Oppiminen on mahtavaa eli tarina siitä kun twerkkasin

Kirjoitin muutama viikko sitten uudesta harrastuksestani. Tanssitunneista, joilla olen tajunnut, ettei minulla ole pakaroita (tai ainakaan sellaisia, jotka heiluisivat), etten ole enää kovin nuori tai kovin hyvä tanssimaan ja ennen kaikkea sen, etten kerta kaikkiaan ymmärrä twerkkausta. 

Okei. Maailmassa on varmaan aika paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärrä twerkkausta ilmiönä. Ne sanovat, että se näyttää siltä kuin perse saisi sairaskohtauksen. Minä tarkoitan, etten ymmärrä sitä liikkeenä. En tajua, miten kankut saadaan heilumaan niin, että ne olisivat ikään kuin irrallaan muusta kehosta? Omani tuntuvat jököttävän paikallaan kuin ne olisi valettu betonista. (Ja se olisi ihan hyvä, jos elettäisiin 90-lukua ja buns of steel olisi vielä kova juttu, mutta nyt eletään tätä päivää ja pakaroiden tulee heiluman, kyllä heiluman pakaroiden tulee.)

Ja kun tanssiope käski meitä menemään tällaiseen asentoon:

...ja heiluttamaan peppua, ei omani liikkunut milliäkään. Ja kuulkaa voi kuinka minä yritin. 

Jokaisella tunnilla ope teetti meillä saman liikkeen. Minusta tuntui, että sementtipakarani oikein juuttuivat kerta kerralta jymäkämmin lantiooni kiinni. Mutta sitten tapahtui jotakin kummallista. Tuli järjestyksessään viides tanssitunti, ja jälleen kerran ope pani meidät tuohon nöyryyttävään asentoon. Kohdistin kaikki ajatukseni pepun heiluttamiseen, ja se alkoi hyllyä, saatana sentään. 

Sellaista todella kömpelöä, mikroskooppisen kokoista naurettavaa pikku liikettä. Mutta sellaista, mihin betoni ei kyllä pystyisi, edes viiden tanssitunnin jälkeen. En ole koskaan ollut ylpeämpi pakaroistani.

Ja silloin tajusin yhden asian: on liian kauan siitä, kun olen viimeksi oppinut jotakin. 

Muistatteko esimerkiksi yläasteen matikan- tai kemiantunnit? Kun aluksi numerot ja kirjainyhdistelmät olivat yhtä sotkua, ja ne olisivat voineet merkata vaikka että "kyllä, tuo opettaja on oikeasti itse kuolema ja tuomiopäivä on hänen nimipäivänsä kuten te 8B-luokalla olette aina sanoneet" tai että "kyllä, se ihana lökäpöksypoika bussissa on huomannut myös sinut ja kirjoittanut sinusta romanttisen räpkappaleen", ja ne olisivat voineet muuttaa elämäsi, muttet olisi koskaan tiennyt sitä, koska et ymmärtänyt niistä viivaakaan. Ja sitten kun tarpeeksi opea kuunteli, rupesivat natriumkloridit ja derivaatat aukeamaan suorastaan silmissä (valitettavasti ne eivät kertoneet mitään kovin kiinnostavaa ja nyt ne ovat taas menneet kiinni, enkä osaisi nyt oikeastaan kertoa mitä ne edes ovat). Se oivalluksen mahtava tunne on ainakin omassa elämässäni yhä harvinaisempi. Mutta kun käy kerran viikossa tanssitunnilla, huomaa hyvin äkkiä, että yhdellä tunnilla pystyykin johonkin sellaiseen, mikä ei viime tunnilla vielä sujunut. Ja se on kuulkaa mahtavaa. Niin mahtavaa, että olen vähän liikuttunut löystyneistä pakaroista.

Tästä innostuneena ajattelinkin nyt opetella kokkaamaan (sillä tavalla ihan saatanan hyvin, koska osaanhan minä jo esimerkiksi tehdä tosi hyvät aamiaisleivät), piirtämään (voisin aloittaa vaikka tuosta twerkkaavasta pakarahirviöstä) ja soittamaan kitaraa (tai ehkä ukuleleä, koska se on söpömpi). Koska lempo soikoon - minähän voin vaikka oppia jotakin!

P.S. Jos sinäkin haluat oppia twerkkaamaan, tässä Kustaan sertifioidut ohjeet. Näitä noudattamalla onnistut varmasti!

 

Lue myös:

 

Share

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

:'D

Mahtavaa on huomata myös esim. Pilateksessa tai millä tahansa muulla tunnilla, että ekat kerrat ähiset puhiset tuskissasi ja mietit ettet ikinä voi siirtyä vaativampiin liikkeisiin, mutta tattadadaa jossain kohtaa pystytkin!

Tiia Rantanen

Nimenomaan! Kummallinen oivallus tällä tavalla neljääkymmentä käyvältä ihmiseltä, että harjoittelemalla voi todella oppia asioita. 

SC

Ai kauhee. Tuosta pyllyorientoituneesta aloituskappaleesta johtuen (?) luin, että "Tästä innostuneena ajattelinkin nyt opetella kakkaamaan". Huhhuh, no onneksi nyt viimeistään.

Ei mutta, onnea twerkkausvirstapylväästä ja oot kyllä ihan super muikkeli! (Tähän strong arm emoji)

Fina Augustina

Luin myös väärin ja pelkäsin, että loppulause paljastaa sen tapahtuvan twerkaten.

Tiia Rantanen

VOI LUOJA tietääkseni se on taito, jonka osaan jo. 

Kiitos! (tähän se sellainen ujosti hymyilevä emoji)

Nina/Teräsmeduusat (Ei varmistettu) http://terasmeduusat.fi

Tähän oivallukseen perustuu myös mun instajoogatemppuharrastus. Instant-onni oppimisesta.

Se kuvaaminen on sit stage 2.

Tiia Rantanen

Se on kyllä ihailtava harrastus!

Ivy123 (Ei varmistettu)

Mahtavaa! Oppiminen on parasta. Takavuosien lempiharrastukseni oli aikuisten taitoluistelukoulu. Opin, että kun on jossakin asiassa tavattoman surkea, on mahdollista kehittyä joka viikko. Mahtavaa!

Ps. Tverkkauksen alkeiskurssi on myös käytynä. Oppimisen iloa!

Tiia Rantanen

Todellakin. Pohjalta on matka ainoastaan ylöspäin!

Mä opettelin uuden kielen kansalaisopiston kurssilla. Voi sitä onnea ja iloa, kun matkustellessa sitten ymmärsin paikallisten ihmisten höpinät ekaa kertaa! Teki mieli hyppiä tasajalkaa: mää tajusin mitä sää sanoit, mää tajusin!! Mutta nyt tässä on se ongelma, kuten kielissä aina, ei se pysy päässä, kun ei käytä aktiivisesti. Mahtaisko toi twerkkaus pysyä kuitenkin paremmin? Eikös sitä lihasmuistista aina puhuta..

Tiia Rantanen

Yritin twerkata kotona. Ei onnistunut. 

Kommentoi