Totuus gaalavaatteen takaa

Olin viikonloppuna IBA-blogigaalassa ystäväni, Tämän kylän homopoika -Einon avecina, ja vaatekriiseilin asiaankuuluvasti (eli ihan liikaa) ennen varsinaista tapahtumaa ja meuhkasin siitä kaikille. Tein asuhankinnasta hirveän numeron ja uhkailin, että kiskon viime hetkellä päälle vaan jotakin kaapista löytyvää (luoja paratkoon miten hirveää). Siksi järkytyin syvästi, kun näin kuvia itsestäni gaalailtana ja näytin ihan helvetin hyvältä. 

Minulla oli päälläni & Other Storiesilta hätäpäissä ostettu paita, jota olen katsellut pitkään mutta aina ajatellut, ettei minulla ole tuollaiselle mitään käyttöä, ja UFFilta löytämäni housuntapainen lirpake. (Ja kaiken alla alusvaate, joka ilmeisesti imee makkaroita itseensä. Niitä kutovat varmaan taikalangasta jotkin enkelit pilvenreunalla. Taikaa.) Parhaat kaikista olivat ne housut, ja se oli muuten melkein yhtä yllättävää kuin edustava ulkonäköni.

Totuus on nimittäin se, että tämä housuntyyppinen asia on ilmeisestikin rantavaatteeksi tarkoitettu, uima-asun päälle solmittava kangaskaistalekasa, jonka pesulapussa lukee ISLAS CANARIAS. Siinä on ikään kuin etu- ja takakappale erikseen, ja ne vedetään haarojen ali ja sidotaan naruilla yhteen. Että niin sitä kuulkaa vaan jonkun toisen hylkäämissä Kanarian-tuliaisissa paineltiin menemään ihan gaalakelpoisina ja näytettiin ehkä paremmalta kuin koskaan.

Tai no, ainakin yhdessä kuvassa.

 

Kiitos kivoista juhlista kaikille asianosaisille! (Gaalakuvista kiitos Emmi Nuorgamille, jolla on edessään loistava ura miestenlehtien kuvaajana, jos tuo feminismiruokahomma lakkaa jonakin päivänä kiinnostamasta.)

 

Lue myös:

 

Share

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Damn girl! *tähän muutama liekkiemoji*

Minnea
Minnean muruja

Uuuuh, todella kuuma look! Ihan kanarian kuuma!

Sus' (Ei varmistettu) https://jolkottelee.blogspot.fi/

No nyt on kyllä taas maailma pieni. Eicca on tuttu Maija Vilkumaa -fanifoorumilta ja olen yhdellä keikalla tavannutkin IRL. Aivan armoitettu valokuvaaja!!!

Olet kyllä kohtuu hotkissa nuissa vetimissä!!

Nettanen

Aivan upea sinä!!

nakedtruth
naked truth

Ah, näytätpä tosiaan hiton hyvältä!!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.