska uskomme, että yhdessä oleminen on helpompaa, kun emme asu samoissa neliöissä. Vaikka saattaisi tietysti ajatella että yhdessä oleminen olisi helpompaa jos olisi yhdessä ihan fyysisesti samassa tilassa. Se olisi sillä tavalla suoraan verrannollista. Mutta minä olen kyllä eri mieltä. Tykkään ajatella että olen sillä tavalla monimutkainen ihminen, sillä lailla kiinnostavasti.  

Totuus on, että tylppä, tyly arki hiipii suhteeseen tosi äkkiä, jos asutaan saman katon alla. Enkä minä arkea pelkää, päinvastoin, rakastan sitä. Verkkareita, Netflixiä, ruisleipää ilman päällistä, hartiahierontoja telkkarin ääressä – I live for that stuff. Mutta asuntoni on 32 neliötä ja teen sieltä käsin töitä. Jos tiskaus- ja verkkariarkeen ympätään vielä työarki, tulee ainakin minusta aika mulkku jätkä. Silloinkin, kun ei ole arki. 

En pysty asumaan kenenkään kanssa tässä asunnossa (paitsi jos se joku on kissa, haluaisin ihan hirveästi kissan enkä sen kanssa muuttaisi erilleen ikinä ikinä ikinä) ainakaan niin kauan kuin en opi tekemään töitä järkeviin aikoihin. Sitä paitsi haluan, että kun ja jos muutan jonkun kanssa yhteen, ei hän muuta luokseni, vaan muutamme yhdessä yhteiseen kotiin. (Jossa minulla olisi ehkä työhuone.)

No sitten me keksimme, että mitä jos kokeiltaisiin asua erillään. Ja syyskuun alussa niin tapahtui. Ja eihän se ihan niin mennyt kuin olin ajatellut. 

Mitä ajattelin tapahtuvan erilleenmuuton jälkeen:

  • vaatekaappiini tulisi kaksinkertaisesti tilaa
  • asuntoni olisi aina puhdas ja siisti
  • en pesisi enää yksiäkään boksereita
  • harrastaisin kaikenlaista uutta ja kiinnostavaa
  • näkisimme toisiamme silloin kun todella haluaisimme
  • kävisimme toistemme luona vuorotellen yökylässä
  • riitelisimme vähemmän
  • olisimme onnellisempia

Mitä todellisuudessa tapahtui erilleenmuuton jälkeen:

  • vaatekaappiini tuli kahden villapaidan verran lisää tilaa (on käynyt ilmi, että poikaystäväni omistaa arviolta ruokalusikallisen verran tavaraa)
  • asuntoni on jatkuvasti kaamea läävä, koska kaikki pitää tehdä itse (paitsi joka toinen perjantai, jolloin siivooja käy)
  • tiskikoneeni on jatkuvasti täynnä, koska en ilmeisesti tyhjennä sitä itse juuri koskaan
  • kun minulla ei ole maitoa/vessapaperia/aamupalaa/jäätelöä, joudun kerta kaikkiaan menemään ihan itse kauppaan
  • pyykkikori on edelleen täynnä boksereita joiden pesemistä välttelen kuudetta viikkoa
  • harrastan lähinnä työntekoa ja internetiä
  • näemme toisiamme silloin kun todella haluamme (poikaystäväni on jopa kerran soittanut minulle vain siksi, että haluaa kuulla ääneni)
  • olen kerran käynyt poikaystäväni luona yökylässä ja hän minun luonani yhdeksän kertaa
  • riitelemme paljon vähemmän
  • olemme reilusti onnellisempia.

 

Summa summarum: suosittelen. 

 

(Psst! Erilleen muuttamisesta voi muuten lukea lisää uusimmasta Ellestä, johon kirjoitin siitä jutun.)

 

Lue myös:

 

Share

Ladataan...

Kolmetoistavuotiaana päätin tuleville lapsilleni nimet. Kirjoitin ne päiväkirjani kulmaan, piirsin ne sieluni sivuille ja käärin ne mieleni vaippaan tulevaisuuden varalle. Ja koska vuosi, jona nimet päätin, oli 1996, ovat nimetkin sen mukaiset.

"Kattelin tossa just kalenterista nimiä ja löysin oivat nimet kahdelle lapselleni jos saan tytön ja pojan." (Mainittakoon, että tämän jälkeen listasin juuri saamani joululahjat, joita olivat muun muassa TV HITS HOT! YEARBOOK 97 -lehti, Toni Braxtonin cd-levy, 200 markkaa sekä kirjepaperia ja -kuoria. Kuvittele tähän jokin ajan kulua päivittelevä lausahdus.)

Jos lapsi on tyttö, tulee hänen nimekseen

Dorotea Ii (kutsumanimi tietenkin Ii)

Ja jos lapsi on poika, tulee hänen nimekseen

Okko Teodor (kutsumanimi Teo).

Aika monelle lienee selvää, että olen tosi onnellinen etten saanut lapsia niin kauan kun olin vielä tuota mieltä sittemmin muuttanut mieltäni. En siksi, että nimissä olisi sinänsä mitään vikaa. Se on lähinnä tuo niiden kokonaisuus ja kavalkadinomaisuus, joka työntää minua luontaan (ja rajusti). En kuitenkaan koskaan unohtanut nimiä, koska edellämainitut mielen vaipat ja sielun polttomerkinnät ja mitä näitä nyt oli. Ja se, että ne lukevat edelleen siellä päiväkirjan kulmassa. 

Mutta ei siinä vielä kaikki, kuten suosikkimainoksissani sanotaan. 

Bongasin tällä viikolla Facebookista Kodin Kuvalehden linkin, jossa verrattiin nykynimiä vuoden 1918 almanakkaan (jonka nimiä painetaan muuten myös ensi vuoden nimipäiväalmanakkaan, vaikka ne ovat sellaisia kuin Tertullius ja Ansgarius ja Engelbrekt, koska #suomi100). Jutussa sanottin, että katso, mikä nimesi olisi ollut vuonna 1918. Ja minä katsoin. Kuudes helmikuuta on nykyisin Tiian päivä, mutta sata vuotta sitten se oli 

Dorotean päivä.

JUMALAUTA DOROTEAN PÄIVÄ

DOROTEAN

Minullahan ei nyt siis kerta kaikkiaan ole muuta vaihtoehtoa kuin nimetä lapseni Doroteaksi (tai ehkä toivoa kovasti, että siitä tulisi poika).

P.S. En siis ole raskaana tai suunnittele raskautta. Mutta nyt on ehkä pakko. #masuasukki #doroteaii

 

Lue myös:

 

Share

Ladataan...

Joku on ehkä saattanut huomata, että askartelen joka kuukausi blogiin ja instagramiin video- ja gif-yhdistelmän, jossa pelleilen diippien mietelauseiden ja alkoholinhimoisen elämän yhteneväisyyksillä. Pelleilyissä sanat muuttavat muotoaan: into onkin yhtäkkiä gin tonic, kuusta tulee skumppa ja hullu muuttuu pulloksi. Kerta kaikkiaan mieletöntä kekseliäisyyttä, tiedän. En voi sille mitään. Ideat vain pursuilevat minusta.

Videot vaikuttavat varmasti tosi yksinkertaisilta, mutta oikeasti niiden tekeminen vaatii minulta melkoista säätöä. Tähän ei meinaan ihan jokainen pysty.

Kas näin ne syntyvät:

Ensinnäkin minun pitää tietysti miettiä jokin tosi nerokas lause ja tapa, jolla voin inkorporoida siihen jotakin viinaa. (Suosin yleensä skumppaa tai giniä, koska niin teen myös oikeassa elämässä.) Tämä vaatii aivan käsittämättömän määrän luovuutta ja alkoholintuntijuutta. Sitten piirrän lapun ja suunnittelen, miten alkoholi siihen ujuttautuu.

Sitten nostan tiskipöydälleni laatikon, jonka päälle levitän kankaan. Se toimii mietelauselapun taustana.

Sitten avaan tiskipöydän yläpuolella olevan kaapin ja panen puhelimen siihen. Laitan sen nauhoittamaan ja siirtelen laput oikeaan paikkaan. Lopuksi otan vielä kuvan joka vaiheesta: niistä tulee lopulta gif. Ongelma on se, että lopputuloksena syntyvät kuvat ja videot ovat tietenkin ylösalaisin. Käännän videon ympäri puhelimeeni asennetulla sovelluksella, ja kun olen lataamassa sitä instagramiin, huomaan yleensä, että video on nauhoitettu väärästä kohtaa ja lappu näkyy kuvassa vain osittain. Sitten teen koko homman uusiksi (yleensä ainakin kolmesti, koska en kerta kaikkiaan opi, miten lappu kannattaa kohdentaa). Sitten käännän toisella puhelinsovelluksella jokaiseen gifiin tarkoitetun kuvan ja muokkaan niiden värit niin, että ne näyttäisivät mahdollisimman samanlaisilta, lataan ne koneelle ja teen niistä Gifmakerilla gifin (joka on yleensä liian iso ladattavaksi Lilyyn, joten teen sen ainakin kolmesti uudelleen jotta siitä tulisi tarpeeksi pieni).

Ja kas! Vain pari tuntia ja kasa riekaleisia hermoja myöhemmin mietelausekuva on valmis!

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Olen ollut viimeiset pari viikkoa kipeänä on/off kuten koko muukin Suomen kansa (ainakin jos on somepäivityksiä uskominen). Olen huomannut, että jostakin syystä aina juuri silloin kun olen kipeänä, haluaisin tehdä valtavasti kaikenlaisia asioita, joita en tietenkään voi tehdä koska olen kipeänä. Jokseenkin kummallisesti ne ovat yhtä aikaa myöskin asioita, joita en koskaan muulloin halua tehdä (koska muuten tietenkin tekisin ne heti). 

Aina kun olen kipeänä, haluaisin

  • lähteä retkeilemään sadesäähän, tai ensin oikeastaan hankkimaan edes sateenkestävän takin jotta voisin (joskus kun olen taas uudelleen kipeänä) haluta lähteä retkeilemään sadesäähän
  • mennä trampoliinipuistoon ja ottaa sen riskin että pissaan housuun ensimmäisellä hyppyponnistuksella
  • opetella itse tekemään maailman parasta leipää, siten etten enää koskaan haluaisi syödä muuta leipää kuin itse tekemääni maailman parasta leipää
  • järjestellä vaatekaappini uusiksi (ihan hirveä harmi että tulin juuri kipeäksi niin en voikaan ryhtyä tähän puuhaan)
  • harjoitella virkkaamista niin että oppisin sen uudelleen
  • aloittaa lenkkeilyn, koska se on juuri se asia minkä ihan hirveästi haluaisin elämässäni tehdä
  • tehdä yritykseni kirjanpidon ja panna kaikki paperit oikeisiin kansioihin
  • startata sketsi-tubekanavan (oikeasti tekisin sen heti jos en olisi näin pahasti kipeänä)
  • suorittaa valtavan suursiivouksen
  • aloittaa jokapäiväisen tiukan jumppatreenin
  • mennä luksushierontaan/timanttikasvohoitoon/huippukampaajalle (ei vitsi ihan tosi tyhmää etten nyt pysty kun olenkin kipeänä, kyllä minulla muuten olisi tähän tietysti esim rahaa)
  • nyt vihdoin tutustua siihen että kukas hitto se blac chyna oikeasti olikaan

 

...mutta sitten en tietenkään pysty, koska olen niin hirveästi kipeänä. Voi harmi. 

 

Lue myös:

 

Share

Pages