Mitä avainnippusi kertoo sinusta?

Olin viime perjantaina tilaisuudessa, jossa käteeni sattui pullo-olut, jota ei oltu avattu. (Eha hervee tilanne siis.)

Ehdin jo säikähtää ja järkyttyä ja suuttua ja menettää toivoni ja luovuttaa (olen vähän dramaattinen) kunnes muistin, että avainnipussani on pullonavaaja. Vieressäni istunut Dorit Salutskij tokaisi: "Hei vähän coolia. Mulla on avainnipussa tällainen hopealusikka."

Nostin Doritin avaimet ja niissä killuvan hopealusikan käteeni. Lusikanpalaan oli (kaiken nössöyden huipuksi) kaiverrettu sana ÄITI. 

Ihan kiva, ajattelin, mutta ei tuo mikään pullonavaaja ole, ja poksautin olueni suurieleisesti auki. Katsopas mihin minä pystyn!

Ryhdyimme siinä sitten Doritin kanssa vertailemaan avainnippujamme ja sälää, jota niistä roikkuu. Doritin avaimista on selkeästi huomattavissa, että hän on äiti. (Duh, sehän lukee niissä.) Minun avaimistani taas se, että olen uskomattoman cool. 

Pullonavaaja kertoo, että avaintenomistaja on aina valmis kaljalle. (Eli cool. Siis jos pitää kaljanjuontia coolina.)

iPhonen sim-kortin kotelonavaaja kertoo, että avaintenomistaja on aina valmis laittomuuksiin prepaid-liittymällä. (Eli vähän lainsuojaton eli melko cool.)

Hassu avaimenperä kertoo, että avaintenomistaja on niin cool, että sillä on ainakin yksi kaveri. Koska eihän sellaisia kukaan itse osta. (Oletko muka itse joskus ostanut avaimenperän itsellesi? Niitä ovat kaikki laatikostot väärällään, mutta kukaan ei ole koskaan ostanut yhtäkään.) Tämän avaimenperän olen saanut ystävältäni Ruotsista, ja se on hauska siksi, että siinä lukee EI SAA PEITTÄÄ suomeksi, vaikka se on ostettu ulkomailta. Tiedättehän ne patteritekstit? MÅ IKKE TILDEKKES ja FÅR EJ ÖVERTÄCKAS. (Jos muuten googlaa "må ikke", saa ehdotukseksi "må ikke tilkdekkes på finsk".) 

Silmälasien ruuvimeisseli kertoo, että avaintenomistaja on aina valmis korjaamaan omat tai toisen aurinkolasit. (Aurinkolasit ovat aina megacool.)

Muistitikku kertoo, että avaintenomistaja on aina valmis tallentamaan cooliuden ilmentymiä ja kantamaan niitä mukanaan. Ja ehkä siitä, ettei hän luota pilvipalveluihin, joka sekin on tavallaan aika coolia.

Ja arvatkaa mitä? Doritilla oli täsmälleen samanlainen tikku omissa avaimissaan. Cool mama!

 

Mitä omat avaimesi kertovat sinusta?

 

Lue myös:

 

Share

Kommentit

jennajohannasi
Pirtti

Ne kertovat, että olen vähän huithapeli, sillä avainnippuni hukkui melkein kaksi viikkoa sitten enkä ole vieläkään saanut aikaiseksi soittaa löytötavaratoimistoihin.

Työavaimet ja kaikki.

Hitto.

Tiia Rantanen

Aika coolia tuokin, kyllä.

smagardi
astu harhaan

Avainnippuni kertoo, etten sitten koskaan palauttanutkaan sitä vanhan työpaikkani avainta,
josta otin loparit yli viisi vuotta sitten.

Hups.

(eivät sitä ikinä pyytäneet kuitattavaksi takaisin, enkä minä tommosia jaksanut silloin ajatella)

Tiia Rantanen

Ja se avain killuu vielä nipussa? Eräänlainen hassu avaimenperä siis!

smagardi
astu harhaan

Suorastaan lahja-avaimenperäksi luokiteltava!

eisaapeitttää (Ei varmistettu)

siiiiiis.... toi ei saa peittää -juttu on niin random! oon kuullu saman läpän niin monelta ruotsalaiselta ja norjalaiselta. heidän mielestä se on niin hauska, hassun hauska suomen kieli.

ja sitten toisaalta kun miettii, että he on housut kintuissa pöntöllä istuessaan tylsyyspäissään aina päätyneet lukemaan sitä samaa patteriin liimattua tarraa uudestaan ja uudestaan ja aina hymistelleet hassun hauskalle lausahdukselle kunnes se on ikuisesti syöpynyt heidän viikinki-mieliinsä... niin kukas saakaan viimeisen naurun :-D

Vierailija (Ei varmistettu)

mm-m.. arvaapa kuuleeko Ruotsissa asuva suomalainen tuon "Eissa peiitte" -jutun ihan muutaman kerran :D

Tiia Rantanen

Se on musta mahtava! On niin väsynyttä kun ulkomailla tyypit on sillee "heei mä osaan suomea" ja sitten vaan kiroilee. 

Mulla ei ole kuin koti-, autotallin- ja fillarinavain nipussa. Mutta avainnauhana on kuitenkin sellanen kylkiäinen, jonka sai kun osti Southpark-leffan itselleen (krhmm, VHS-versiona) :) Kaikki muu tarvittava kulkee laukussa.

jennajohannasi
Pirtti

Siis ei oo todellista, mun mies sano mulle tossa puoli tuntia sitte ku kiroilin hukkuneita avaimiani, et hän ei kyl oo hetkeen hukannu ku edelleen on semmonen South Park _VHS_-avainnauhan se klipsipala roikkumassa avaimissaan :DDD 

blurredesquisse

Vitsi nyt oli kyllä hyvä vinkki! Ehkä toi iLuurin korttipaikan "avain" ei olis aina hukassa, jos itekin laittais sen muiden avainten kanssa samaan nippuun. KIITOS tästä!

Tiia Rantanen

Haha! Tästä siis oli jotain ihan hyötyäkin! Jopas jotakin. 

Aestas (Ei varmistettu)

Multa löytyy koti ja duuniavain, oma ja pojan pyöränavain, yksi matkasalkun avain (jota en käytä kuin äärimmäisen harvoin), s-ryhmän kärryavain, pullonavaaja, muovinen turtles kännykoru ja vanhasta mekosta otettu laatta jossa lukee rich bitch.

Vierailija (Ei varmistettu)

Omassa avainnipussa kulkee kotiavain, valikoima pyöränavaimia (osasta jopa tiedän minkä pyörän), saunan avain, koulun lokeron avain, poikaystävän kämpän avain ja hamahelmistä tehty avaimenperä, joka joskus muinoin oli söpö, mutta nykyään lähinnä hygieniariski. Avaimista kun puhutaan, niin melkein kaiken muun nipussa kulkevan ymmärrän, mutta en sitä, jos aikuisilla ihmisillä on vanhempien kodin avain, miksi se pitää olla? Isän kotiin en mennyt aina edes kutsuttuna, ja äidin luo menen vain jos mama on kotona. Kai nyt vanhemmilla on jossain vaiheessa oikeus katkaista napanuora ja olla olematta aina valmiina passaamaan. Eri asia tietty, jos on jotain yhteisiä bisneksiä tai kukkienkasteluita, ts joku muu syy käydä paikalla hengailemassa, kuin jääkaapin ratsaaminen.

Tiia Rantanen

Mulla on vanhempien kotiavain! Tosin en siis koskaan käytä sitä, koska ne asuu Tampereella ja minä Helsingissä. Mutta se helpottaa, jos ne ei olekaan kotona kun menen sinne. Silloin ei tarvitse miettiä, mistä sen avaimen nyt saisi. 

Muutenkin oon ehkä niin huithapeli että mulla täytyy olla kaikki avaimet, mitä ikinä saattaisin tarvita, aina mukana, muuten ne unohtuu/hukkuu/jää/katoaa.

Mä en ole cool, vaan juuri viikonloppuna päädyttiin keväästä nauttiessamme kaverin kanssa vääntämään korkit auki avaimella. Sen seurauksena mun avainipussa on nyt siis yksi käyttökelvottomaksi vääntynyt avain, joka kertoo luonnollisesti rennon boheemista luonteestani. Mitä siitä, etten nyt saa auki yhtä riippulukkoa, sainhan kuitenkin nauttia  Breezeristä auringonpaisteessa!

Lisäksi on Kiasman avainnauha ja jostain pienestä markkinakojusta (itse!) ostettu helmistä askarreltu kilpikonna-avaimenperä, jotka upeasti korostavat, etten ole mikään tavallinen opettaja, vaan taideaineen opettaja.

Neljän eri riippulukon avaimet voisi antaa sellaisen mielikuvan, että olen salaisuuksien nainen, mutta olen kyllä vaan niin yksinkertainen, etten keksi niille mitään sopivampaakaan paikkaa, kun itse lukot ovat kadonneet laatikoiden uumeniin.

Tiia Rantanen

Yritin peitellä tätä asiaa tähän asti, mutta nyt mun on pakko tunnustaa. Mulla on pakko olla se pullonavaaja, koska en osaa avata pulloa millään muulla kuin pullonavaajalla.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Entäs kuinka cool on hän, jolla ei ole minkäänlaista avainnippua mukanaan vaan aina kotiin tullessaan nappaa avaimen salaisesta jemmakätköstä? T: Landepaukku

Öäöää (Ei varmistettu)

Mä oon niin cool, että mulla kulkee edelleen avaimissa porukoiden Kreikasta tuoma Afrodite-avaimenperä vuodelta 1999. Muita yhtä cooleja on I<3Florida (vm2005) ja pari muuta vähän tuoreempaa matkamuistoa. Ihania muistoja muttei kyllä mitään noin kätevää kun esim. aurinkolasien ruuvari (tartten!).

Vierailija (Ei varmistettu)

Minulla on vain kotiavain ja ITSE reissusta ostettu käsityöläisen tekemä aivan ihana avaimenperä. Työpaikan, kellarin, pyörän ym. avain on erikseen, koska minusta niitä on turha aina kantaa mukanaan.

Pyjama
Pyjamapäiviä

Hahah. Mulla on kolme avainta: kodin avain ja varastokopin avain. Kolmannesta en ole ihan varma. Olisiko vanhan kodin varastokopin lukon avain? Siinä vanhassa kodissa asuvat nyt vuokralaiset ja lukko jäi sinne... Oho! Vanhan työpaikan kopiolätkä (elokuussa lopetin siellä). Kolme avaimenperää: kangasläpyskä, saatu mieheltä. Vihainen possu saatu pääsiäismunasta. Ja kolmas jonkin avainnauhan loppuosa.

En osaa vääntää coolius-pisteitä millään.

Vuosia sitten olin puolisen vuotta eräässä perheessä lastenhoitajana Lontoossa ja sain perheen äidiltä läksiäislahjaksi Longchampin avaimenperän. Olin lähdössä töistä reilaamaan Eurooppaan ja palaamassa Suomeen, mutta minulla ei ollut kotia eikä yhtään avainta laittaa siihen avaimenperään. :D

Tiia Rantanen

Kolme avainta ja kolme avaimenperää? Vau, jotenkin coolin avantgardistista. 

saarah
visual diary

Mullakin on kotiavain vanhempien luo vaikken edes asu samassa maassa!

Mut sit oon kans sen verran nolo ja ystävätön et oon ostanut itselleni vaikka kuinka monta avaimenperää :D :D

 

Tiia Rantanen

Mutta ootko koskaan ostanut yhdellekään ystävälle avaimenperää?

saarah
visual diary

Siskolle oon ostanut :D

Raato
Whine ei lopu

Mulla on ollut vaikka mitä loner-ostettuja avaimenperiä maatuskoista hassuihin dinosauruksiin, mutta ainoa pysyvä asia avainnipussani on ollut pullonavaaja. Kyllä ei tyä_ukko muuta tarvitse. Sillä on pelastunut monet illat, jos ei avokkini vielä päheämpää pullonavaajasormusta ole ollut paikalla. #lifegoals

Tiia Rantanen

Sää ymmärrät mua!

Kommentoi