Kirotut karvat

Uusimmassa Trendissä valiteltiin blogielämän olevan liian siloteltua ja nättiä. No, tämä ei sitä ainakaan ole.

Minä olen karvainen nainen. Muualtakin kuin päästä.

P*mppikarvat voivat olla jollekin naisellisuuden merkki. Parhaimmillaan alapään karvoitus on seksikästä, luonnollista ja kaunista.

Silloin, kun tukka kasvaa suoraan alas selkää ja pakaroiden väliä pitkin haaroväliin ja jatkuu siitä reisiin, sääriin ja varpaisiin (I'm not kidding), ei karvoituksessa ole jäljellä naisellisuuden häivääkään. 

Alaselän haituvat estävät bikinien käytön ja saavat muutoin romanttiset selänsilittelyt tuntumaan kauhuelokuvan kohtauksilta. 

Sisäreisien sänki sattuu ja kutittaa ja vaikeuttaa nukahtamista iltaisin. Pyjamanhousuissa taas tulee hiki.

Ihokarvoista on tullut minulle miehisyyden symboli, ja siksi poistan ne mielelläni myös naiseuden kehdostani.

Siksi, kun ystäväni kehotti minua vuosia sitten kokeilemaan brasilialaista sokerointia, tartuin ehdotukseen viipymättä. I-ha-naa. Ei tarvitsisi enää sheivata!

Silloin hoitoloita, jotka tekevät brassisokerointia, oli vaikea löytää. Nyt on vaikea löytää aikaa yhdestäkään hoitolasta.

Se sattui, sattui niin saatanasti. Tulos oli kuitenkin niin upea, niin pehmeä ja niin pysyvä, että jäin koukkuun. Aika brassien välissä on yhtä tuskaa - valitettavasti budjetti ei ainakaan toistaiseksi salli jatkuvaa hoitolassa ravaamista. Plussaa on kuitenkin se, ettei kipu ole enää yhtään niin paha.

Joka kerta, kun käyn uudessa hoitolassa, saan kuulla sanat: "Jaa, sulla onkin vähän tavallista enemmän." Joo. Tiedän. Minunhan se vajayjay on.

Kannatan toki luonnollisuutta. Se ei vain sovi minulle. Haluan hoo-hooni olevan yhtä siloteltu kuin tämä tämmöinen blogielämä.

EDIT: Kuvassa on sushia. Se liittyy aiheeseen. Enkä myöskään halunnut ottaa kuvaa itse aiheesta, if you know what I mean.

Share

Kommentit

Sea Legs

ei sillä että horjuttaa uskoa suhun, mutta keskustelun topic oli vaan samaa aluetta. eli alueen hermoillako sitten.. hmmh.

 

Kommentoi