Kun muutimme poikaystäväni kanssa erilleen

Seitsemän viikkoa sitten poikaystäväni muutti pois luotani.

Ha! Luulitteko, että erosimme? No ei erottu lälläslää (vaikka niinkin meinasi tosin aluksi käydä)!

Muutimme erillemme, koska uskomme, että yhdessä oleminen on helpompaa, kun emme asu samoissa neliöissä. Vaikka saattaisi tietysti ajatella että yhdessä oleminen olisi helpompaa jos olisi yhdessä ihan fyysisesti samassa tilassa. Se olisi sillä tavalla suoraan verrannollista. Mutta minä olen kyllä eri mieltä. Tykkään ajatella että olen sillä tavalla monimutkainen ihminen, sillä lailla kiinnostavasti.  

Totuus on, että tylppä, tyly arki hiipii suhteeseen tosi äkkiä, jos asutaan saman katon alla. Enkä minä arkea pelkää, päinvastoin, rakastan sitä. Verkkareita, Netflixiä, ruisleipää ilman päällistä, hartiahierontoja telkkarin ääressä – I live for that stuff. Mutta asuntoni on 32 neliötä ja teen sieltä käsin töitä. Jos tiskaus- ja verkkariarkeen ympätään vielä työarki, tulee ainakin minusta aika mulkku jätkä. Silloinkin, kun ei ole arki. 

En pysty asumaan kenenkään kanssa tässä asunnossa (paitsi jos se joku on kissa, haluaisin ihan hirveästi kissan enkä sen kanssa muuttaisi erilleen ikinä ikinä ikinä) ainakaan niin kauan kuin en opi tekemään töitä järkeviin aikoihin. Sitä paitsi haluan, että kun ja jos muutan jonkun kanssa yhteen, ei hän muuta luokseni, vaan muutamme yhdessä yhteiseen kotiin. (Jossa minulla olisi ehkä työhuone.)

No sitten me keksimme, että mitä jos kokeiltaisiin asua erillään. Ja syyskuun alussa niin tapahtui. Ja eihän se ihan niin mennyt kuin olin ajatellut. 

Mitä ajattelin tapahtuvan erilleenmuuton jälkeen:

  • vaatekaappiini tulisi kaksinkertaisesti tilaa
  • asuntoni olisi aina puhdas ja siisti
  • en pesisi enää yksiäkään boksereita
  • harrastaisin kaikenlaista uutta ja kiinnostavaa
  • näkisimme toisiamme silloin kun todella haluaisimme
  • kävisimme toistemme luona vuorotellen yökylässä
  • riitelisimme vähemmän
  • olisimme onnellisempia

Mitä todellisuudessa tapahtui erilleenmuuton jälkeen:

  • vaatekaappiini tuli kahden villapaidan verran lisää tilaa (on käynyt ilmi, että poikaystäväni omistaa arviolta ruokalusikallisen verran tavaraa)
  • asuntoni on jatkuvasti kaamea läävä, koska kaikki pitää tehdä itse (paitsi joka toinen perjantai, jolloin siivooja käy)
  • tiskikoneeni on jatkuvasti täynnä, koska en ilmeisesti tyhjennä sitä itse juuri koskaan
  • kun minulla ei ole maitoa/vessapaperia/aamupalaa/jäätelöä, joudun kerta kaikkiaan menemään ihan itse kauppaan
  • pyykkikori on edelleen täynnä boksereita joiden pesemistä välttelen kuudetta viikkoa
  • harrastan lähinnä työntekoa ja internetiä
  • näemme toisiamme silloin kun todella haluamme (poikaystäväni on jopa kerran soittanut minulle vain siksi, että haluaa kuulla ääneni)
  • olen kerran käynyt poikaystäväni luona yökylässä ja hän minun luonani yhdeksän kertaa
  • riitelemme paljon vähemmän
  • olemme reilusti onnellisempia.

 

Summa summarum: suosittelen. 

 

(Psst! Erilleen muuttamisesta voi muuten lukea lisää uusimmasta Ellestä, johon kirjoitin siitä jutun.)

 

Lue myös:

 

Share

Kommentit

Kieppis (Ei varmistettu)

Haa! En siis ehkä olekaan ainoa, joka kyseenalaistaa näin nyt vaan on ollut tapana tehdä -käytäntöjä. Toki monesti taloudellisesti olisi järkevää asua yhdessä, mutta mieluummin kyllä pysyn järjissäni pitämällä oman asuntoni. Etenkin kun oma sisustustyyli on hyvin pelkistetty ja ei mitään ns. turhaa tavaraa ja toisella taas on lasivitriinit täynnä astioita ja muuta sälää :D

Tiia Rantanen

Yks mun tuttu sanoi mulle että "oottepa te moderneja" kun kerroin tästä, ja olin ite ihan että mää en oo kyllä modernia nähnytkään, oon tosi perinteinen ihan tahtomattanikin parisuhdeasioissa. Mutta tää tuntuu hyvältä!

Jenniiiii (Ei varmistettu)

Välillä oon itsekin miettinyt, pitäskö mun ja poikaystävän muuttaa erilleen. Väkisin tulee sellaisia ajatuksia mieleen, että olisiko se askel "taaksepäin" tai askel kohti eroa ja mitähän muut ajattelee... Järjestely tuntuisi myös melko haastavalta, koska asutaan nyt edullisesti vuokralla tilavassa asunnossa ja meillä on kaksi yhteistä kissaa. Ääh. Ei vaan tarviis taistella kotitöistä ja ajankäytöstä. Sitten kun päätettäis tavata, niin oikeesti oltais yhdessä, eikä niin, että molemmat on eri huoneessa koneilla tai puhelimella tai yhdessäolo on Netflixin katsoista (yleensä ilman sitä chill-ominaisuutta) :D

Tiia Rantanen

Nimenomaan. Mun kaikki ikätoverit ovat olleet tosi kannustavia tämän suhteen. Ymmärretään, ettei se tarkoita eroamista (ja vaikka ero sitten lopulta tulisikin niin hittoakos se niille kuuluu) ja että se voi olla tosi järkeväkin ratkaisu. Ei tosin taloudellisesti, mutta eihän sen loppuelämää tarvitse kestääkään. Mutta mun vanhemmat ovat sitä mieltä että ei tuo voi mikään parisuhde enää olla, vaikka olenkin puhunut niiden kanssa asiasta paljon.

Itse ajattelen sitä vähän niin että käännetään kelloa taaksepäin, muttei oteta askelta taaksepäin. Eihän kukaan suhteen alkuaikoina asu yhdessä, ja ollaan silti joskus tosi paljonkin sitoutuneita olemaan yhdessä. Mun mielestä me vähän niinkuin vaan palattiin niihin vanhoihin hyviin aikoihin. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Musta tylsä arkikin yhdessä on ihanaa, kunhan välillä on muutakin ja ei aina olla kotona, mutta kyllä yhteinen koti vaatii vähän tilaakin. Pienissä neliöissä ja ehkä eri vuorokausurytmillä on turha kärvistellä yhdessä, jos ei ole pakko ja se asuminen tuntuu nimenomaan vähän pakolta. :)

Tiia Rantanen

Sitä mää meinaankin! Rakastan tylsää arkea, mun mielestä se ei oo yhtään tylsää. MUTTA tarvitsen siihen silti lisää tilaa. Yksi vaihtoehto olisi ollut tietysti hankkia vaikka työhuone, mutta se olis ollut sitten hyvin selkeästi pelkästään minulle uusi menoerä. Johon minulla ei ainakaan tällä hetkellä ole varaa.

Ihanaa että ihmiset elävät rohkeasti oman näköistä elämää! Peukku ylös!

Vapaaherratar (Ei varmistettu)

Herää kysymys, mihin sitä toisessa asunnossa asuvaa miestä/naista oikein tarvitaan?
Kaupungille näyttökappaleeksi ja omaa itsetuntoa nostattamaan.
Vai pitääkö jokaisella naisella olla oma kulta, jonka vikoja ym. voi ystävättäriensä kanssa mediaa myöten päivitellä, ja pitää omat virheet täydellisesti ihan omissa nurkissa piilossa.
Mitä jos kokeilisit olla yksin.
Eipä taida monelta perässä hiihtäjältä onnistua. Siksi näitä naapurissa asuvia kullanmuruja jotkut tarvitsee.
Sängyn lämmittäjiä saa vaihteluksi muitakin ja vapaana vielä valita.
Monitaitoinen yksinkin pärjäävä nainen ei tarvitse em. erillään asuvaa Tyyppiä muuta kuin puhe- ja lenkkiseuraksi.
Saa ihan omanlaista elämää viettää ja päättää kenen kanssa heilastaa tai on ylipäätään tekemisissä ja mihin aikaan milloinkin.
Miksi pitäisi toisen kanssa asioitaan edes yrittää sovitella. Ei se yksi niin ihana ole.

Pystytkö heittämään vinkkiä, että mistä näitä miellyttäviä sängyn lämmittäjiä ja heiloja saa nopeaan tarpeeseen?

Tiia Rantanen

Itse asiassa minä en tarvitse sitä mihinkään. Minä rakastan sitä. 

saarah
visual diary

Mä sain exäni kanssa suuren riidan aikaan sillä, että kun exä sanoi kokevansa etten tarvitse häntä mihinkään, sanoin sen olevan totta. En tarvitse, mutta haluan että hän on elämässäni. 

Vierailija (Ei varmistettu)

...mitä?:'D

Nettanen
Destination: Happiness

Arvostan kaikenlaisia rohkeita ja valtavirtaa vastaan uivia ratkaisuja. Kiitos kun jaoit tämän, tää oli todella mielenkiintoista! :)

Tiia Rantanen

Kiitos! Oon saanut jonkun verran kiitosta rohkeudesta, mutta se tuntuu musta oudolta. Ihan kun joku sanoisi että olitpas rohkea kun valitsit juuri tämän lounasravintolan. Tämä nyt on vaan tällainen asia, mikä me tehtiin. Tai mitä me kokeillaan. Se saattaa epäonnistua täysin, mutta sitten niin pitääkin käydä. (Ja sitten mennään ensi kerralla eri lounasravintolaan.)

Nettanen
Destination: Happiness

Ymmärrän täysin mitä tarkoitat - mulle sanottiin että olen rohkea, kun lopetin mun työn. Pohdin sitä pitkään, et onko se nyt rohkeutta vai mitä, mut ymmärrän kyllä miksi se ihmisen silmissä näyttää rohkeudelta. Ja nyt käytin sit kuitenkin itse tuota samaa sanaa. :D

Tiia Rantanen

Ja kiitos siitä! Se oli kivasti sanottu. Ei ollut tarkoitus dumata!

Naislaif
Naislaif

Mieheni vanhemmat asuvat eri asunnoissa. Alkutaipaleensa veittivät kuten moni muu ja elivät ydinperheenä niin kuin oli tapana. Mieheni isä jäi eläkkeelle..... Jotta avioliitto toimisi, niin edessä olivat omat asunnot. Avioliitto jatkui ja jatkuu edelleen!
Tosin harmillista on se, että anoppini ei ole kaikille ystävilleen kehdannut kertoa totutta.

Tiia Rantanen

Huh! Tuntuisi kauhealta jos tästä ei voisi kertoa ihmisille. Tosin minä nyt olen sellainen lärpättelijä että kerron aina kaiken ja vähän liikaakin..

Naislaif
Naislaif

Ehkä on kyse sukupolvien välisestä erosta.  Minä itsekin puhun, joskus liikaakin. Tämä sellainen asia piilossa pidettäväksi, että vie varmasti voimavaroja, luulen. Mutta jokainen tavallaan ja minulla on ihanat appivanhemmat, jotka vaikuttavat tyytyväisiltä. 

Tiia Rantanen

Se on tärkeintä!

Jari Holopainen
Talo meemeistä

Pohdin usein asunnon ja kodin merkitystä ihmisen elämässä, ja sellaiselta ajatukselta ei ole voinut olla välttymättä, kuinka yhteiskuntamme on rakentunut ja rakentuu tänä päivänkin yhdessä asumisen varaan. Yhdessä saatetaan saada hankittua isommat tilat, jopa talo. Puutarhat kukoistavat ja osa niistä voi muistuttaa vuosikymmenten puurtamisen jälkeen lähes paratiisia.
Ajat muuttuvat. Paratiisit ovat hävinneet kun tontista on voitu lohkoa toinen tontti ja rakentaa sille talo. Iso osa suomalaisista on tänä päivänä yksinasujia. Miksi näin on käynyt, siihen minulla ei ole kunnollista vastausta esittää. Ehkä välillä tärkeintä on olla vain itsensä kanssa.

Tiia Rantanen

...ja ehkä sekin voi olla paratiisi :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihmiset on niin luutuneita, että kaikki poikkeava tuntuu joko rohkealta tai väärältä. Oma ex määkyi, että kyllä on asiat pielessä, kun ei olla vuoden seurustelun jälkeen muutettu yhteen. Minähän en siis vuodessa kelpuuta kenenkään nimeä samaan oveen omani kanssa, minusta se on liian lyhyt aika tehdä sen kokoinen ratkaisu. No, hänestä tosiaan tuli ex sitten.

Kommentoi