Viikottainen nöyryytys eli miksi käyn tanssitunneilla

Aloitin elokuussa uuden harrastuksen. Latino street -tanssitunnit. Täytin 34 ja päätin, että nyt palaan rakkaan tanssiharrastuksen pariin. (Kyllä, mainitsin taas kerran vastikään juhlitut synttärini. Ja tulen tekemään niin vielä parissa muussakin postauksessa. Ha!)

Olen aiemmin tanssinut lattareita ja luulin, että homma on minulla hallussa. Että tunnilla tanssin vaan menemään ja pyyhin niillä muilla lattiaa (cha chan tahtiin). Toisin kävi. En arvannut, että tanssitunnin lopussa oleva street-liite tarkoittaa dancehallia ja twerkkausta ja reggaetonia ja kaikkea sitä, mitä tässä peppuorientoituneessa maailmassa nykyään vaalitaan. Olen vakiotansseineni auttamatta out. Kiitos vaan tyhjästä, TTK.

(Tässä minä olen heti tanssitunnin jälkeen. Ja kyllä, tanssin kaljapaita päällä.)

Joka keskiviikko menen siis lattiallapyyhkimisen sijaan nöyryyttämään itseäni tunniksi peilin ja viidentoista minua paljon nuoremman, laihemman ja pyöreäpeppuisemman naisen eteen. Mutta ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin, koska ainakin opin jotakin lannistavaa uutta joka kerta.

Olen tähän mennessä oppinut, että

  • en kerta kaikkiaan pysty twerkkaamaan
  • minulla ei kerta kaikkiaan ole lainkaan pakaroita
  • siinä, missä muiden kädet ylettyvät lattiaan tai varpaisiin, minun käteni huitovat epätoivoisesti ilmaa
  • siinä, missä muiden varpaat ulottuvat olkapäiden yli, heiluvat minun orpona ilmassa
  • minulla on varsin vakavastiotettava uhka kuolla tukehtumalla omaan rintavarustukseeni
  • tulen todella onnelliseksi, kun tunti on ohi
  • osaan kuperkeikan yllättävän hyvin.

Mutta aion silti jatkaa harrastustani, sillä joka viikko minua hävettää pikkuisen vähemmän. Eikä se johdu siitä, että oppisin enemmän, vaan siitä, että joka kerta olen vähän pidemmällä sen asian hyväksymisessä, että minä olen se tyyppi siellä tanssitunnilla, joka on

  • vanhempi kuin muut
  • isokokoisempi kuin muut
  • ainoa, jolla ei ole napapaitaa
  • ehdottomasti kovin hikoilemaan
  • se, joka pyytää opea aina näyttämään uusiksi
  • se, joka pyytää opea näyttämään vielä kerran
  • se, joka ryhtyy jokaisen tunnin puolessavälissä hieromaan alaselkäänsä kivusta pahaenteisesti irvistellen, mutta jatkaa silti, koska on vanhempi kun muut ja läpikäynyt elämässään vaikka mitä, mistä te ette tule koskaan ymmärtämään mitään

ja se on ihan ok. Koska jonkunhan sekin on oltava.

 

Lue myös: 

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Uujee haha! Sanoitit tunteen tuleville tanssitunneilleni! Helpompi ehkä mennäkin kun suoraan tajuaa tilanteen ja unohtaa suosiolla ne sekaan soluttautumiskuvitelmat. Mutta mainiota, anna mennä ja varmasti hyvin menee, tuolla asenteella!

Tiia Rantanen

Samoin sulle! (Ja kerro sitten, miltä tuntuu.)

Sanna (Ei varmistettu)

Olemalla kaikkein paskin tekee palveluksen sille toiseksi huonoimmalle. Kun sillä on sellanen olo, että on vähä kujalla, niin sitten on edes joku, jota voi vilkaista ja todeta, että ehkä sitä ei olekaan ihan toivoton.

Tiia Rantanen

Totta! Samalla periaatteella olen aina ajatellut, että jonkun täytyy olla koulussakin vähän huono. Muutenhan kukaan ei voisi olla sitä parempi!

anumari
Mix Aina Minä

Mä niin tunnen tuskasi :D Sitten kun tuo on perin pohjiin kärsitty, suosittelen menemään crossfit tunneille. Siellä sitä myös on entinen sohvaperuna täti-ihminen voimainsa tunnossa, kun lyllertää Villepetteri 19 v:n perässä, joka on harrastanut yleisurheilua  2 vuotiasta ja painonnostoa 4 vuotiaasta saakka. 

Tiia Rantanen

Joo, sydänkohtauksesta kupsahtaminen keskellä kuntosalia vasta olisikin nöyryyttävää.

Jenniiiiiiiiii (Ei varmistettu)

Vitsi tää oli hauskasti kirjoitettu! :D Mä kävin lapsena lattaritunneilla ja tälleen kolmeakymppiä lähestyessäni mua on alkanut harmittaa, että jätin tunnit kesken. Sain vuosi sitten syksyllä päähäni lähteä dancehall-tunneille. Olin vakuuttunut siitä, että a) ei se voi niin vaikeaa olla, alkeistunteja kuitenkin b) kai siitä jotain apua on, kun on käynyt ryhmäliikuntatunneilla monta vuotta. Mutta ei. Tanssituntien koreografiat on mulle miljoona kertaa vaikeampia, kuin minkään bodystepin :D Yritin suhtautua huumorilla ja usein onnistuinkin, mutta kyllä se harmitti, että mä osaan koreografian siinä vaiheessa, kun sarjaa tehdään viimeisen kerran/on aika siirtyä uuteen koreoon :D Mä niiiiin haluaisin osata tanssia, mutta en tiedä onko se mahdollista. Nyt kun teen vuorotyötä, jouduin skippaamaan tunnit kokonaan; jos en joka viikko pääse paikalle, olen liian ulalla. Äh. En tiedä mitä kokeilisi seuraavaksi :)

Tiia Rantanen

Joku tsemppaavampi sanois sulle varmaan että "sinnittele vaan, kyllä se siitä" mutta koska minä olen enemmän tällainen lannistava hahmo niin sanon vaan että kokeile vaikka tasajalkaa hyppimistä. Se on vaikea tehdä väärin!

pieta
Ruista Ranteessa

Tuli elävästi mieleen se kun kävin jonkin aikaa tanssitunneilla muutama vuosi sitten :D Lopetin lopulta, virallisena syynä oli tuntien kalleus, mutta sanotaanko, että voin keksiä myös muita valideja syitä. 

Tiia Rantanen

Siis pahintahan on nimenomaan se, että julkisesta nöyryytyksestä pitää maksaa! Tilisiirtoon voisi kirjoittaa viestikenttään: "itsekunnioitus, omanarvontunto, arvokkuus".

pieta
Ruista Ranteessa

Niin sekin vielä! :D

Kommentoi