Lapsuuden haaveammatit

Olen haaveammatissani. Minusta on ihanaa olla toimitttaja, vaikka kaikki tekemäni työt eivät olekaan ihan unelmista rakennettuja. En muista, että olisin lapsena koskaan haaveillut toimittajuudesta (vaikka leikin kyllä monesti järkensä menettänyttä mediatalon pamppua, koska julkaisin useita täysin mielipuolisia lehtiä, kuten Tessi-tehtävälehteä, jonka yksi puuha oli neliruutuinen ristikko). Muistan kuitenkin muutaman muun haaveammatin:

Tarhan keittäjä

En halunnut päiväkoti-ikäisenä mitään muuta niin paljoa kuin sujauttaa harsomaisen, paperisen suihkumyssyn päähäni ja hämmennellä itseni kokoisia, höyryäviä kattilallisia pinaattikeittoa. En tiennyt mitään keittäjän työtä hienompaa. Sitä paitsi päivän saisi aina hengailla itseni ja kavereideni kaltaisten kivojen viisivuotiaiden kanssa - mikä voisi olla parempaa? Päiväkotini keittäjän kutittelutaidoilla saattoi myös olla osuutta haaveammatin rakentumiseen: tyyppi, joka on niin hyvä kutittelija, tekee varmasti siistiä työtä.

Sihteeri

Suosikkipuuhaani lapsena oli ottaa vastaan mielikuvituspomolle tarkoitettuja viestejä ja soittopyyntöjä ja kuljeskella ympäriinsä kyniä ja papereita pullollaan oleva käsilaukku olalla keinuen. Rakensin itselleni hiuspannasta ja lyijykynänpätkästä headsetin, johon asiakkaat soittelivat ihan solkenaan. Nyt vanhemmiten mietin, miksen halunnut olla sihteerin sijaan se, jolle viestit toimitetaan, mutta syy taitaa olla vain siinä, ettei toimitusjohtaja päässyt täyttelemään kiinnostavia soittopyyntölomakkeita. Niihin sai laittaa rasteja ruutuun ja kaikkea.

Ihotautilääkäri

No, okei, en oikeasti tiedä, mikä lääkäri haaveissani olin, mutta sen tiedän, että stetoskoopit tai kuumemittarit eivät liittyneet unelmieni työhön. Tämä ei myöskään ollut niitä saunan alalauteilla touhuttuja millanen sulla on -tyyppisiä lääkärileikkejä. Minulla oli tapana asetella kaverin selälle märkiä talouspaperin paloja ja kuoria niitä sitten iholta pinsettien avulla. Nyt kun tarkemmin miettii, ehkä kyseessä olikin face/off-henkinen plastiikkakirurgiahaave.

Kirjailija

Vaikken muista koskaan tietoisesti lapsena halunneeni toimittajaksi, unelmoin ala-asteella vuosikausia siitä, että saisin olla kirjailija. Tosin silloisessa lapsen mielessäni kirjoituskoneella naputtelemani puolikkaat liuskat riittäisivät lukijoilleni, ja kirjoittamisen sijasta päätyöni olisikin itse asiassa hengailla Stephen Kingin kanssa hedelmätoffeita syöden ja Christine tappaja-autosta keskustellen. (Kyllä tuolla kuvassa olevalla tarinalla olisi varmaan pari hedelmätoffeeta irronnut.)

***

Vaan kuinkas sitten kävikään? Tosielämässä minusta tuli ensin sosionomi, lastentarhanopettaja ja nuoriso-ohjaaja ja sittemmin toimittaja. Mutta jos ihan totta puhutaan, peitän kotona vieläkin kokkaillessani joskus hiukseni suihkumyssyn alle ja unelmoin salaa Stephen Kingistä. 

 

Share

Kommentit

Laura T.
Missä olet Laura?

Uuuuuupeaa.

Saat vitosen jos lopetat seuraavan lehtijutun noin: LOPPU!

Tiia Rantanen

Suurimmassa osassa tarinoista aanelosen tyhjäksi jäänyt puolikas oli täytetty osin käsin, osin koneella kirjoitetuilla "lopuilla". Kaikki huutomerkillä. Se oli journalistinen keinoni saada tarina vaikuttamaan pidemmältä ja lukijat vakuuttuneiksi siitä, että tämä todellakin oli tässä.

LOPPU!                                                 Loppu!

                                                                                                 Loppu!

                                       loppu!

      LOPPU!                                                                                                            LOPPU!

                          loppu!                                            Loppu!

Kiti
Katso tarkemmin

Ihania. :D Mun lapsuuden haaveammatti oli pelastaja. Halusin olla joku supersankarin tyyppinen hemmo, joka pelastaa ihmisiä palavista taloista, merihädästä ja keskeltä vilkasta moottoritietä.

Seuraavaksi halusin olla kirjailija. Kirjoitinkin monta "kirjaa" (niittasin kymmenen A4-paperia yhteen), joissa kaikissa oli samanlainen juoni; ikäiseni tyttö päätyi erilaisiin, jännittäviin seikkailuihin sekä tapasi söpön pojan, jonka kanssa oli parhaita ystäviä aikuisiksi asti. Sitten he menivät naimisiin ja saivat tytön, joka puolestaan seikkaili seuraavassa kirjassa. :D

Tiia Rantanen

Ihana! Pelastaja on hyvä ammatti. On hauskaa, miten itsen näköisiä kirjoitetut tarinat ovat - ja piirretyt kuvat myös. Ja sitten niitä toistuvia elementtejä: jostakin syystä kirjoittamissani lukuisissa runoissa esiintyi aina pääkallo. Toivon, että kyse oli vain riimittelyratkaisusta - ei mistään makaaberista.

Mä halusin n. kolmevuotiaan olla "kärryntyöntäjä". Marketeissa muistaakseni sai silloin vielä tienattua pikkurahaa "kärrypoikana" eli keräilemällä ostoskärryjä parkkipaikalta ja palauttamalla niitä marketin puolelle (koska 90-luvulla ei ollut vielä keksitty lisätä kärryihin panttilukkoa, ihan omituista). Ne pitkät kiemurtelevat kärryjonot oli niin komea ja hauska näky, että halusin viettää sellaisten parissa lopun elämää.  

Kiinnostais ehkä vieläkin vähän kokeilla sellaisen tosi pitkän kärryjonon ohjaamista. 

Springtime (Ei varmistettu)

Eka haaveammattini oli piirrettyjen piirtäjä :)

Kommentoi