#Uraoivalluksia: 6 vinkkiä toimittajille

Lilyssä on käynnissä #uraoivallus-kampanja. Ongelma on se, että minä olen maailman paskin oivaltaja. Tai siis joudun aina pakokauhun valtaan kun joku kysyy että mitä olet oivaltanut vaikka elämästä tai työstä ja ihan-mistä-tahansa-asiasta, koska ajattelen aina, että elämä on niin kesken, ettei vielä voi mitään oivallella menemään. Todennäköisesti opin vielä jotakin, jolla kumoan kaikki tähänastiset oivallukset, eikä niitä silloin voi sanoa oivalluksiksi.

Mutta kun nyt tällä tavalla kehotettiin osallistumaan ja kirjoitin näin pitkän disclaimerinkin tähän alkuun niin menköön. Nämä asiat olen oivaltanut omalla urallani toimittajana:

Tutustu ihmisiin. Koska joka ikisestä tuntemastasi ihmisestä voi olla sinulle hyötyä (ei sillä lailla opportunistisesti, vaan niin, että jokaisella on kiinnostavia tarinoita kerrottavinaan ja sinä saat kertoa ne). Olen saanut kavereiden ja tuttujen kautta superhyviä haastatteluja tarjoushaukoilta, sinkuilta, tubettajilta, etäsuhteessa olevilta, päihdeongelmista selvinneiltä, äideiltä, iseiltä, siskoilta, veljiltä ja kerta kaikkiaan upeilta ihmisiltä.

Jos et halua tehdä viikonloppuisin töitä, älä koskaan sovi deadlinea maanantaiksi. Lukemattomia ovat ne sunnuntaiyöt, jotka olen viettänyt tuskanhiessä kylpien ja tukkatolloja päästä repien. Vuoden alusta olen ottanut käyttöön uuden säännön: ei maanantaidediksiä. Kun joku ehdottaa sellaista, siirrän sen edelliselle perjantaille, ja jos kuitenkin tulee kiire, tiedän, että maanantaikin riittää asiakkaalle.

Imartelu tekee kaikkien työstä helpompaa. Hankalankin haastateltavan saa avautumaan kehumalla uutta levyä, kirjaa, elokuvaa, instakuvaa tai huimaa nousua julkisuuteen. Eräskin pahantuulinen poptähti kieltäytyi ensin poseeraamasta kuvissa, mutta kun hehkutin haastattelussa monisanaisesti hänen upeaa uraansa, kuoriutui tyypistä herttainen mussukka toista kuvaussessiota varten. 

Älä koskaan oleta, että mikään on helppoa. Edes imartelemalla. Ajattelimme kerran opiskelukaverini kanssa, että pääsemme koulun galluptehtävästä helpolla, jos teemme sen koiranomistajista. Ne kun kertovat mielellään aina koiristaan. Parkkeerasimme koirapuistoon pariksi tunniksi ja ajattelimme, että helppo nakki. No tapasimme ehkä kolme koiraa, joiden omistajista yksi suostui puhumaan meille, jouduimme lumen saartamiksi ja saimme tehtävästä välttävän.

Sano aina usein kyllä. Olen päässyt Lontooseen, New Yorkiin, Torontoon, Kööpenhaminaan, Milanoon, nosturiin, flyboardaamaan, luksushotelleihin, mielettömiin ravintoloihin ja Gerard Butlerin kainaloon – ja tehnyt kaiken tämän työkseni vain siksi, että olen vastannut myöntävästi kiinnostaviin ehdotuksiin. Toisaalta kaikkeen ei aina kannata lähteä: esimerkiksi vartiksi Lontooseen. (Ai miksi? No koska siihen menee koko päivä, kymmeniä junamatkoja ja tukku hermoja. Se on sen arvoista vain, jos saat viettää sen vartin esimerkiksi Madonnan tai jonkun kanssa. Itse vietin sen 5 Seconds of Summerin kanssa. Pahoittelut, mutta not worth it. Kivoja sällejä ne kyllä olivat.)

On mukavaa olla tärkeä, mutta on vielä tärkeämpää olla mukava. Kliseistä, mutta totta. Tämän mulle muuten sanoi myös huippumalli Coco Rocha, jota haastattelin ensimmäisellä ulkomaan-työmatkallani. (Samasta haastattelutuokiosta opin myös sen, ettei kaikkien julkkishaastateltavien kanssa kannata ottaa kuvaa, varsinkaan jos ne ovat huippumalleja ja itse muistuttaa lähinnä uuniperunaa. Sitten taas Bull Mentulan kanssa kannattaa aivan ehdottomasti ottaa se kuva.)

 

Lue myös:

 

Kommentit

Sosiaalitäti (Ei varmistettu)

Olisipa kiva muuten kuulla, miten ja missä vaiheessa siirryit sosionomin hommista pois? Itse todella leipiintyneenä sosionomina suunnittelen uravaihdosta johonkin todellakin ihan muuhun ja kiinnostaisi kokemuksesi.

Tiia Rantanen

Hei mää voin tehdä oman postauksen aiheesta! Heti ens viikolla :)

Naislaif
Naislaif

Jaan tuon tutustu ihmisiin- ajatuksen ihan täysillä.
Itse pyrin tutustuaam kaikkiin työtovereihin edes jonkin verran ja siihen, mahdollisesti ehkä vähän ikävään, erilaiseen työtoveriin enemmän. Olen tullut siihen tulokseen, että mikäli löydän ihmisestä jonkun inhimillien tai mukavan puolen, on minun helpompi tehdä hänen kanssaan töitä, vaikka en ehkä juuri hänestä muuten pitäisikään. Inhmillistäminen auttaa ja usein se kääntää tilanteen helpommaksi ja jossain vaiheessa ei ehkä mietikään haasteellista persoonaa, vaan ajattelee hänen söpöä koiraansa.

Taru Mari
Stuff About

Hyviä vinkkejä! :)

Luen myös mielelläni tuon tulevan postauksen sosionomista toimittajaksi - olen nimittäin itsekin sosionomi ja siirtynyt hiljattain toimittajaksi ja muihin kirjoitushommiin. :D

Tiia Rantanen

Uuh kiinnostavaa! 

Pumpuli
Pumpulielämää

Tämä ei nyt kuulu asiaan mutta ihan pakko kehua kuinka hauska teidän "Kaverin puolesta kyselen" podcast on! Ja löysin sarjan vasta tällä viikolla, kuuntelin kaikki jaksot saman päivän aikana salilla ja junassa. Ainakin viiden läpän kohdalla en kyennyt hillitsemään itseäni vaan olin se tyyppi kuulokkeet päässä joka nauraa ääneen menemään. Ihan hirveitä juttuja. :D

Tiia Rantanen

Hei IHANAA! Jes. Juuri tuohon me pyritään: hillittömään hallinnan menettämiseen :D

Pauliina Wunderbara (Ei varmistettu) http://wunderbara.com

Todella hyviä vinkkejä. Erityisesti Kyllä-neuvo kolahti ja jopa niin, että oli ihan pakko kirjoittaa siihen oma juttu: http://www.wunderbara.com/mita-tapahtuu-kun-opettelee-sanomaan-kylla/?pr...

Kiitos muusalle!

Tiia Rantanen

Jes! Eli KYLLÄ!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.